Metsänhoitajasta tuli kirjailija ensin henkilökohtaisen surun kautta ja sittemmin kiinnostuksesta ikivanhaan työkaluun.
Juha Maasola oli vuonna 2009 Tieto Finlandia -ehdokkaana kirjallaan Kirves. Metsänhoitajan työn ohella hän oli osallistunut erilaisten tietokirjojen tekemiseen, mutta sitten ikivanha työkalu alkoi kiinnostaa häntä niin paljon, että Maasola alkoi suunnitella siitä omaa kirjaa.
– Suomessa on ollut asutusta noin 10 000 vuotta. Siitä noin 9 900 vuotta kaikki metsätyöt tehtiin kirveellä. Sitten 1900-luvun alussa keksittiin pokasaha, ja puita alettiin kaataa sillä ja kirveellä. 1960-luvulla keksittiin moottorisaha, ja nyt viimeiset 20 vuotta puita on kaadettu hakkuukoneella.
Työkalujen kehitystahti on siis vain kiihtynyt.
– Seuraava vaihe on, että hakkuukonetta kuljettaa robotti, jolloin metsätöissä ei tarvita enää siihenkään miehiä.
Maasola pohtii, että huolimatta yhteiskunnan automatisoitumisesta ja ihmistyövoiman tarpeen pienentymisestä, meillä tuntuu olevan koko ajan vain enemmän kiire johonkin.
– Arvopohjamme on muuttunut siten, että vain miljoonan tienaamalla alkaa olla arvostettu. Kyllä nykyäänkin olisi kirveelle töitä ainakin arvopohjassa. Kirvesaikaan elämisen rytmi oli hitaampaa. Niistä ajoista nykypäivän ihmisellä voisi olla paljon oppimista, Maasola miettii.
Surutyö kirjaksi
Maasolan ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1980. Suru jonka sain on tosikertomus rintasyövästä ja näin eräänlainen tietokirja, vaikkakin erittäin henkilökohtainen.
Maasola menetti vaimonsa Kaijan 1970-luvun puolivälissä tämän taisteltua neljä vuotta syöpää vastaan. Kirjassa Maasola käy läpi myös omia tuntemuksiaan vaimon kuoleman jälkeen.
