Kuusi ihmistä otettu kiinni terrorismitutkinnassa Tanskassa

Terroriuhkan taso korkealla esimerkiksi Ruotsissa - onko suomalaisten syytä olla varuillaan vieraillessaan Euroopan joulutoreilla? 10:26
Terroriuhkan taso korkealla esimerkiksi Ruotsissa - onko suomalaisten syytä olla varuillaan vieraillessaan Euroopan joulutoreilla?

Tanskassa kuusi ihmistä on otettu kiinni poliisin terrorisminvastaiseen operaatioon liittyvän esitutkinnan jälkeen. Tanskan syyttäjänviraston mukaan kiinniotot tehtiin torstaina.

Syyttäjänviraston mukaan kaikki kuusi kiinni otettua on määrätty tutkintavankeuteen 9. tammikuuta asti. Yksi aiemmin kiinni otetuista on päästetty vapaaksi.

Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin suljettujen ovien takana. Neljä kiinni otetuista määrättiin tutkintavankeuteen poissaolevana, mikä tarkoittaa heidän mahdollisesti olevan ulkomailla. Epäilty voidaan ottaa tutkintavankeuteen poissaolevana kansainvälisen pidätysmääräyksen saamiseksi.

Tanskan suojelupoliisi PET kertoi torstaina kolmen ihmisen kiinniotosta epäiltyinä terrorismirikoksiin valmistautumisesta. Lisäksi yhden ihmisen kerrottiin otetun kiinni Hollannissa. Tanskan poliisi kertoi epäilevänsä, että tapauksella on yhteyksiä jengirikollisuuteen.

Kiinniotot "erittäin vakavia"

Pääministeri Mette Frederiksen luonnehti torstaina kiinniottoja erittäin vakaviksi. Kiinniotot osoittivat hänen mukaansa sen, millainen tilanne Tanskassa on.

– Olemme voineet useiden vuosien ajan huomata, että Tanskassa asuu joitakin (ihmisiä), jotka eivät tahdo meille hyvää. He vastustavat vapauttamme ja tanskalaista yhteiskuntaa ja kaikkea siihen liittyvää, Frederiksen sanoi EU:n huippukokouksessa Brysselissä.

Tanskassa terrorismiuhan taso on tällä haavaa viiden pisteen asteikolla neljännellä tasolla.

Israel sanoi torstaina, että Tanskassa kiinni otetuilla olisi kytköksiä äärijärjestö Hamasiin. Tanskan viranomaiset eivät ole vahvistaneet asiaa.

Saksassakin kiinniottoja

Saksassa poliisi otti torstaina kiinni kolme epäiltyä Hamasin jäsentä. Kiinni otettujen epäillään valmistelleen iskuja juutalaiskohteisiin Euroopassa, syyttäjät sanoivat. Syyttäjien mukaan miehet olivat alkaneet valmistella Hollannissa kiinni otetun epäillyn kanssa asekätköä Berliiniin.

Saksassa tehdyillä kiinniotoilla ei ollut PET:n mukaan suoraa yhteyttä aiemmin torstaina Tanskassa tehtyihin terrorismiperusteisiin kiinniottoihin. PET kertoi asiasta torstaina uutistoimisto Ritzaulle lähettämässään sähköpostissa.

Lue myös:

    Uusimmat