Kiihtynyt ikääntyminen voisi selittää syöpien yleistymistä – näin syntymävuosi vaikuttaa

Mikä on tappavin syöpä?"Syöpälääkärille haastavia on edelleen valitettavasti useita" 1:32
KATSO MYÖS: Mikä on tappavin syöpä? Asiantuntija: "Syöpälääkärille haastavia on edelleen valitettavasti useita..."

Tutkijat pohtivat, voisiko kiihtynyt biologinen ikääntyminen selittää syöpäsairauksien yleistymistä yhä nuoremmilla.

Syövät ovat yleistyneet – myös nuorilla. Joidenkin syöpien kohdalla milleniaalien riski sairastua on kaksinkertainen verrattuna suurten ikäluokkien edustajiin. Kaksi laajaa tutkimusta osoitti aiemmin, että yhä useampi nuori aikuinen sairastuu paksusuolen syöpään.

Tutkimuksessa syöpätapausten kasvun syyksi ehdotetaan nyt kiihtyvää ikääntymistä, kertoo UPI.

"Lisääntymisen taustalla olevien syiden ymmärtäminen on avain"

Tutkimuksen mukaan vuoden 1965 jälkeen syntyneet näyttäisivät ikääntyvän biologisesti vauhdikkaammin kuin tätä vanhemmat sukupolvet. Biologinen ikä kertoo kehon ja elinten iästä, kronologinen ikä taas kalenteri-iästä. 

– Monista syövistä on tulossa yhä yleisempiä nuorilla aikuisilla Yhdysvalloissa ja globaalisti, tutkimusta Washingtonin yliopiston lääketieteen laitoksella tehnyt Ruiyi Tian kuvasi tiedotteessa.

– Lisääntymisen taustalla olevien syiden ymmärtäminen on avain syöpien aikaisen havaitsemisen edistämiseen nuoremmilla ja myös tulevilla sukupolvilla.

Riski nousi biologisen iän noustessa

Tutkimusta varten analysoitiin noin 149 000 ihmisen tietoja UK Biobank -tietokannasta. Tutkittujen henkilöiden biologinen ikä laskettiin; tämän jälkeen biologinen ikä suhteutettiin kalenteri-ikään sekä syöpiin, joita henkilöiltä kenties oli löytynyt.

Jos henkilö oli syntynyt 1965 tai myöhemmin, hänen ikääntymisensä oli kiihdyttänyt vauhtia 17 prosenttia todennäköisemmin verrattuna 1950–1954 syntyneisiin.

Jokaista kiihtyneen ikääntymisen yksikköä kohden esimerkiksi aikaisin alkaneen keuhkosyövän riski lisääntyi 42 prosenttia, kohtusyövän riski 36 prosenttia ja suolistosyövän riskiä 22 prosenttia. Aikaisella alulla tarkoitettiin tutkimuksessa sairastumista alle 55-vuotiaana.

Kiihtynyt ikääntyminen kuitenkin lisäsi myös myöhäisiän riskiä sairastua suolistosyöpään 16 prosentilla ja kohtusyöpään 23 prosentilla.

Tianin mukaan biologiseen ikään voivat vaikuttaa esimerkiksi ruokavalio, fyysinen aktiivisuus, mielenterveys ja ympäristön stressitekijät.

Tutkimusta esiteltiin konferenssissa Yhdysvalloissa ja se julkaistaan myöhemmin. Kaikki osanottajat tutkimuksessa olivat Isosta-Britanniasta, mikä saattaa vääristää tuloksia. Aihetta tulikisin testata myös muissa maissa ja kansalaisuuksissa. Tianin tiimi jatkaa tutkimusta; tavoitteena on esimerkiksi selvittää, mitkä mekanismit kiihdyttävät ikääntymistä.

Katso myös: Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua?

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Syövän ensioireet ovat usein lieviä, ja tauti voi olla täysin oireeton hyvin pitkään. Mistä tunnistaa syövän oireet?

Lue myös:

    Uusimmat