Johanna Sumiala: Mediated death (Polity 2021)
Kuolemasta kerrottiin mediassa entisaikaan varsin rituaalisesti: oli perusuutinen, muistokirjoitus ja merkittävimpien kuolleiden hautajaisista tehtiin vielä uusi juttu. Nyt sosiaalinen media ja internet ovat muuttaneet kuolemasta kertomisen sääntöjä ja media suorastaan pursuaa kertomuksia ja videoita kuolleista ihmisistä.
Näistä uudentyyppisistä medioiduista kuolemista kertoo tutkija Johanna Sumiala kirjassaan Mediated death (medioitu kuolema).
Kun Britannian pitkäaikainen pääministeri Margaret Thatcher kuoli 87-vuotiaana vuonna 2013, Britannian valtamediat olivat hyvin valmistautuneita kertomaan kuolemasta. Johtavissa sanomalehdissä ja maan yleisradioyhtiöllä BBC:llä olivat muistokirjoitukset ja tv-ohjelmat valmiina.
Samaan aikaan kun perinteinen media valmistautui julkaisemaan jo ammoin tehtyjä muisteluksia Thatcherista, sosiaalinen media toi rautarouvaksi kutsutun entisen pääministerin kuolemaan uuden, jopa rienaavan näkökulman.
Ding dond, the witch is dead
Thatcherin varsin oikeistolaisella politiikalla oli ollut vahvat viholliset ja se näkyi uuden median eli hybridin median sivustoilla. Facebook-sivustolla "Onko Margaret Thatcher jo kuollut" julkaistu päivitys hänen kuolemastaan sai hetkessä yli satatuhatta tykkäystä.
YouTubessa oli useita vakaviakin muistovideoita mutta osa videoista oli uudentyyppisiä, sillä niissä iloittiin Thatcherin kuolemasta. Ihmemaa Ozin kertosäettä mukaillen YouTubessa laulettiin "Ding, dong, the Witch is Dead". BBC ei suostunut toistamaan tätä viraaliksi muuttunutta ja Britannian hittilistalle päätynyttä noitalaulua, jolloin valtionyhtiötä syytettiin sensuurista.
Nettiin päättyi myös hupiuutinen keksitystä toimittajasta, joka tutustuu Thatcherin kuolemaa juhliviin kaivoskaupungin asukkaisiin. Ihmiset joivat pubeissa ja tanssivat kaduilla juhlien entisen pääministerin poismenoa.
Sanalla sanoen sosiaalinen media muutti käsitystämme siitä, miten kuolemasta voi uutisoida. Yhtäkkiä kuolemasta tulikin jonkinlainen ironissarkastinen narritarina.
Kuolemaa esillä entistä enemmän
Thatcherin kannattajat yrittivät somepäivityksissä Sumialan mukaan näyttää entisen pääministerin aikakautensa supernaisena, kun taas vastustajat pitivät häntä yksinkertaisesti pahana ihmisenä, jonka tarkoitus oli ollut tuhota tavallisten ihmisten tulevaisuus. Sumialan mukaan vastustajien ilakointiin liittyi emansipaatiota mutta samalla myös naisvihaa.
Thatcherin kuolemauutisointi on vain yksi esimerkki uuden median tyylistä. Sumialan mukaan näemme nykyisin mediassa kuolemaa entistä enemmän ja toisinaan kuolema saa etenkin somessa jopa hieman kummallisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi Instagramissa kuoleman esittäminen voi jopa banalisoitua, kun influensserit hyödyntävät kuolemaan liittyviä aihetunnisteita kaupatessaan tuotteitaan.
Kuolema on sosiaalisessa mediassa läsnä entistä enemmän myös siksi, että niin sanotut tavalliset ihmiset tekevät muistovideoita poismenneistä läheisistään. Kirjassa käsitellään muun muassa Jokelan kouluampujan läheisen (ilmeisesti isän) tekemää videota ampujan elämästä.
Kuolema on ollut aina läsnä
Sinänsä kuoleman näyttäminen julkisuudessa ei ole mikään uusi asia. Sumiala muistuttaa, että jo muinaisessa Roomassa oli julkisia teloituksia ja kuolemaan päättyviä julkisia areenataisteluja. Niiden tarkoitus oli pitää alamaiset niin sanotusti herran nuhteessa vihjaamalla, miten väärintekijöille käy.
Siinä missä entisaikaan kuolemalla peloteltiin ihmisiä kunnon kansalaisiksi, nyt lehtien muistokirjoitukset ajavat saman asian hieman toisella tavalla. Muistokirjoitukset kirjoitetaan yleensä niin sanotuista esimerkillisistä kansalaisista, joiden elämänkulusta kunnon kansalaiseksi pyrkivien kanssakulkijoiden olisi syytä ottaa oppia.
Perinteisten uutisjuttujen ja vähemmän perinteisten somejulkaisujen lisäksi kuoleman ovat ottaneet julkaisulistalleen myös terroristit. Portinvartijoita ei enää ole, kun terroristit näyttävät nettisivuillaan vankiensa teloituksia tai tavallisia kadunkulkijoita tappava terroristi kuvaa Facebook-sivulleen iskunsa alusta loppuun suorana lähetyksenä.
Yllättävät kuolemat päätyvät uutisiksi
Yleensä mediassa on uutisoitu merkittävien ja uutismielessä kiinnostavien ihmisten kuolemista ja hautajaisista. Myös tavallisista ihmisistä tehdään uutisia, jos heidän kuolemansa on jotenkin poikkeava ja siksi kiinnostava.
Sumiala ottaa esimerkiksi Black Lives Matter -liikkeen, jonka yhdeksi merkkihenkilöksi päätyi polisiin väkivaltaan kuollut George Floyd. Hänen videoiduksi päätynyt kuolema oli monelle katsojalle eittämätön todiste valkoisten mustiin kohdistamasta väkivallasta ja siksi Floyd nostettiin eräällä tavalla jalustalle kuolemansa jälkeen.
Videoita Floydin kuolemasta on postattu lukuisille nettisivustoille ja myös perinteinen media on näyttänyt videoita. Floyd antoi kasvot mustiin kohdituneelle syrjinnälle ja poliisiväkivallalle. Floydin kuolema oli tässä mielessä "hyvä" kuolema.
Vilja Eerikan kuolema aiheutti raivoa
Sumiala kertoo erilaisen esimerkin Suomesta, jossa 8-vuotiaan Vilja Eerikan kuolema oli järkyttävyydessään vastenmielinen mutta tästä huolimatta se ei herättänyt juuri myötätuntoa viatonta lasta kohtaan.
Vilja Eerikan isä ja äitipuoli pahoinpitelivät tyttöä koko tämän lyhyen elämän ajan hyvin moninaisin tavoin. Koko kuolema oli luotaantyöntävä ja aiheutti Sumialan mukaan ihmisissä pääasiassa vihaa ja inhoa.
Etenkin sosiaalisessa mediassa ihmiset keskittyivät tuomaan esille vihaansa tekijöitä ja myös niitä sosiaaliviranomaisia kohtaan, joiden olisi pitänyt huomata Vilja Eerikan perheen ongelmat. Sumialan mukaan kuolema haluttiin "työntää pois kollektiivisesta muististamme".
Ehkä Vilja-Eerikan kuolema oli siksi raivostuttava, että se oli estettävissä. Voi jopa sanoa, että me kaikki yhdessä epäonnistuimme, kun emme pystyneet estämään tuota kuolemaa.
Tavallinen ihminen voi päätyä digizombieksi
Sumialan kirjassa käsitellään myös digizombieita, eräänlaisia digiajan kummituksia eli ihmisiä, jotka ovat kuolleet mutta "elävät" kanssamme edelleen sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Facebookissa on lukuisia henkilösivuja ihmisistä, jotka ovat jo kuolleet mutta joiden syntymäpäivistä Facebook edelleen muistuttaa kuolleen kavereita. Osa kuolleiden Fb-sivustoista on muutettu muistotilaan ja kuolleelle voi jopa lähettää tervehdyksiä.
Toteuttavatko digizombiet toivettamme ikuisesta elämästä vai onko kyseessä korni digitalisaation sivutuote? Joka tapauksessa vanha toivotus rauhassa lepäämisestä kuoleman jälkeen ei taida digiaikana enää onnistua.
Sumialan tutkimus antaa ainakin toimittajille aineksia pohtia kuoleman esittämistä mediassa. Siinä missä perinteinen media ainakin Suomessa suhtautuu kuolemankuvastoon hyvinkin hillitysti, sosiaalisessa mediassa jokainen luo oman tapansa kertoa kuolemasta. Loppupeleissä toimittajan entinen rooli portinvartijana on kadonnut ja jokainen median kuluttaja on nykyisin itse oma portinvartijansa.