Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja oli 1440-luvulla ensimmäinen suomalainen lääketieteellinen julkaisu. Viime kesänä se julkaistiin vihdoin suomeksi, nykyruotsiksi ja englanniksi Rauno ja Seija Tirrin kääntämänä.
Eletään 1600-luvun loppua. Arkeologi Elias Brenner penkoo romahtamaisillaan olevaa komeroa Turun Tuomiokirkossa. Sattumalta hänen kätensä osuvat repaleiseen käsikirjoitukseen: Nadhen dals closters book, lukee keskiaikaisella käsialalla ensimmäisellä sivulla.
Seuraavat sata vuotta 268-sivuinen ja viiteentoista eri osaan jakaantunut käsikirjoitus seikkailee teillä tietämättömillä, kunnes se 1700-luvun lopussa päätyy Ruotsin kuninkaalliseen kirjastoon.
Lopulta vuonna 2010 naantalilainen kirjakauppias Henri Nevari tarjoaa emeritus-professori Rauno Tirrille ja hänen vaimolleen Seija Tirrille käännettäväksi kyseisen käsikirjoituksen viidettä osaa. Se on ilmestynyt transskriptiona vuonna 1883 ja on mukana Suomen farmakologian historia -teoksessa.
Tirrit tarttuvat työhön. Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja – Nådendals klosters läke- och örtabok – Naantali Monastery Herbal ilmestyy kesällä 2011. Suomen vanhimman tunnetun sairauksien hoitoa käsittelevän teoksen valmistumisesta on kulunut yli 500 vuotta.
– Kirjan alkuperäistä laatijaa tai laatijoita ei ole kyetty selvittämään. Tekopaikaksi oletettiin aluksi Vadstenan emäluostaria Ruotsissa, mutta uudempi tutkimus vihjaa, että se on kirjoitettu ainakin osittain itse Naantalin luostarissa, Rauno ja Seija Tirri kertovat.
Luostari olikin aikoinaan merkittävä kulttuurin edistäjä niin käsitöissä, kirjallisuudessa kuin sairaanhoidossakin. Suomen ensimmäisenä kirjailijana pidetty Jöns Budde toimi siellä pappismunkkina, ja luostarin antama yrttihoito tunnettiin ilmeisesti laajalti. Birgittalais-säännöstön ohjeisiin perustuva toiminta lopetettiin uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvun puolivälin jälkeen.
Tirrit käänsivät kirjaa viime talven ja kevään. Keskiaikaisen ruotsin kielen ja skoonelais-tanskalaiseksi arvellun murteen suomentamisessa piili omat haasteensa.
– Samankin sanan kirjoitusasu saattoi vaihdella melkoisesti. Joidenkin sanojen merkitys oli muuttunut, ja jotkin olivat jääneet ajan myötä kokonaan pois käytöstä. Näihin vaikeuksiin saimme apua Tukholman yliopistosta.
– Silloisessa ruotsin kielessä ei myöskään ollut varsinaista lääketieteellistä sanastoa. Koska alkuperäisteksti oli hyvin kansankielistä, pitäydyimme käännöksessäkin yksinkertaisiin sanontoihin, Tirrit kertovat.
Kirjassa esitellään perusteellisesti kahdeksaa parantavaa yrttiä ja niiden käyttöä. Joukkoon kuuluvat pihkaa sisältävä thus-suitsuke, kataja, mirha, sinappi, koiruoho, nokkonen, myrtti ja eläinkunnasta majavanhausta. Lukuisia muita hoitoon sopivia kasveja on mainittu lyhyesti.
Tirrien mielestä on selvää, etteivät nykylääketieteen käytännöt enää juuri vastaa yrttikirjan ohjeita.
– Muotiin tulleissa vaihtoehtohoidoissa on kuitenkin runsaasti samoja piirteitä. Myös koiruohon eli absintin sekä katajanmarjojen käyttö viinassa on edelleen varsin tunnettua, samoin nokkosen ja sinapin ruoanlaitossa. Thus-suitsukkeen pihkaa puolestaan käytetään nykyään ihon hoidossa salvana.
Keskiajalla sairauksien ajateltiin vielä olevan Jumalan langettamia rangaistuksia. Vanhat kansanuskomukset nousevat ohjeissa voimakkaasti esiin.
– Keskeinen lähtökohta parantamisessa oli antiikin ajan kreikkalaisen, Hippokrateen, ajatus: hoidolla pitää saada sairauden aiheuttama ruumiinnesteiden epätasapaino palautumaan, Tirrit kertovat.
Ruumiinnesteisiin, kuten myös hoidossa käytettäviin yrtteihin, liitettiin käsitteet kuuma, kuiva, kylmä ja kostea. Ajatuksena oli, että kun hyvä nestetasapaino saavutetaan, myös ihmisen voimat palautuvat.
– Kirjassa puhutaan enimmäkseen nimenomaan hoitamisesta ja auttamisesta, koska parantuminen oli aina lopulta Jumalan käsissä, Tirrit huomauttavat.
Piia Simola/Studio55.fi
Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva sekä Maiju, Seija ja Rauno Tirri