Voittajat eivät ole mukavia, Ilves on, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö ja pitkäaikainen Ilves-fani Jaakko Loikkanen.
Kolmannen erän alkaessa minut valtasi Nokia Arenan yläparvella valtava rauha. Enää ei tarvinnut jännittää, sillä kaikki oli jo selvää: Ilves sulaisi yhtä varmasti kuin jäät Näsijärvestä.
Totta kai kuudes välieräottelu Ilveksen ja Tapparan välillä oli vielä tasalukemissa 3–3, kun tuo viimeinen kaksikymppinen starttasi, mutta jokainen meistä Ilves-faneista kyllä tiesi syvällä sisimmässään, mitä tulisi tapahtumaan.
Ehkä siitä kertoi myös ottelun yleisömäärä: paikan päälle oli vaivautunut vain 7 830 katsojaa. Moni oli päättänyt varjella Ilves-sydäntään ja jäädä kotiin.
Ilves-paniikki, taas kerran
Tunnelma hallissa oli alusta loppuun laimea. Tietenkin Ilveksen kolme salamamaalia ensimmäisessä erässä nostattivat hetkeksi tunnetta – onhan epäuskokin tunne.
Mutta kun Ilves toisessa erässä alkoi tehdä Ilves-asioita (panikoida) ja Tappara puolestaan Tappara-asioita (pelata voittavaa jääkiekkoa), keltavihreät hiljenivät lopullisesti.



