Tämä salakavala syöpä yleistyy alle kolmekymppisillä – epäilyttävät oireet tutkittava nopeasti, huomio elintapoihin
Kaksi laajaa tutkimusta osoittavat, että yhä useampi nuori aikuinen sairastuu paksusuolen syöpään, uutisoi BBC.
Tutkimusten mukaan 20–29-vuotiailla ilmenevät paksusuolen syöpätapaukset ovat jyrkässä kasvussa, vaikka tapausten määrä kokonaisuudessaan on edelleen alhainen.
Nuorten aikuisten yhä useammin sairastamia suolistosyöpiä saattavat selittää esimerkiksi ylipaino ja huono ruokavalio, tutkijat arvioivat. He kehottavat lääkäreitä ottamaan nuorten aikuisten oireet vakavasti.
Suuressa osassa Eurooppaa suolistosyövän seulontoihin kutsutaan yli 50-vuotiaat aikuiset. Huhtikuussa Suomessa alkoi suolistosyöpien seulontapilotti, jonka lopullisena tarkoituksena on kutsua kaikki 60–74-vuotiaat seulontaan kahden vuoden välein.
Suomessa suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä eturauhas- ja rintasyövän jälkeen, kertoo Terveyskirjasto. Suolistosyöpien ilmaantuvuus on meilläkin nousussa, ja vuonna 2015 todettiin 3288 uutta tapausta. Kaksi kolmannesta suolistosyövistä todetaan yli 65-vuotiailla.
Huolestuttava trendi havaittiin kahdessa suuressa tutkimuksessa
The Gut -tiedejulkaisussa ilmestyneessä hollantilaistutkimuksessa analysoitiin 20:ssä Euroopan valtiossa havaittuja trendejä 143,7 miljoonan ihmisen tietoja hyödyntäen. Ihmisten ikä vaihteli 20–49 ikävuoden välillä.
Tutkijat huomasivat, että paksusuolen syövät lisääntyivät useimmissa maissa vuosien 1990 ja 2016 välillä. Eniten syöpätapaukset lisääntyivät parikymppisten kohdalla.
Yli 26-vuotiaista 0,8–2,3 ihmistä 100 000:sta sairastui paksusuolen syöpään. Riski kasvoi vuosien 2004–2016 välillä jopa 7,9 prosentilla vuodessa. Parikymppisten kuolleisuus suolistosyöpään ei kuitenkaan noussut.
Myös kolmekymppisillä diagnosoidut paksusuolen syöpätapaukset lisääntyivät, mutta maltillisemmin kuin parikymppisillä. Nelikymppisten kohdalla tapausten määrä aaltoili, ja yli viisikymppisillä laski.
Jos trendi jatkuu samansuuntaisena, tutkijat suosittelevat pohtimaan uudestaan seulontakriteerejä.
Toinen The Lancet Gastroenterology & Hepatology -tiedelehdessä maaliskuussa ilmestynyt tutkimus tukee havaittua trendiä. Tutkimuksen mukaan rikkaissa maissa, kuten Isossa Britanniassa, Kanadassa ja Australiassa, paksusuolen- ja peräsuolen syövät ovat lisääntyneet alle 50-vuotiailla 2000-luvulla.
Oireet kannattaa tutkituttaa pikaisesti – ennaltaehkäise elintavoilla
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että suolistosyöpien seulonnat kannattaisi aloittaa nykyistä aiemmin.
Suolistosyöpään viittaavat oireet – kuten verenvuoto, suolen toiminnan muutokset, painon tahaton lasku sekä vatsakivut – on syytä tutkituttaa mahdollisimman nopeasti. Usein suolistosyöpä on varhaisvaiheessaan kuitenkin lähes oireeton.
Länsimainen elämäntapa, eritoten paljon punaista lihaa, eläinperäistä rasvaa ja vähän kuitua sisältävä ruokavalio, tiedetään suolistosyövän riskitekijäksi. Myös vähäinen liikunta, ylipaino, tupakointi ja alkoholi lisäävät sairastumisriskiä.
Millainen yhteys ravinnolla ja syövällä on? Kuuntele lääkärin ja ravitsemusterapeutin haastattelu videolta!
Lue uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää