Opintoseteliuudistus on otettu korkeakouluissa vastaan hyvillä mielin.
Ensi elokuusta alkaen alle 29-vuotiaat nuoret, jotka ovat suorittaneet toisen asteen 1.12.2025 jälkeen, saavat opiskella korkeakoulussa ilmaiseksi 30 opintopisteen verran.
Korkeakouluissa uudistus nähdään positiivisena.
– Korkeakoulut kautta linjan suhtautuvat tähän positiivisesti, kommentoi Helsingin yliopiston koulutuksen palveluiden kehitysjohtaja Anu Haapala.
Haapala kertoo, että Helsingin yliopisto ei kykene arvioimaan muutoksen vaikutusta opiskelijamääriin. Avoimen väylän opintoja on tarjolla runsaasti. Haapala toivoo, että ensi syksynä nuorten opiskelijoiden määrä kasvaa huomattavsti.
Samoilla tunnelmilla syksyä odottaa Metropolia ammattikorkeakoulun väki, joka on valmistellut jo uusia opintokokonaisuuksia toiselta asteelta valmistuneille nuorille.
– Olemme miettineet, mikä voisi toisen asteen opiskelijaa kiinnostaa, kertoo Metropolia ammattikorkeakoulun oppimisjohtaja Heidi Rontu.
Satojen eurojen säästöt
Opiskelijat ovat myös hyvillä mielin. Opintoseteli tuo nuorelle monien satojen eurojen säästöt. 30 opintopisteen opinnot voivat maksaa Helsingin yliopistossa yli 500 euroa.
Uudistuksen tueksi tehdyn kyselyn mukaan vastanneista ammattikoululaisista 91 prosenttia suhtautui uudistukseen myönteisesti. Valmistelun tueksi tehtyyn verkkokuulemiseen vastasi keväällä yli 4 500 toisella asteella opiskelevaa nuorta.


