Torinossa asuva Saija Räsänen vertailee kirjoituksessaan koronaan suhtautumista ja toimia Suomessa ja Italiassa.
Nousen elokuiseen ruuhkajunaan Helsingistä Jyväskylään. Asemalla asettelen maskin tiiviisti kasvoilleni mansikanmyyjien tuijottaessa. Ohikulkijat kohottelevat kulmiaan. Junassa näen maskin itseni lisäksi vain kahdella opiskelijapojalla.
Asun Italiassa, jossa maskipakko on ollut voimassa julkisissa sisätiloissa aina koronapandemian alkuvaiheista asti. Meillä on rutiinia kuljettaa käsilaukussa maskia: se on kuin pankkikortti tai avaimet, ei se unohdu kotiin.
Lue myös: WHO:n asiantuntija kehottaa ottamaan Ruotsin koronatoimista mallia: "Kun kansa ja hallitus luottavat toisiinsa, tulosta syntyy"
Jyväskylässä ilahdun siitä, miten hyvin käsidesiä on saatavilla kauppojen sisäänkäynneillä. Monta täyttä pulloa käsidesiä, jota kuitenkin… ani harva käyttää. Ihmekös tuo, jos pullot säilyvät täysinä. Aivan kuin henkilökuntaa eri paikoissa jotenkin hävettäisi pyytää asiakkaita desinfioimaan kätensä.
Katson iltauutisia äitini kanssa: korona, korona, korona. Uutistenlukijan ääni on synkkä, tartuntaluvut välähtelevät ruudulla. Uutisten luoma tunnelma ei aivan vastaa näkemääni leppoisaa keskisuomalaista kesäpäivää. Lähetys jättää jälkeensä epämääräisen ahdistuksen tunteen.
Paljon puhetta mutta vähän tekoja
Paluujunassa Helsinkiin toistuu sama kaava kuin tullessa: näen maskin itselläni peilissä, ja nuorehkolla naisella samassa vaunussa. Ylipäätään maskien käyttäjät vaikuttavat Suomessa olevan enimmäkseen nuoria.
