Kysely: Yle ja sanomalehdet ovat luotettavimmat uutismediat verkossa – MTV Uutiset sijoittui kolmanneksi

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista sanoi luotettavuuden merkityksen kasvaneen omassa mediankäytössään.

Yleisradion ja sanomalehtien digitaaliset palvelut ovat suomalaisten mielestä verkon luotettavimmat uutismediat, ilmenee Uutismedian liiton teettämästä kyselystä.

Kun verkossa julkaistavien uutispalveluiden luotettavuutta arvioitiin asteikolla 1–10, sai Yle suomalaisilta arvosanan 7,9 ja sanomalehdet 7,6.

Kolmanneksi sijoittui MTV arvosanalla 6,9. Iltapäivälehdille suomalaiset antoivat arvosanan 5,7.

Uutismedian liiton kyselyssä selvitettiin verkon uutispalveluiden luotettavuutta nyt ensimmäisen kerran.

Liiton mukaan Ylen johtoasema korostuu erityisesti yli 65-vuotiaiden parissa. Kyselyn nuorimmassa ikäryhmässä eli 15–24-vuotiailla sanomalehdet ylsivät luotettavuudessa Ylen rinnalle.

Vastaajia pyydettiin arvioimaan myös sosiaalisen median palveluiden luotettavuutta uutismedioina. Esimerkiksi Youtube sai kyselyssä arvosanan 4,0 ja Facebook 3,3.

Luotettavuuden merkitys kasvanut etenkin nuorilla

Suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa eli 64 prosenttia sanoi luotettavuuden merkityksen kasvaneen omassa mediankäytössään. Osuus oli suurin nuorimmilla eli 15–24-vuotiailla, joista 70 prosenttia vastasi luotettavuuden merkityksen kasvaneen.

Vastaajista 70 prosenttia arvioi sanomalehtien verkossa julkaisemien uutisten olevan yhtä luotettavia kuin painetussa lehdessä.

– Verkossa julkaistavan sisällön luotettavuus on journalistisen uutissisällön tekijöille itsestäänselvyys, mutta on hienoa todeta myös suomalaisten tunnistaneen tämän, kommentoi Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen tiedotteessa.

Ylen ja sanomalehtien verkkopalvelut saivat kyselyssä parhaat arvosanat myös laadukkuuden osalta.

Uutismedioiden verkkopalveluiden laadukkuusmielikuvasta on seurantaa jo useiden vuosien ajalta. Yle ja sanomalehdet ovat sijoittuneet laadukkuudessa kärkeen aiempinakin vuosina.

Tutkimusyhtiö IRO Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi lokakuussa 1 000 suomalaista.

Lue myös:

    Uusimmat