Kirja-arvio: Kekkonen oli nuorena kiihkeä kommunismin vastustaja | MTV Uutiset
Kirja-arvio: Kekkonen oli nuorena kiihkeä "ryssäläisyyden" vastustaja – teos ravistelee mielikuvaa presidentistä
Pekka Niirasen kirja paljastaa Kekkosen nuoruuden kovalinjaisen turvallisuuspoliittisen roolin.
Julkaistu 02.02.2026 06:45
Pertti Nyberg
pertti.nyberg@mtv.fi
Pekka Niiranen pureutuu kirjassaan Ohrana Kekkonen tämän nuoruusvuosiin turvallisuuspoliisissa.
Pekka Niiranen: Ohrana Kekkonen. UKK etsivässä keskuspoliisissa 1919–1927 (SKS-kirjat 2025)
Pisimpään Suomen presidenttinä toiminut Urho Kekkonen on nuoruudessaan ollut tiukkalinjainen kommunistien ja venäläisten vastustaja.
Nuoruuden toiminta onkin ollut melkoisessa ristiriidassa sen Kekkosen kanssa, jonka myöhemmin opimme tuntemaan eli Neuvostoliiton johtajien hyvänä kaverina.
Kekkosta pidettiin suomettumisen vuosina idänsuhteiden takuumiehenä ja venäläisten ymmärtäjänä. Toista oli ennen sotia.
Ohranan eli salaisen poliisin tutkija
Toimittaja-tutkija, polittisen historian dosentti Pekka Niirasen kirja Ohrana Kekkonen kertoo 20-30-vuotiaan Kekkosen urasta aikansa salaisessa poliisissa, jonka lempinimenä oli ohrana.
Kekkonen aloitti työuransa Yleisesikunnan passiosaston sotilasetsivänä vain 18-vuotiaana heinäkuussa 1919.
Runsaan kuukauden kuluttua hän toimi jo aikansa Supon eli Etsivän keskuspoliisin (EK) kanslistina. Ja seuraavana vuonna hän alkoi sijaistaa Kajaanin alaosaston päällikköä tämän lomien aikana.
Vaikka Kajaani oli syrjäinen paikka, sitä pidettiin merkittävänä kommunistien ylikulkupaikkana Suomen ja Neuvosto-Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton välillä.
Lisäksi alueella oli EK:n mukaan runsaasti kommunisteja, jotka käyttivät salaisia etappiteitä. Ja mahtui seurattaviin myös erityinen saarnaaja Antti Juntunen, joka saarnasi kirkkorahvaalle, että vain kommunistit pääsevät taivaaseen.
Vuonna 1921 Kekkonen aloitti kanslistina EK:n pääosastolla Helsingissä.
Kommunismin vastustaminen keskiössä
Etsivän keskuspoliisin eli EK:n päätehtävä oli kommunismin vastustaminen kaikin keinoin. EK:n johtajan Ossi Holmströmin mukaan kommunistit halusivat antaa maan venäläisten bolshevikkien käsiin.
Erityisenä kohteena EK:lla oli Pietarissa koulutetut niin sanotut punaupseerit. Punaupseereita pidettiin merkittävänä, koska heillä saattoi olla tietoja uusimmista kapinasuunnitelmista.
Tarkkana oli oltava varsinkin pidätettyjen juutalaisten kanssa, sillä “saatujen tietojen mukaan ainakin 80 prosenttia bolsevikkijohtajista oli juutalaisia”.
Juutalaisvastaisuus oli enemmmän tai vähemmän tyypillistä sotia edeltäneessä Suomessa eikä Kekkonen suinkaan ollut poikkeus. Tosin kirjassa kuvatut Kekkosen juutalaisvastaiset tekstit olivat kuitenkin varsin suorasukaisia.
Tiukka kuulustelija
Kekkosta pidettiin kovana kuulustelijana. Aikansa kaskun mukaan Kekkonen oli niin tehokas, että kuulusteltavat suostuivat tunnustamaan sellaisiakin tekoja, joita eivät olleet koskaan tehneet.
Aikalaisten mukaan Kekkosen on kerrottu käyttäneen nyrkkiäkin kuulusteltavien pehmentämisessä mutta Niirasen mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
Tosin EK:n Holmström joutui useaan otteeseen antamaan suullisia ja kirjallisia määräyksiä, joiden mukaan kuulusteltavia kohtaan ei saa käyttää väkivaltaa.
Vuonna 1923 EK:n mainetta tahrasivat kaksi sellikuolemaa ja toisesta Kekkonenkin joutui kuulusteltavaksi.
Kyseessä oli Sosialistisen nuorisoliiton toimitsija, joka väitetysti oli tehnyt sellissä itsemurhan työntämällä päänsä vesiämpäriin.
Heimoaktiivi vastusti "ryssäläisyyttä"
Niirasen mukaan Kekkonen oli venäläisvastainen jo koulussa mutta sisällissodassa – tai vapaussodassa kuten Niiranen kirjoittaa – Kekkonen alkoi vihata myös niitä suomalaisia, jotka taistelivat punaisten lippujen alla.
Sisällissodassa Kekkonen taisteli punaisia vastaan ja toimi jopa teloitusryhmän vetäjänä. Sodan jälkeen hänestä tuli heimoaktiivi, joka värväsi vapaaehtoisia Aunuksen retkikuntaan.
Vuonna 1924 Kekkonen liittyi Akateemiseen Karjala-Seuraan. Hän vastusti "ryssäläisyyttä" ja tervasi Helsingin yliopiston päärakennuksen julkisivussa olleen keisari Aleksanteri I:n monogrammin.
Näillä ansioilla ura EK:ssa oli melkeinpä selviö. Niiranen kuvailee Kekkosta varsin pedantiksi ja työlleen omistautuneeksi henkilöksi.
Kun vuonna 1926 alkoi keskustelu EK:n liittämisestä poliisilaitoksen yhteyteen, Kekkonen kannatti ehdotusta esimiestensä vastustuksesta huolimatta.
Kekkonen ei tuntunut 26-vuotiaana ymmärtävän, mitä työpaikan lojaliteettivaatimus tarkoittaa. Tämä kiista johti lopulta myös Kekkosen eroon EK:sta
Moskovaan jo vuonna 1926
Niirasen kirjassa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia – siinä muun muassa kerrotaan, että Kekkosen teki ensimmäisen matkansa Moskovaan jo paljon luultua aiemmin eli vuonna 1926, kun hänet laitettiin tutkimaan Moskovassa olleen suurlähetystön turvallisuustilannetta.
Lähettilään kassakaapista oli viety suuri summa rahaa tämän loman aikana. Virkaa sijaisena hoitanut lähetystösihteeri oli järjestänyt lähetystössä juhlat, joissa oli myös venäläisiä prostituoituja ja ilmeisesti rahat olivat kadonneet juhlien aikana.
Myöhemmin kävi ilmi, että Neuvostoliiton turvallisuuspalvelulla oli oma avain kassakaappiin, sillä venäläinen kassakaappi oli tullut suomalaisille talon mukana.
Kenellekään ei ollut tullut mieleen, että lainakaappia ei kannata käyttää. Lähetystön turvallisuusasiat olivat muutoinkin aivan hunningolla.
Uudistaja Kekkonen
EK-uransa aikana Kekkonen yritti yhdessä samanmielisten kanssa muuttaa organisaation toimintatapoja siten, että erityiset tiedottajat, siis vasikat, olisivat tiedustelutoiminnan keskiössä.
Kekkosen mukaan vasikaksi suostuvia pidätettyjä ei pitäisi laittaa kärsimään rangaistusta vaan hyödyntää tiedustelutoiminnassa.
Niirasen mukaan kaikki ehdotukset eivät menneet tuolloin läpi. Vaikutti, että Kekkonen oli aikaansa edellä uudistuksia vaatiessaan. Myöhemmin suojelupoliisi osasi hyödyntää nimenomaan vasikoita.
Kekkosen tausta tiedustelualalla näkyi myöhemmin, kun hän oli presidenttinä. Suposta puhuttiin usein presidentin poliisina.
Kekkonen hyödynsi sumeilematta suojelupoliisin hankkimaa informaatiota.
Muun muassa Suomen kommunistipuolueessa oli vasikoita, joiden tiedot päätyivät Kekkoselle. Merkittävin oli vähemmistösiiven toimitsija Veikko Hauhia, joka tiedotti puolueen sisäpiiristä 20 vuoden ajan.
Ohrana Kekkonen -kirja tuo mukavasti lisävalaistusta Kekkosen elämään. Vaikka Kekkosen varhainen kommunisminvastaisuus ja toiminta EK:ssakin olivat tiedossa, ei näitä aiheita juuri käsitelty suomettuneessa Suomessa.
