Joka kolmas suomalainen sairastuu jossain vaiheessa syöpään – kuinka yleisiä alle 40-vuotiaiden naisten syövät ovat Suomessa?

Tällaisia ovat rintasyövän oireet 2:07
KATSO MYÖS: Tällaisia ovat rintasyövän oireet.

Nuorten naisten syövistä puhutaan paljon mediassa, mutta kuinka yleisiä syöpälöydökset ovat nuorilla Suomessa?

Tammikuun puolivälissä brittihovi tiedotti, että Catherinelle oli tehty onnistunut vatsan alueen leikkaus, jonka syytä ei tarkennettu. Catherine kertoi maaliskuisessa ulostulossaan, että vaikka leikkaus onnistui, sen jälkeen tehtyjen testien perusteella löydettiin syöpä ja prinsessa on aloittanut kemoterapian.

Syövän tarkempaa sijaintia tai tyyppiä ei ole tarkemmin kerrottu julkisuuteen.

Mitkä ovat yleisimmät syövät, joihin suomalaiset naiset sairastuvat ja kuinka yleistä on, että nimenomaan nuoret naiset sairastuvat syöpään?

Juttu jatkuu linkkien jälkeen.

Joka kolmas sairastuu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka kolmas suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa syöpään.

Koska syöpäriski lisääntyy iän myötä, syöpätapauksia tulee vääjäämättä enemmän väestön ikääntyessä.

Tuoreimman syöpien tilastoraportin, Syöpä 2021 -raportin, mukaan vuonna 2021 Suomessa todettiin 36 543 uutta syöpää, joista naisilla 17 440 ja miehillä 19 103.

Raportin mukaan vuonna 2021 20–69-vuotiaassa naisväestössä todettiin selvästi eniten rintasyöpiä, sitten paksu- ja peräsuolisyöpiä sekä ihomelanoomia.

Rintasyöpä on yleisin

Uudet rintasyöpätapaukset Suomessa vuonna 2021

30–39-vuotiaat: 144

40–49-vuotiaat: 474

50–59-vuotiaat: 1 009

60–69-vuotiaat: 1 436

Lähde: Syöpärekisteri

Syöpä 2021 -raportin mukaan rintasyöpään sairastuu 13,3 prosenttia naisista. 

Syöpäjärjestöjen Kaikki syövästä -sivuston mukaan rintasyövän riski kasvaa ikääntymisen myötä ja yli 60 prosenttia rintasyövistä löydetäänkin yli 60-vuotiailta naisilta. 

Paksu- ja peräsuolisyövät ovat yleisiä kummallakin sukupuolella ja uusien syöpien ilmaantuvuus noudattaa samanlaista ikäkaavaa kuin rintasyöpäkin.

Syöpärekisterin tietojen mukaan vuonna 2021 30–39-vuotiailla naisilla todettiin 21 suolistosyöpää, 40–49-vuotiailla 58, mutta 70–79-vuotiailla jo 612 tapausta.

Kaikki syövästä -sivuston mukaan melanomaa todetaan vuosittain noin 1 800 suomalaisella ja se on lähes yhtä yleistä naisilla ja miehillä.

Syöpärekisterin mukaan vuonna 2021 30–39-vuotiailla naisilla todettiin 53 ihomelanoomaa, 40–49-vuotiailla 72, 50–59-vuotiailla 173, 60–69-vuotiailla 156 ja 70–79-vuotiailla 191 tapausta.

Naisten yleisimpiä syöpätauteja todetaan vuosittain siis selvästi enemmän ikääntymisen myötä.

Katso myös: Ihosyövän hälytysmerkit – lääkäri kumoaa yleisen harhaluulon: "Vain 20 prosenttia niistä syntyy luomeen"

Ihosyövän hälytysmerkit – lääkäri kumoaa yleisen harhaluulon:"Vain 20 prosenttia niistä syntyy luomeen" 0:38
Melanooma on nopeimmin yleistyvä ihosyöpä. HUS Syöpäkeskuksen ylilääkäri Micaela Hernberg listaa ihosyövän oireet, joiden takia kannattaa mennä näytille.

Lue myös:

    Uusimmat