Sen Unkari-ottelun loppua ei tarvitse enää kerrata. Sitä, voiko tämä koskaan toteutua, ei tarvitse enää miettiä. Suomi menee jalkapallon arvokisoihin, kirjoittaa MTV Urheilun Tuomas Hämäläinen.
Antti Muurisen ajan kultaisen sukupolven lunastamatta jäänyt maajoukkuepotentiaali. Mixu Paatelaisen joulukuusen romahtaminen. Hans Backen aikainen totaalipimeys. Ja taisi joskus käydä Stuart Baxterkin kokeilemassa ilman että kukaan haluaa siitä puhua jälkipolville.
Vain Roy Hodgson inhorealistisella puolustuspelitaktiikallaan oli poikkeus sääntöön. EM-paikka oli hänen aikanaan lähellä, mutta viimeisessä karsintaottelussa olisi pitänyt voittaa Portugali vieraissa.
Vuosia Hodgsonin jälkeen suomalainen jalkapallo kuitenkin jälleen kynti, pahimmillaan tuskallisen syvällä. Pelaajatkin vaikuttivat jo alistuneen. Julkisuudessa saattoi kuulla kommentteja, että tämä on vain meidän tasomme.
Sukupolvien kärsimys kesti Markku Kanervan kauden alkuun saakka. Rauhallinen opettaja Kanerva on tuonut peliin toimivat perusrakenteet ja kurinalaisen puolustuksen, ja rohkaissut Suomea pallonhallintaan sekä pitkiin organisoituihin hyökkäyksiin. Kanervan aikana töyssyt ovat jääneet pieniksi ja niistä on toivuttu nopeasti.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Suomi ei juhli pelaajamateriaalilla, mutta Kanerva on kultivoinut kannustavaa ilmapiiriä, jossa hän on saanut pelaajat aidosti luottamaan kykyihinsä. Vaikka Bosnia ja Hertsegovinan prässissä tuli vieraissa 1–4 takkiin ja Suomi sai hädin tuskin hyökkäyksiä luotua, ruotuun palattiin heti muutaman päivän päästä Armenia-kotiottelussa.
LUE MYÖS: Markku Kanervan lippalakki revittiin riekaleiksi Huuhkajien kopissa – "Näette erittäin tyytyväisen valmentajan"
Päätään suomalaisten kahvipöytä- ja somekeskusteluissa oli jo nostamassa pessimismi – onnistutaanko tämä kuitenkin sössimään? Armenian vapaapotku kiersikin heti ottelun alussa vaarallisesti Suomen maalille, ja takaisku oli lähellä. Pallo poltti toveittain Suomen jaloissa, ja hyökkääminen oli mennä hätäilyksi. Syöttöjen ja pelattavaksi liikkumisten ajoitukset sakkasivat.
Fredrik Jensen kuitenkin vapautti Huuhkajat alun kohmeisuudesta suorastaan zlatanmaisella ulkosyrjämaalillaan puolen tunnin kohdalla. Suomi oli jälleen Kanervan ajanjaksolta tuttu itsensä: pelaaminen alkoi rullata rennosti ilman ajatusviiveitä. Syötöt osuivat kohdalleen, palloa kierrätettiin ympäri kenttää ja tilaa maltettiin hyökkäyskolmanneksella luoda puolenvaihtojenkin kautta.
Glen Kamara liikehti pelivälineen saatuaan tutun kissamaisesti, kunnes tuikkasi pallon näppärästi eteenpäin. Teemu Pukki haki paikkoja tavaramerkkimäisiin pystyjuoksuihinsa linjan taakse, ja toisella jaksolla helähtikin kahdesti.
Joel Pohjanpalo toi toisella jaksolla kentälle runsaasti energiaa, kesytti palloa sulavasti, syötti häikäisevästi Pukin illan ensimmäisen osuman ja haastoi vastustajia röyhkeästi.
Kun Huuhkajat pääsi vauhtiin, Armenialla ei ollut mitään jakoa. Menneisyyden haamut eivät viivähtäneet varmasti millisekuntiakaan pelaajien mielessä, niin voimakkaan kasvonkohotuksen tämä joukkue on ammoisista aikakausista tehnyt.
LUE MYÖS: Joel Pohjanpalolta kova paljastus: upea Huuhkajat-paluu oli romuttua vastustukseen!
Illan päätti sopivasti tieto siitä, että Suomea uhanneen Bosnia ja Hertsegovinan vuoristoratamainen kurssi sai jatkoa, ja joukkue hävisi Kreikalle. Eikä sekään suurena yllätyksenä tullut: nimekkään Bosnian pelaaminen on liian epäorganisoidulla pohjalla, siinä missä Huuhkajat ei juuri ailahtele.
Huuhkajissa jokainen tietää täsmälleen oman ruutunsa. Huuhkajat on itsestään varma voittajien joukkue, jossa olemisesta pelaajat nauttivat.
Se joukkue etenee seuraavan Liechtenstein-ottelun voittamalla historiallisesti EM-kisoihin. Ja sen jälkeen menestyksen arkkitehti Markku Kanerva ansaitsee patsaan, toki vaatimattoman miehen pirtaan sopivan sellaisen.