Aiemmin oikeudenkäynnissä on kuultu Anneli Auerin lapsia, joiden mukaan kertomukset seksuaalirikoksista olivat sepitettä.
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kuuli tänään Auerin lasten sijaisäitiä. Viime viikolla kuultiin sijaisisää, joka on Auerin veli. Sijaisäiti on Auerin veljen vaimo ja hänen kuulemiselleen on varattu koko päivä.
Aueria ja hänen entistä miesystäväänsä syytetään oikeudenkäynnissä Auerin lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Heidät tuomittiin rikoksista vuosien vankeuteen Turun hovioikeudessa vuonna 2013. Auer sai seitsemän ja puoli vuotta ja mies kymmenen vuotta vankeutta. Molemmat ovat jo suorittaneet vankeusrangaistuksensa.
Viime vuonna korkein oikeus purki tuomion pääosin. Taustalla on se, että Auerin lapset ovat aikuistuttuaan kertoneet, etteivät heidän lapsina antamansa kertomukset pidä paikkaansa.
Valtakunnansyyttäjä päätti vuoden alussa jatkaa syytteiden ajamista uudessa oikeudenkäynnissä. Nyt käsiteltävä syyte mukailee hovioikeuden langettavaa tuomiota. Syyttäjä ei uudessa oikeudenkäynnissä vaadi muutoksia syytetyille aiemmin tuomittuihin rangaistuksiin. Oikeudenkäynti jatkuu tammikuulle.
Kello 18.41
Nyt sijaisäidin julkinen kuuleminen päättyy. Kuuleminen jatkuu salaisena.
Oikeudenkäynti jatkuu julkisena torstaina ja MTV seuraa tuolloinkin oikeudenkäyntiä paikan päällä Turussa.
MTV:n seuranta loppuu tältä päivältä tähän.
Kiitos mielenkiinnosta!
Kello 18.32
Naisen mukaan keskustelupalstalla luvattiin "ruhtinaallinen palkkio" sille, joka tuo lapset esiin.
Nyt mennään viittauksiin eli siihen, mitä nainen on kertonut aiemmin.
Syyttäjä toteaa, että nainen on kertonut toiseksi nuorimman lapsen puhuneen veneellä selässään olevista jäljistä. Jäljet olivat tulleet vyöllä lyömisestä. Lyöminen oli tapahtunut alastomien Auerin ja Kukan toimesta.
– Kyllä mä muistan tän tilanteen, se oli mulle hirvittävän järkyttävä, kun hän kertoi tämän. Mä menin sinne veneen takatuhdolle istumaan ja itkin ja itkin. Se oli mulle niin kauheeta kuulla, että hän oli tollasta kokenut, nainen vastaa syyttäjälle.
Jälleen syyttäjä viittaa esitutkintakertomukseen, jossa toiseksi nuorin tyttö oli kertonut nuorimman tytön työntäneen leluja pyllyynsä. Tuolloin nainen oli kysynyt lapsilta, liittyykö asiaan jotain muuta. Lapset olivat alkaneet välittömästi kertomaan asiasta, mutta nainen oli kieltänyt heitä huonon äänieristyksen takia ja lapset olivat sitten kertoneet asiat mökillä.
– Mä oon sen silloin kertonut, miten se meni, nainen vastaa.
Syyttäjä kysyy, oliko lapsilla koskaan vatsavaivoja. Nainen sanoo, ettei ollut, eikä ummetusta. Yhdeltä lapselta tuli naisen mukaan kakkaa pissan mukana, mitä sitten tutkittiin sairaalassa seksuaalirikostutkinnan yhteydessä.
Kello 18.22
Fredman kysyy, otettiinko vanhimmasta tytöstä joskus yhteyttä, että sijaisvanhemmat voisivat kohentaa välejään tähän. Nainen ei muista. Fredmanin mukaan kirjauksien mukaan sijaisvanhemmille oli ehdotettu tapaamista, mutta sijaisvanhemmat olivat kieltäytyneet.
– Se voi olla näin, nainen vastaa.
Fredman kysyy, milloin naiselle selvisi, että Auerin kolme nuorinta lasta kokevat kielteisenä sijoitusajan heidän luonaan.
– Vasta silloin, kun nämä tulivat julki, nainen vastaa.
Fredman kysyy, tiesikö nainen sosiaalitoimen tekemästä rikosilmoituksesta vuonna 2019.
– Joo, tultiin tietoiseksi siitä, nainen sanoo.
– Siinä oli sellaista, että he eivät olisi saaneet mennä lähimetsään, mikä ei ollut totta. Ja jotain muutakin siinä oli lueteltu. Jotenkin oli sellainen, että miten tää voi olla totta.
Fredman kysyy, mikä lasten kielteisen suhtautumisen on aiheuttanut.
– Mä luulen, että se johtui näistä kirjoituksista netissä, missä haukuttiin meitä ja käskettiin ottaa yhteyttä Anneli Aueriin. Siellä myös suoraan sanottiin, että tulkaa ja kertokaa, kuka teille on syöttänyt näitä valheita, nainen sanoo.
Fredman kysyy, onko joku lähestynyt lapsia vai onko kyse mielipidekirjoituksesta netissä.
Kello 18.16
Poliisin verottajalta hankkien tietojen mukaan Turun kaupunki on maksanut 79 000 euroa naiselle. Nainen vastaa, että hän sai käteen 59 000 euroa ja siihen sisältyi kulukorvaukset ja kaikki.
Fredman kysyy, milloin pariskunta osti isomman veneen. Nainen ei muista.
– Vaikka te kuinka yritätte saada, että me ollaan lasten rahoilla ne ostettu niin... nainen aloittaa, mutta puheenjohtaja keskeyttää hänet ja pyytää siirtymään eteenpäin.
Fredman kysyy siitä, kun nuorimmat tytöt muuttivat pois sijaisperheestä. Nainen kertaa, että sosiaalityöntekijä käyttäytyi röyhkeästi heitä kohtaan, jolloin mies irtisanoi nuorimman sopimuksen. Fredman kysyy, miten sijaisäiti suhtautui tähän, kun on kertynyt kiintymyksestä.
– Totta kai se tilanne oli sellainen, että mä itkin siinä. Ei se ollut kevyt ratkaisu, se oli iso juttu. Me käytiin usein häntä katsomassa, nainen kertoo.
Fredman kysyy, oliko sijaisäiti vastassa toiseksi nuorinta tyttöä, kun tämä saapui vaihdosta, joka oli ollut ahdistava tytölle.
– Meille ei sitä kerrottu, milloin hän saapuu sieltä ja me ei saatu häntä muutenkaan nähdä. Mutta ollaan kirjoitettu, nainen kertoo.
– Me ei sitten tavattu koskaan enää sitten. Se johtu semmosesta, että meille ilmoitettiin, että me ei voida näitä lapsia enää tavata.
Kello 18.09
Nainen pyytää Fredmania jatkuvasti tarkistamaan kaiken papereista. Hän sanoo, ettei muista päivämääriä, päiviä tai yksityiskohtia.
Fredman kysyy, miten nainen suhtautui lasten seksuaalirikoskertomuksiin ja että kymmenvuotias isosisko oli mukana seksiorgioissa.
– Oonko mä sanonut niin, että hän on ollut mukana niissä. Hänen piti olla ainoa, jolle ei ole tapahtunut näitä, nainen sanoo.
Fredman kysyy, onko naiselle tullut koskaan mieleen, että lapset halusivat omaksua sijaisvanhempien negatiivisen suhtautumisen Aueriin ja tämän vanhimpaan tyttäreen.
– Meillä ei ole sellaista negatiivista suhtautumista ollut. Jotenkin te yritätte vääntää tätä, tää on teiltäkin väärin, että vedätte vanhinta siskoa tähän, hän on kuitenkin ollut lapsi, nainen sanoo.
Fredman kysyy, tuliko naiselle mieleen, että lasten kertomukset voivat olla sellaisia väkivaltafatasioita, joista ammattilaiset olivat aiemmin kertoneet. Nainen vastaa, ettei sen arviointi ollut hänen tehtävänsä.
Fredman kysyy, mikä sijaisvanhempien taloudellinen tilanne oli ennen lasten sijoitusta. Nainen kimmastuu ja vastaa, että ne asiat voi tarkistaa poliisin papereista.
– Mun mies oli ihan hyvissä töissä ja silloin kun mä opiskelin, munkin tulot olivat yli 20 000 euroa, nainen sanoo ja kertoo, että hänen työuransa tyssäsi lasten tuloon.
Kello 18.00
Fredman kysyy muistilapuista, joita lapset kirjoittivat psykologien haastatteluja varten. Toiseksi nuorin tyttö on listannut asioita, joita hänen isosiskonsa, äitinsä ja äidin ex-miesystävä ovat tehneet.
– Mä en muista, oonko mä nähnyt tämmöistä. Tää ei näytä tutulta, mutta en osaa sanoa, nainen sanoo.
Fredman toteaa, että oliko lapsilla veneellä yhteydessä kajuutassa tilaisuus keskustella kertomuksista keskenään.
– En ole koskaan tällaista kuullut. Musta tuntuu, että te yritätte, että he olisivat sopineet näistä keskenään, mutta se tuntuu aika kaukaa haetulta, nainen vastaa.
Nainen arvostelee Fredmania siitä, että tämä kyselee niin tarkkoja.
– Tään on niinku ihmeellinen muistitesti, nainen sanoo.
Naisen mukaan lapset ottivat hotelli-kylpylä-mökkeilyjakson myönteisesti. Lapset eivät naisen mukaan pelänneet vaan ottivat tilanteen kesäloman jatkona.
Kello 17.50
Fredman kysyy Murhainfon keskustelupalstasta, jossa on esitetty Auerin pojan kertomia asioita ennen kuin lapsi itse alkoi kertoa näitä.
– Anneli oli kertonut tällaisesta palstasta, hän piti sitä tärkeänä tiedotuskanavana. Itse en ole sitä nähnyt, nainen kertoo.
Naisen mukaan lapset eivät kyseistä palstaa päässeet lukemaan.
Fredman lukee esitutkintakertomuksesta, mitä nainen on kertonut aikoinaan poliisille. Nainen on kertonut tuolloin yksityiskohtaisesti rituaaleista ja siitä, että yhdeltä lapselta "oli eniten verta lirutettu".
–Mä sanon, että ne olivat niin kauheita asioita, että mä olen sen silloin kertonut, minkä olen kuullut. Mä olen sen jälkeen yrittänyt sen kaiken unohtaa ja toivon, ettei sitä tarttis muistella, nainen sanoo.
Fredman kysyy, saivatko sijaisvanhemmat palautetta lasten videoinnista.
– Mun mielestä ei annettu ohjeita. Mä en muista sitä, että oliko ne nyt oikein vai väärin tehty, nainen vastaa.
Fredman kysyy, miksei seksuaalirikostarinoita enää videoitu.
– Se tuli niin äkkiä, että siinä kohdassa ei todellakaan enää pystynyt. Mä en pysty niihin asioihin enää palaamaan, ne on niin järkyttäviä, nainen vastaa.
Kello 17.42
Fredman kysyy, miksi sijaisvanhemmat lähtivät kahden kuukauden venematkalle, kun lasten äiti vapautui. nainen vastaa, että kyllä lapset tapasivat muutaman kerran äitiään.
– Se oli se mitä sosiaalitoimen kanssa sovittu, nainen vastaa.
Fredman kysyy, olivatko sijaisvanhemmat tyytyväisiä sosiaalityöntekijöihin. nainen vastaa, että alussa olivat, lopussa oli epämiellyttävä sosiaalityöntekijä.
Fredman kysyy lasten kertomusten syntymisestä ja ensimmäisestä videosta.
– Miten se kamera sattui olemaan valmiina, kun lapsi alkaa puhua tällaisista, Fredman kysyy.
Nainen vastaa, että poika oli kertonut ensin hänelle ja sitten hänen miehelle, joka videoi kertomuksen. Nainen kiistää nähneensä koskaan videota.
Fredman kysyy lasten saatananpalvontakertomuksista. Nainen ei osaa kertoa, milloin näitä syntyi.
– Oliko se edes saatananpalvontaa vai jotain pelleilyä ja pelottelua, nainen sanoo.
Fredman kysyy, uskoiko nainen veren keräämisestä purkkiin, numeron 666 piirtämisestä ja muusta.
– Kovin uskomattomia nämä oli, nainen vastaa.
Esitutkinnassa nainen on kertonut, että lapset kertoivat saatananpalvonnasta ennen murhakertomuskia.
Kello 17.34
Nainen alkaa kertoa, miten lapsille oli rankkaa tavata viisi tuntia kerrallaan äitiään. Hän sanoo, että sosiaalityöntekijät ehdottivat kolmea tuntia.
Fredman kommentoi, ettei kysynyt mitään tästä. Nainen hikeentyy ja vastaa, että ei pitäisi sitten kysellä niin paljoa.
Fredman kysyy, miten lapset reagoivat siihen, kun Auer ei päässytkään vapaaksi vaan joutui mielentilatutkimukseen. Nainen sanoo, että hänellä menee ajat sekaisin. Fredman selittää uudestaan.
– Siinä oli sellainen, että olin lasten kanssa kotona ja mieheni oli töissä. Sosiaalityöntekijä soitti mulle ja luki jostain lehdestä tätä, se oli vähän outoa, nainen vastaa.
– Vanhin tyttö asui vielä silloin meillä. mä kerroin tän tilanteen, että näin tää asia on. Muut lapset itki siinä, mutta toiseksi nuorin tyttö ei itkenyt. Vanhin tyttö rupesi soimaamaan, että miksi sä et itke. Tääkin rupesi sitten itkua vääntämään.
Fredman lukee sosiaalitoimen kirjauksen, että lasten välitön reaktio oli itku ja järkytys. Tämän jälkeen lapset palasivat normaaliin arkeen.
– Mä en osaa sanoa, kerroin äsken, että miten sen asian muistan, nainen sanoo.
Fredman kysyy, että vastaako tämä kirjaus naisen muistikuvia ja onko lapsilla noussut ikävä äitiin pintaan ajoittain kesällä 2010, niin kuin kirjauksissa lukee. Tuolloin lapset olivat järkyttyneitä, kun äiti ei päässyt vapaaksi. Nainen ei osaa vastata.
Fredman kysyy, miten lapset suhtautuivat sitten ajatukseen äidin vapautumiseen toukokuussa 2011. Nainen ei muista. Fredman lukee kirjauksista, että lapset olivat ruvenneet itkemään ja olleet ihan kauhuissaan, kun lapset kuulivat äitinsä vapautuvan vankilasta. Nainen ei muista.
Fredman kysyy, mitä lapsille oli tapahtunut vuoden aikana, kun heidän suhtautumisensa äitiinsä oli muuttunut. Nainen ei osaa vastata, eikä siihenkään, missä vaiheessa lasten puheet äidistään muuttuivat negatiivisiksi.
– Mä en osaa tän tarkemmin kertoa, nainen sanoo.
Kello 17.25
Fredman kysyy, että havaitsiko nainen lapsissa kielteistä suhtautumista sukulaisiin ennen kuin sijaisvanhempien oma suhtautuminen muuttui kielteiseksi näihin. Nainen sanoo, ettei hänellä ollut kielteistä suhtautumista sukulaisiin.
Kello 17.22
Nainen kertoo tapauksesta, kun he olivat Ahvenanmaalla satamassa ja lapset olivat laiturilla.
– Se oli tosi surullinen tapaus. Lapset tulivat kertomaan, että vaari oli kysynyt heiltä, että mitä kakarat ja heillä oli ollut jotain erimielisyyttä siinä, nainen kertoo.
– Sitten illalla mieheni olisi halunnut jutella, että mitä on oikein tapahtunut isovanhempien ja lasten välillä, mutta heillä oli sitten taas kiire ja he eivät halunneet jutella. He lähtivät pois siitä ja se oli kova pala miehelleni.
– Mieheni on niin paljon surrut sitä, että hänen ja vanhempien suhde katkesi.
Fredman kysyy, että oliko iltarukouksissa pyydetty anteeksiantoa isovanhemmille.
– Sellaista mulla ei ole. Se on jokaisen oma asia, mitä rukouksissa sanoo, nainen vastaa.
Fredman viittaa lastensuojelun kirjauksiin. Hän kysyy, miten lapset suhtautuivat sukulaisten menettämiseen.
– Se oli meille todella suuri uhraus, että otettiin lapset meille. Että me ei ruveta kestitsemään sukulaisia, nää vierailut tapahtuu sukulaisten luona, nainen sanoo.
Fredman kysyy uudestaan lasten suhtautumisesta.
– Niitä oli varmaan kymmenen sukulaista oven takana ja pyysi lapsia ulos, että antavat lahjat. Ei siinä lasten puolesta ollut kummallista tai mitään ihmeellistä.
Fredman kysyy, että oliko lasten edun mukaista, ettei heidän juhliinsa sukulaiset osallistuneet.
– No se oli se, mikä oli aiemmin johtanut tähän.
Fredman kysyy, olisiko mahdollista, että sijaisäidin oma toiminta olisi johtanut tähän.
– En, nainen vastaa.
Kello 17.15
Nyt on Anneli Auerin puolustusasianajajan Markku Fredmanin vuoro kuulustella todistajaa. Hän kysyy, ilmaisiko nuorimmat sisarukset isosiskostaan jotain ikävää ennen tämän pois muuttamista.
– Mä en nyt muista, nainen vastaa.
Fredman kysyy, että onko niin, että ennen siskon pois muuttoa nuorimmat eivät ilmaisseet mitään ikävää isosiskostaan..
– Kyllä varmasti jotain oli, mutta mä en saa nyt päähäni mitä, nainen sanoo.
Fredman kysyy, että kun sijoitus jatkuikin pidempään, muuttuiko sijaisvanhempien suhtautuminen lasten Turun Halisten kavereihin. lapset ovat itse kertoneet oikeudessa, etteivät sijaisvanhemmat halunneet kuljettaa lapsia sinne.
– Se ei varsinaisesti muuttunut, mutta pojalla oli uusia kavereita. samahan se heillä olisi ollut Espoossa (SOS-lapsikylässä), että jos heidät olisi sijoitettu sinne, ei he sieltäkään olisi niitä päässyt tapaamaan, nainen sanoo.
Kerran toiseksi nuorin tyttö oli nähnyt televisiosta kaverin luona äitinsä poliisiautossa.
– Se tuntui hänestä tosi pahalta, nainen sanoo.
Fredman kysyy, että miten on selitettävissä, kun yhden lapsen syntymäpäivä oli aiemmin juhlimassa kaikki sukulaiset, niin miten on selitettävissä, että kaikki sukulaiset katosivat lasten elämästä hetken kuluttua.
– He eivät suostuneet ottamaan lapsia sinne omana itsenään ilman että isosisko oli siellä. Ja lapset eivät suostuneet menemään sinne, kun isosisko oli siellä, nainen vastaa.
Isovanhempien tapaamiset loppuivat yhteydenpitorajoitukseen. Fredman kysyy, että vastustivatko sijaisvanhemmat sitä.
– Ei meiltä kysytty mihinkään yhteydenpitorajoituksiin mitään, nainen vastaa.
Kello 17.09
Gummerus kysyy, sovittiinko sosiaaliviranomaisten kanssa vanhimman siskon ja nuorimpien sisarusten tapaamisista. Nainen muistaa ainakin sen, miten muiden sukulaisten tapaamisista sovittiin. Naisen mukaan kaikkea sovittua noudatettiin ja poikkeuksista sovittiin erikseen sosiaalitoimen kanssa.
Gummerus kysyy lasten väleistä vanhimman siskon pois muuttamisen jälkeen.
– Mä en muista tarkkaan. Muistan vaan, kun meille esiteltiin sitä paikkaa ja kaikki ihmeteltiin sitä, että millainen paikka se on, nainen vastaa.
Gummerus kysyy naisen omista väleistä kummityttöönsä sen jälkeen, kun tämä muutti pois.
– Aluksi mä luulin, että me ollaan hyvissä väleissä. Mutta hän oli meille katkera siitä, että oltiin hänet laitettu pois. Hän ei ilmeisesti ollutkaan halunnut pois, nainen kertoo.
– Ja sitten se kerta, kun hän itki mun sylissä ja mä luulin, että asiat korjaantuu. Mutta ei.
Gummerus kysyy, että ilmoittivatko sijaisvanhemmat reilu kuukausi tytön pois muuton jälkeen, ettei tämä ole enää tervetullut heille.
– Mä en muista, mutta hän oli ilmaissut, ettei hän halua meitä enää tavata. Me ajateltiin, että on kaikille parempi, että tapaamiset järjestetään muualla, nainen sanoo.
Gummerus kysyy, että missä tyttö oli ilmaissut sijaisvanhempiaan kohtaan naisen kuvaamaa vihaa ja katkeruutta. Nainen ei muista.
Gummerus lukee sosiaalitoimen kirjauksen, jossa sosiaalityöntekijä on vieraillut sijaisperheessä ja sijaisisä on ilmoittanut, ettei ole mitään juteltavaa tytön kanssa ja tyttö ei voi tulla enää heille. Nainen ei muista tällaista.
Gummerus kysyy, oliko sijaisvanhemmilla käsitystä siihen, miten tämä vaikutti sisarusten suhteisiin, ettei isosiskoa päästetty enää perheen kotiin.
– No me ei haluttu olla mitenkään esteenä tässä vaan haluttiin kaikin tavoin lapsia kannustaa näkemään toisiaan, nainen kertoo.
Gummerus lukee toisen kohdan, jossa nainen on sanonut, ettei halunnut lasten vierailevan isosiskon luona laitoksessa. Nainen sanoo, että lapset olivat itse sanoneet, että laitos oli kalsea paikka ja he olisivat mieluummin tavanneet isosiskoa sukulaisten luona.
Nainen sanoo, ettei muista listoja isosiskon pahoista teoista.
– Nää listat mäkin haluaisin nähdä, nainen sanoo.
Kello 16.58
Gummerus kysyy, käyttäytyikö vanhin tyttö huonosti naisen aikana sisaruksiaan kohtaan huonosti.
– Mä en nyt pysty muistamaan tätä, nainen sanoo.
Gummerus kysyi, että käyttäytyikö tyttö pelottavasti tai uhkaavasti sijaisäitiä kohtaan.
– Joku haparoiva muistikuva on, että kun hän meni yöksi jonkun luo, että olisi sanonut, että nyt saatte tekin nukkua rauhassa, nainen sanoo.
– Mutta mä en muista, että olisin pelännyt.
Gummerus lukee nainen kuulustelukertomusta. nainen on kertonut aiemmin poliisille, että näki lapsessa suunnatonta vihaa, jota ei ole nähnyt kenessäkään toisessa ihmisessä Tuolloin nainen on sanonut, että tällaista vihaa osoittava lapsi voi tehdä mitä vaan. nainen ei muista sanoneensa tällaista.
Gummerus kertoo, että nainen on kertonut näin vuonna 2011 oikeuspsykologisessa haastattelussa.
– Tää on just tätä, kun sekoitetaan ja hypellään, että tuomarienkin on varmaan vaikea pysyä mukana tässä, nainen valittaa.
Nainen alkaa valittaa edellisen asianajajan käytöksestä aiemmassa oikeudenkäynnissä, mutta oikeuden puheenjohtaja keskeyttää hänet.
Gummerus kysyy Auerin vanhimman tytön luonteenpiirteistä.
– Mä en nyt muista, mutta hän oli ihanan taiteellinen, nainen vastaa.
Gummerus kysyy, havaitsiko nainen narsistisia piirteitä lapsessa. Nainen vastaa, että kun Annelille tuli mielentilalausunto, Anneli oli kertonut seuraavaa.
– Hän sanoi, että ihan kuin hän olisi lukenut suoraan vanhimmasta tytöstä. Siellä oli tällaisia epäsosiaalisia luonteenpiirteitä. Mä en ole koko mielentilaa lukenut, tiedän vain sen, mitä Anneli on kertonut, nainen vastaa.
Gummerus kysyy uudestaan, onko nainen tai hänen miehensä käyttänyt Auerin vanhimmasta tytöstä luonnehdintaa narsistinen. Gummerus viittaa sosiaalitoimen kirjaukseen ja nainen alkaa tivata, lukeeko hänestä siellä sellaista. Oikeuden puheenjohtaja keskeyttää naisen ja pyytää vastaamaan, että onko hän käyttänyt tällaista ilmausta vai ei.
– Me ollaan kerrottu se, mitä lapset ovat meille kertoneet. Mutta niitä ei ilmeisesti olisi saanut kertoa. Mitä he sitten väittävät, että me oltais kerrottu negatiivista, nainen kysyy.
Kello 16.47
Gummerus kertoo, että kaikissa muualla tehdyissä kirjauksissa vanhin tyttö kuvataan kohteliaaksi, lämpimäksi ja sisariaan kohtaan kivana tyttönä. Ainoa mistä tulee negatiivista, on sijaisperhe.
– Meilläkin oli tällainen kuva, mitä kuvailitte. Jos hän olisi ollut tällainen jatkossakin, meillä ei olisi ollut syytä laittaa häntä pois. Mä huomasin, että jos oli aikuisia, hän toimi tällä tavalla, mutta kun heitä ei ollut näkemässä ja kuulemassa, hän toimi toisella tavalla, nainen kertoo.
– Mä muistan kun olin puutarhassa ja lasten oli määrä tulla syömään. Kuulin kun lapset oli mutkan takana, kun vanhin tyttö soimasi poikaa, että miksi sä halusit tulla nyt jo ja poika vastasi, että kun hän halusi tulla sovitun mukaan. Sitten toiseksi nuorimmalla tytöllä oli jäätelö kädessä, vaikka oli sovittu, että vasta ruuan jälkeen ostavat jätskit, nainen kertoo.
– Muut olivat ehtineet jo syödä jätskinsä, mutta tämä tyttö ei ollut ehtinyt. Kysyin sitten tästä ja vanhin tyttö sanoi, että hänen takiaan jäivät kiinni, kun hän halusi tulla ruoka-aikana kotiin. Mä tiesin kyllä miten se oli, koska olin kuullut, että poika oli pitänyt siitä huolen.
Nainen sanoo, että yksinkertaisesti vastaus on se, että aikuisten nähden tyttö käyttäytyi todella kauniisti ja muuten ikävämmin.
Kello 16.42
Gummerus pyytää kertomaan, että mitkä olivat vanhimman lapsen jyrkimmät kritiikin kohteet kotona.
– Käsien pesu oli varmaan jyrkin. Se käytti sellaista vee-sanaa, jota en halua käyttää. Että vee käsienpesu. Muita mä en nyt muista, nainen vastaa.
Gummerus kysyy konkreettista syytä, miksi lapsesta "oli päästävä eroon".
– Toi väärä ilmaus, että päästävä eroon. Mä ajattelin, että mikä on parasta. Oli olemassa sellainen lausunto, että häntä ei pitäisi sijoittaa samaan paikkaan nuorempien sisarusten kanssa, jotta heidän yhteisistä väkivaltafantasioista päästäisiin eroon, nainen kertoo.
– Me ei sitä siinä vaiheessa tajuttu, kun nähtiin se paperi, koska hän oli maailman ihanin. Mutta kun me ruvettiin tajuamaan sen lausunnon sisältö, me ruvettiin miettimään, että hänelle pitäisi löytää sellainen paikka, jossa näitä pystyttäisiin käsittelemään.
Gummerus kysyy vanhimman tytön "pahoista teoista".
– En mä muista näitä yksityiskohtia, nainen vastaa.
Gummerus kysyy, toivatko sisaret esiin isosiskon pahoja tekoja.
– Joo, muistan sellaisen, että hän oli vasaralla lyönyt meidän parkettilattiaan. Ne jäljet on siellä. Ja sitten havaintoja, että hän veisi kauheesti sytyttimiä ja tulitikkuja. Mä en osannut silloin olla niin tarkkana, että olisin osannut piilottaa niitä, nainen kertoo.
– Mä en ensin uskonut kaikkea. Mutta mä löysin jouluna luonnonmateriaalista tehdyn kuusen, joka voisi roihahtaa aika pahasti. Otin sen ja siitä tuli outo haju, siellä oli piilotettuna tulitikkuaski.
Gummerus kysyy naisen kertomasta aiemmin, että tämä olisi kertonut, että isosisko nautti siitä, kun muut kärsii.
– Mä en pysty nyt muistamaan. Semmosen mä muistan, kun pojalla oli polkupyörästä kumi viilletty puhki ja hän ei pystynyt sitä käyttämään. Sitten kun he meni isosiskon kanssa jonnekin, niin sisko meni polkupyörällä ja poika juoksi perässä. Tytöstä tää oli hirveen hauskaa ja pojasta se tuntui tosi kurjalta, nainen vastaa.
Kello 16.34
Gummerus kysyy yhdeltä tytöltä löytyneestä älypuhelimesta. Että jos lapsella oli lupa ostaa puhelin, miksi lapsi ei kertonut siitä sijaisvanhemmille.
– Sitähän me ihmeteltiin, että miksei kertonut. Kun hän olisi voinut pyytää sen. Pojallahan oli ihan julkisesti. Heillähän oli tapana salaa katsoa jotain nettiä, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että nuorimmalla tytöllä oli pois muuttaessaan "tavallinen kännykkä", jossa ei ollut älyä.
– Mehän oltiin ostettu hänelle joululahjaksi älypuhelin, jokja oli tarkoitus antaa hänelle. Se olisi ollut hänen ensimmäinen älypuhelin. Ja siinä älypuhelimessa oli se, että meitä oli yritetty, että koitettais pitää, ettei he kauheesti lukisi näitä, mitä kirjoitellaan, nainen sanoo.
Samasta syystä lapsilla ei ollut vapaata nettiä käytössään naisen mukaan.
– Sitä varten oli sitten mokkula. Mutta ettei voinut huomaamatta mennä lukemaan netistä mitään, nainen selvittää.
Kello 16.24
Gummerus pyytää naista kertomaan, miten asioiden selvittäminen lasten kanssa tapahtui.
– Niitä oli niin vähän sellaisia asioita, mitä yleensäkin tarvitsi selvittää. Mä kerroin jo myöhästymisasian, nainen sanoo.
Gummeruksen tenttaamisesta huolimatta nainen ei meinaa muistaa muita selvitettäviä asioita.
– Sitten muistan yhden. Ruuan jälkeen heillä oli tapana, että he syövät xylitol-purukumia. Sitten meillä oli ilmestynyt sohvan päälle lampaantaljalle purukumia. me sitten kysyttiin siitä, kukaan ei tunnustanut. me ei viitsitty sitä enempää selvittää, vaihdettiin ne sitten xylitol-pastilleihin, nainen kertoo.
Gummerus lukee sosiaalitoimen papereista nuorimman lapsen kuvausta asioiden selvittämistä.
– Hän on kertonut, että vanhemmat istuvat olohuoneessa ja hän joutuu seisomaan heidän edessään syyllisenä, kun vanhemmat yrittävät saada asioita selvitettyä, Gummerus lukee.
– No toi on ollut sitä, kun heitä on yritetty saada meitä vastaan. Ei me olla kuin jossain tuomioistuimessa selvitetty asioita, nainen vastaa.
Auerin poika kertoi aiemmin oikeudessa, että pelottavin kaikista rangaistuksista oli asioiden selvittäminen.
Hän ei muista, joutuiko herkkulakossa oleva lapsi katsomaan toisten herkkujen syömistä vierestä.
– Mä en muista sitä. Mutta se ei ollut ajatuksena, että joutuu muita katsomaan. Tarkoitus oli, että karkki jää saamatta, nainen vastaa.
– Mä en muista, että katsoivatko vai eikö katsoneet. Rangaistus oli se, että sitä karkkia ei saada.
Gummerus lukee sijaisisän poliisille kertoman, jossa tämä on kertonut yhdessä sovituksi säännöksi asiaa.
– Niin karkkilakko oli yhdessä sovittu sääntö, nainen vastaa.
Nainen ei muista, että pariskunta olisi kertonut sosiaaliviranomaisille, että he olisivat pöpökammoisia tai hyvin hygieenisia.
Kello 16.17
Gummerus jatkaa iltakuuden nukkumaanmenoajasta kysymistä. Sijaisisä on vastannut esitutkinnassa, ettei iltakuuden nukkumaanmenoaika "ole kuitenkaan rikos".
– Mä en osaa sanoa, mä putoan aivan kärryiltä tässä, nainen vastaa.
– Musta jotenkin tuntuu, ettei hän ole ottanut sitä, että mistä kellonajasta puhutaan ja niinku mullakin menee nää sekaisin.
Gummerus kysyy, miksi lapset eivät voineet koskaan olla yksin kotona.
– Kun mä olin aina kotona.
Kello 16.11
Gummerus kysyy, jatkuiko uima-allasta koskeva sääntö ihan loppuun saakka.
– Mä en muista varsinaisesti, että oliko se sääntö vai oliko tapa jäänyt päälle. Mutta se ei nyt ollut sellainen paikka, missä he yleisesti oleskelis, nainen vastaa.
Muita paikkoja olivat ne tilat, joihin pitää mennä allastilan kautta.
Gummerus kysyy, että oliko naisen näkemys se, että tytöt itse ilmoittivat, etteivät halua käydä kotona suihkussa.
– Näin he ilmoittivat, nainen vastaa.
Poika oli ainoa, jolle ei tullut uusia syyliä ja hän oli ainoa, joka käytti tossuja suihkussa. Poika on itse kertonut asiasta toisin oikeudessa.
Gummerus kysyy, miten arkea vietettiin iltaisin.
– Silloin kun he olivat pienempiä, paljon vietettiin arkea yhdessä tai voitiin katsoa filmejä tai pelata tai puuhata yhdessä. Mutta kun he tulivat vanhemmiksi, he itse halusivat puuhata omiaan, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että poika oli kiinnostunut ohjelmoinnista, eikä tätä enää kiinnostanut yhdessä oleminen muun perheen kanssa. Nuorin viihtyi pisimpään naisen mukaan sijaisvanhempien kanssa.
– Poika oli omassa huoneessaan ja puuhasi tietokoneen kanssa. Hänellä oli oma henkilökohtainen tietokone ja omassa huoneessaan teki sitä ohjelmointihommaa. Mä en muista, koska se oli, nainen sanoo.
Gummerus kysyy, oliko jokin aika, jolloin lasten pitää mennä huoneisiinsa.
– Ei ollut. Pienempänä oli yhdeksältä se nukkumaanmenoaika. Jossain kohdassa he sanoi, että haluaa mennä omia aikojaan nukkumaan. Mä en sitten sitä valvonut, että meneekö he, he sai itse siitä olla vastuussa, että riittääkö unet vai ei, nainen kertoo.
Lapset ovat kertoneet, että iltakuuden jälkeen lasten oli mentävä huoneisiinsa. Samoin nuorin lapsi on kertonut jo vuonna 2018 sosiaalitoimen kirjauksien mukaan.
– Tota mä en muista, nainen sanoo.
– Jotenkin se varmaan liittyy siihen, että oli jo ruvettu mustamaalaamaan ja agiteeraamaan meidän huonoutta. Sieltä keskustelupalstan kautta, kun heitä houkuteltiin rahalla muuttamaan kertomustaan. Mä puhun Suomi24:n keskustelupalstasta, jossa heistä kirjoitettiin ihan nimellä. Siellä käytiin tätä keskustelua jo vuonna 2018., nainen kertoo.
– Heitä kehotettiin, että lukekaa Anneli Auerin blogia ja lukekaa Anneli Auerin kirja. Heitä kehotettiin näoitä lukemaan ja niiden piti olla niitä, joilla saadaan varmuus siitä, että lapset saadaan toisiin ajatuksiin asioista.
Kello 16.01
Nainen kertoo, että hän oli aina kotona, joten lapsilla "ei ollut tarvetta avaimelle".
Nainen kertoo, että vanhin tytöistä oli valittanut sosiaalityöntekijöille kotiavainasiasta. Tämän jälkeen nainen oli kysynyt, että onko laitoksessa lapsilla kotiavain.
– Ei niilläkään ole siellä avaimia lapsilla, nainen sanoo.
Nainen kertoo, että lasten kanssa sovittiin aika, jolloin he voivat tulla kotiin koulun jälkeen.
– He saivat heittää repun kotiin ennen sitä aikaa tai sitten he olivat kirjastossa.
Lapsia ei naisen mukaan jätetty koskaan yksin kotiin. Asiat hoidettiin lasten ollessa koulussa tai sitten lapset otettiin mukaan. Käytäntö oli siihen saakka, että viimeinenkin lapsi muutti pois.
Gummerus kysyy, että mikä syy oli, ettei teineillä ollut avainta kotiin.
– No missä mä olisin muualla ollut kuin kotona. Mikä tarve mun olisi ollut lähteä pois. Mitä te ajatte tässä takaa, missä mun olisi pitänyt olla, nainen kivahtaa.
Kello 15.54
Gummerus kysyy lasten kuukausi- ja viikkorahoista, että missä vaiheessa lapset tällaista rahaa saivat. lapset ovat itse kertoneet oikeudessa, etteivät he saaneet juurikaan rahaa alkuajan jälkeen.
– Mä en nyt muista. Oliko se niin, että pienempänä saivat vitosen ja poika sain viisikymppiä vanhempana, nainen sanoo.
– Ja sitten nuorimman tytön kohdalla oltiin kaavailtu ennen kuin isompi sisko lähtee vaihto-oppilaaksi lähtöä, että hän olisi saanut tavallisen puhelimen tilalle älypuhelimen ja olisi sitten saanut sen viisikymppiä niin kuin isommatkin.
Nainen ei muista, missä kohtaa tyttö alkoi sitten saamaan tällaista korotettua rahaa. Gummerus viittaa sijaisisän kertomaan esitutkinnassa, että lapset saivat aluksi kuukausirahaa mutta myöhemmin tämä vaihtui, että "tarpeen mukaan". Gummerus kysyy, mikä tämä tarve oli. Nainen kertoo, että tietyissä eri tilanteissa.
Toiseksi nuorin tyttö on kertonut oikeudessa, että sai viisikymppiä kuussa kolmen kuukauden ajan.
– Toi ei pidä paikkansa, siitä olen varma, nainen kivahtaa.
Nainen sanoo, että poika on kertonut teettäneensä kotiavaimesta kopion isosiskon kanssa sen jälkeen, kun isosisko muutti pois.
– En osaa tarkkaa ajankohtaa sanoa. Mutta sitten vaihdettiin lukot.
Kello 15.48
Gummerus kysyy sijaisvanhempien luottamuksesta lapsiin. Nainen vastaa, että eri versioiden kertominen tapahtumista vei sijaisvanhempien luoton lapsiin, sijaisvanhemmat olivat painottaneet, että pitää puhua aina totta.
Gummerus kysyi, että miksi lapset kertoivat eri versioita.
– Sitähän mekin ihmeteltiin, nainen vastaa.
Naisen mukaan vanhin sisaruksista oli käskenyt nuorempien kertoa eri versioita.
Sijaisisä kertoi viime viikolla, että luottamuspula säilyi loppuun saakka.
– No mieheni on voinut ajatella eri tavalla. Mä oon ehkä helpommin höynäytettävissä, nainen sanoo.
Hän ei osaa kertoa miehensä luottamuspulasta.
Gummerus kysyy perheen säännöistä. Nainen luettelee käsien pesun kotiin tullessa, vessassa käynnin jälkeen ja ruokailua ennen.
– Meillä oli tietyt selkeät ruoka-ajat. Mä en muista muita.
Gummerus kysyy, miten sääntörikkomuksia selvitettiin.
– Ne ei niin paljon rikkonut sitä. Mutta tämmönen, kun poika oli ollut pelaamassa jalkapalloa kavereittensa kanssa ja myöhästyi ruokailusta. ja hän selitti, ettei ollut älynnyt katsoa kelloa. Sitten se olisi pitänyt mennä niin kuin laitoksen mukaan, ettei olisi saanut ollenkaan antaa ruokaa, mutta mua säälitti ja annoin nuudelia, nainen kertoo.
Gummerus kysyy, että mistä lapsille on tullut sellainen kuva, että asioiden selvittäminen oli rangaistus.
– Eihän se asioiden selvittäminen ollut rangaistus, mä en osaa sanoa, nainen vastaa.
Gummerus kysyy, että miksi lapset kertoivat oikeudessa, että asioiden selvittäminen oli rangaistus. Nainen tenttaa puolustajalta, että kuka on kertonut ja miten. Gummerus sanoo, että lapset ovat kertoneet, että lasten mukaan niin kauan selvitettiin asiaa, että sijaisvanhemmat saivat omasta mielestään kelvollisen vastauksen.
– Ei pidä paikkansa, nainen sanoo.
Gummerus kysyy hiekka-asiasta, että muistaako nainen sen.
– Sitä oli kaikkien neljän lapsen taskuissa ja hupuissa, että sitä hiekkaa oli kourakaupalla ja sitä oli levitetty lattialle. Siinä oli sellainen selitys, että lapset olisivat heitelleet toisiaan päin hiekkaa, mutta tiesin, ettei se niin mennyt. Mä en sitä lähtenyt selvittämään, vaan poika imuroi yläkerrasta ja mä alakerrasta, nainen kertoo.
– Sain jälkeenpäin kuulla, että se oli operaatio hiekkamyrsky. Se oli saman päivänä, kun me sanottiin vanhimman tytön sopimus irti. Mä en sitä ruvennut selvittämään.
Gummerus kysyy, että sanoivatko lapset sitä aluksi vahingoksi. nainen ei muista, mutta vahingosta ei ollut kyse.
Kello 15.36
Gummerus kysyy lastensuojeluasiakirjojen kirjauksista, joissa lukee, että henkisesti sijaisvanhemmat sanoivat olleensa valmiita lasten ottamiseen jo aiemmin kuin hän on kertonut. Ja että kyseessä on vielä taloudelliset asiat.
– Joo, se tarkoitti, että me oltiin henkisesti valmistauduttu jos silloin. Ja ne talousasiat tarkoittaa taksimatkoja ja muita. Me oltiin aluksi valmiita ottamaan vanhin tyttö ja sitten poikakin ehkä, mutta kaikista neljästä ei oltu sovittu. Se että se päätös on pitkittynyt, niin siinä on paljon paljon tullut esiin asioita tän lausunnon jälkeen, nainen sanoo.
Gummerus kysyy, että jännittikö pariskuntaa ottaa lapset luokseen.
– Juu, niin kuin kerroin jo. Se tuotiin avoimesti esiin, että mitäs jos ei jaksetakaan. Että onko lapsille vahingollisempaa laittaa heidät suoraan sinne toiseen paikkaan vai että meidät voimavarat loppuu ja me ei jaksetakaan ja he joutuu siirtymään sinne, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että lapsiin he olivat valmistautuneet, mutta eivät kaikkeen julkisuuteen Auerin ympärillä.
– Siihen me ei oltu varauduttu.
Kello 15.27
Jens Kukan puolustusasianajaja Kaarle Gummerus aloittaa kysymysten esittämisen. Hän kysyy, kuinka paljon nainen on keskustellut miehensä kanssa tämän kuulemisen jälkeen asiasta.
– Miten tää liittyy tähän asiaan, tästä on ihan julkisesti kirjoiteltu. Tää on asiaton kysymys, nainen sanoo.
Oikeuden puheenjohtaja toteaa, että naisen on vastattava kysymyksiin.
– No hän on kertonut, miten täällä on esitetty sekavia kysymyksiä, mistä on vaikea päätellä, mistä ajasta on kyse. Että kysymysten tarkoitus oli sotkea sekä häntä että tuomareita, nainen sanoo.
Gummerus kysyy ajasta ennen lasten muuttoa heille. nainen kertoo, että asui kaksin miehensä kanssa samassa omakotitalossa ennen lasten muuttoa. Auerin lapset eivät olleet heillä koskaan yökylässä ennen tätä.
Gummerus kysyy, pystyykö nainen vertaamaan sitä, oliko Auerin lasten käytöksessä jotain erityistä verrattuna muiden perheiden lapsiin.
– Mun mielestä jokaisessa perheessä on erilaista, en pysty vertaamaan. Se oli erityistä, että muissa perheissä kohdeltiin kaikkia lapsia samalla tavalla. Tässä perheessä oli Jukan lapset kolme pienintä ja sitten Annelin lapsi tää vanhin, nainen kertoo.
Kello 15.21
Oikeudenkäynti jatkuu. Nyt on puolustuksen vuoro kysellä todistajalta.
Kello 14.59
Kolmas syyttäjä kysyy, oliko sijaisperheessä uskonnollisia tapoja.
– Aluksi, kun he harjoittelivat meillä asumista, he lauloivat iltalaulua. Tuu tuu tupakkarullaa ei saanut laulaa, koska poika ahdistui siitä, kun isä oli laulanut sitä hänelle, nainen kertoo.
– Sitten he halusivat rukoilla, kun laitoksessa oli rukoiltu iltarukous. Me ei sinänsä olla mitään uskonnollisia ihmisiä, mutta joskus käytiin joulukirkossa. Ja sitten rippikouluaikoina.
Naisen mukaan lapset olivat kertoneet isovanhemmilleen rikoksista ennen sijaisvanhempia.
– Mummi oli sanonut vaan, että älkään vaan kertoko kellekään. Mieheni oli kysynyt, että miksei ne tehnyt mitään sille, niin vaari oli sanonut, että kun niillä on niin vilkas mielikuvitus. Ja sitten siinä oli sellaista, että Anneli oli sanonut, että meidän pitäisi myös tyrmätä ne kertomukset. Mutta me ei haluttu ottaa siihen mitään kantaa, se oli oikeuspsykiatrien tehtävä, nainen sanoo.
Oikeus pitää nyt tauon.
Kello 14.55
Nainen kertoo, miten tapasi Auerin pojan viimeisen kerran.
– Ihan kuin hän olisi jättänyt jäähyväisiä. Hän vielä käveli autoon ja katsoi viimeisen kerran taakseen. Se päättyi kuin seinään. he olivat niin rakkaita ja läheisiä ihmisiä ja yhtäkkiä kaikki katkesi kuin seinään, nainen kertoo.
– Se oli niin järkyttävää. Miten he muuttuivat niin katkeriksi meille. Sitten heille luvattiin rahaa, että Annelista tulee rikas ja he saavat perintöä ja kaikkee tällaista. Että jos joku lasten kavereista kertoo ja tuomio puretaan ja sekin voisi saada viiskyttonnia, nainen kertoo ja tarkoittaa ilmeisesti nettikirjoittelua.
Syyttäjä kysyy kiusattiinko lapsia, kun he asuivat sijaisperheessä. nainen sanoo, että joskus joku oli sanonut, että "Anneli Auerin lapset". Mutta lapset saivat enimmäkseen olla rauhassa.
– Eivätkä kaverit nähneet heitä Anneli Auerin lapsina vaan omina yksilöinä, nainen sanoo.
Kello 14.47
Nainen kertoo, että sai tietää lasten kertomuksien perumisesta Helsingin Sanomien toimittajalta.
– Vaikka meillä oli salainen numero, hän soitti ja kysyi mieheltäni, että tiesikö tämä siitä, nainen kertoo.
– Tuntuu ihan kauhealta, että miksi he olisivat valehdelleet näin kauheista asioista.
Toinen syyttäjä jatkaa kuulustelua. Hän kysyy, että miten yhteydenpito tyttöihin muuttui "jonkun kesän" aikana, niin kuin nainen kertoi aiemmin.
– Joo, se oli, kun nuorin tyttö pääsi ripiltä. Silloin me viestiteltiin vielä hyvinkin lämpimästi, se oli varmaan kesäkuu 2019, mä luulen. Se oli varmaan niitä viimeisiä viestejä, kun meillä oli vielä läheiset ja lämpimät välit. Sen kesän jälkeen se muuttui radikaalisti, nainen sanoo.
– Toiseksi nuorimmalta tytöltä loppui aikaisemmin, että hän ei kauheesti halunnut... sitten aika pian sen jälkeen, kun toiseksi nuorin tyttö oli ruvennut nihkeämmin (suhtautumaan), niin nuorimmankin kanssa loppui.
Kello 14.41
Nainen sanoo, että vankilassa oli palaveri, jossa olivat isovanhemmat ja Anneli Auer. Yhteydenpitorajoitus tehtiin tässä yhteydessä ja tieto tuli vasta jälkikäteen sijaisvanhemmille.
Syyttäjä kysyy, oliko sijaisvanhempien motiivina raha pitää lapset itsellään.
– Ei todellakaan. Me ei alun perinkään heitä rahan takia otettu, eikä pidetty. Se varmaan on voinut tuntua isotytöstä pahalta, että vaikka saatiin rahaa hänestä, pantiin hänet pois, nainen kertoo.
– Vaihto-oppilaaksi lähteminen oli toiseksi nuorimmalle tytölle suuri unelma, ei mikään mielijohde. Hän oli siinä vaiheessa 17-vuotias, jolloin nää tuet loppuu. Mä tein siinä ison työn, sain edunvalvojalta allekirjoitukset papereihin, jotta saatiin tää matka onnistumaan ja järjestymään.
Nainen kertoo, että raha ei ollut esteenä tytön pitkäaikaisen haaveen toteuttamisessa.
– Plus että nuorimman tytön sopimus irtisanottiin jo joulukuussa 2018.
Syyttäjä kysyy, miten kolmen nuorimman lapsen pois muuttaminen tapahtui.
– Nuorin muutti joulukuussa 2018. Se oli sosiaalitoimen kotikäynnin yhteydessä, silloin mieheni irtisanoi tän sopimuksen ja tyttö muutti laitokseen, nainen kertoo.
– Toiseksi nuorimman tytön tarkoitus oli asua vaihto-oppilaaksi lähtöön saakka. Sitten sosiaalityöntekijä soitti aika kovasanaisesti ja röyhkeästi ja silloin mä sanoin, että me tuodaan tääkin tyttö nyt sinne laitokseen. Että mä irtisanon tänkin sopimuksen.
Nainen sanoo, että kyseinen sosiaalityöntekijä oli "todella töykeä" ja "käyttäytyi todella ikävästi meitä kohtaan".
– Ja hän sanoi, että jos me ei päästetä häntä meille, hän tulee väkisin. Ja me sanottiin, että me tuodaan tyttö sinne. Hän rupes vähän perumaan ja kysyi, että ootko puhunut miehesi kanssa. Mä sanoin, että en ole puhunut, mutta me tuodaan tyttö nyt sinne ja puhutaan siellä sitten se, mitä on puhuttavaa, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että toiseksi nuorin tyttö oli kertonut jotakin ikävää pariskunnasta sosiaalityöntekijöille. Nainen kertoo, että hänestä tuntui aika häijyltä, että sosiaalityöntekijät kertoivat suullisesti hänelle asioita, joita tyttö itse oli kieltänyt kertomasta.
– Tuntui, että he pettivät hänen luottamuksen. Se oli ihan kauheeta, kun menetin yhteyden tyttöön. Hän oli niin ihana persoona, nainen kertoo ja hänen äänensä murtuu.
Nainen kertoo, että piti yhteyttä toiseksi nuorimpaan tyttöön tämän vaihto-oppilasvuoden aikana esimerkiksi videopuheluilla.
– Se oli kuitenkin hänen suuri, suuri unelma ja sitten kaikki ei mennytkään niin kuin hän oli toivonut. Se tuntui niin pahalta ja mä sanoin, että voi kun voisin muuttaa kaiken.
Poika muutti sijaisvanhemmiltaan pois kotiuduttuaan armeijasta. Naisen mukaan poika oli halunnut asua kotona varusmiespalvelun loppuun saakka. Tämän jälkeen sijaisvanhemmat auttoivat naisen mukaan poikaa etsimään asunnon itselleen.
Nainen sanoo, että on ylpeä siitä, että poika pystyi psyykkisistä haasteistaan huolimatta käymään armeijan ja saamaan opiskelupaikan yliopistosta.
– Pojan kanssa me oltiin viikoittain yhteydesä hänen muuttonsa jälkeen. Ei mä en kestä, nainen sanoo ja itkee.
Hän kertoo, että näki poikaa tai oli videoyhteydellä yhteydessä poikaan.
– Kunnes nää lapset ilmoittivat, että he ovatkin valehdelleet nää asiat ja ilmoittivat, ettei voi enää nähdä. Hän oli niin rakas ja läheinen ja nyt ei voida olla enää missään tekemisissä.
Nainen sanoo, että jokainen lapsista oli rakas ja läheinen.
–Tuntuu ihan hirveen pahalta. Ihan kuin he eivät olisi enää yksilöitä, nyt he ovat vaan Anneli Auerin lapsia.
Kello 14.20
Nainen sanoo syyttäjälle, ettei heillä keskusteltu saatananpalvonnasta, eikä heillä ole aihetta käsittelevää kirjallisuutta kotonaan. nainen kertoo, että oikeuspsykologin kuulusteluiden jälkeen sijaisvanhemmat eivät enää keskustelleet aiheesta lasten kanssa.
– Ensin me ajateltiin, että pystytäänkö me kaiken tämän jälkeen enää pitämään heitä. Vai olisiko tarpeen, että he pääsisivät johonkin ammatillisempaan paikkaan näitä käsittelemään, nainen kertoo.
– Meille sanottiin, että heille olisi parasta, että heillä olisi mahdollisimman turvallinen ja tasainen arki ja me keskityttäisiin siihen.
Nainen kertoo, että asiat lähtivät tasaantumaan, kun lapset pääsivät kouluun.
Syyttäjä kysyy vieraannuttamisesta, että onko lasten kertomus siitä, että sijaisvanhemmat yrittivät vieraannuttaa isosiskon nuoremmista totta.
– Se ei ole totta. Me yritettiin viimeiseen saakka, että he pystyisivät olla tekemisissä keskenään. Ja yritin isosiskolle puhua, että pystyiskö hän pehmeämmin olla pienempiensä kanssa. Mutta hän ei sitten pystynyt, nainen sanoo.
– Mä olin voimaton ja pyysin apua. Ja saatiin sitten perheterapeutit ja muut. Sekään ei pidä paikkansa, että oltaisiin vieraannutettu sukulaisista. Meille tuli yllätyksenä, että isovanhempiinkin oli tehty yhteydenpitorajoitus.
Syyttäjä kysyy, miksi yhteydenpitorajoitukset tulivat.
– Ei mulle sitä kerrottu, mutta ehkä siinä tais olla joku sellainen tilaisuus vankilassa, milloin yhteydenpitorajoitus isovanhempiin on tehty. Siinä tais olla jotain selitystä, onkohan teillä se dokumentti, nainen kysyy syyttäjältä.
Kello 14.14
Syyttäjä kysyy, havaitsiko nainen koskaan, että lapset olisivat keskenään puhuneet rikoksista.
– En, nainen sanoo.
Lapset vei kuultavaksi sijaisisä, naisen muistikuvan mukaan yhden lapsen kerrallaan. Nainen itse muistelee, että vietti muiden lasten kanssa aikaa kaupungilla kuulemisen ajan.
nainen sanoo, ettei ole kuullut, mitä lapset kertoivat oikeuspsykologeille.
– Se oli simmonen, että kaikki mitä siellä puhuttiin, sinne jäi. Sen verran poika sanoi kuulusteluiden jälkeen, että hän on huojentunut, kun hän on saanut kerrottua. Että hän on kantanut kuin kivistä reppua ja nyt joku muu on ottanut sen kannettavakseen, nainen kertoo.
Nainen uskoo, että lapset kertoivat heille luottamussyistä.
– He kokivat olonsa turvalliseksi ja että ollaan kuitenkin heidän puolellaan. Me oltiin luotu turvalliset olosuhteet ja sitten Anneli ja isosisko olivat kuitenkin kieltäneet, että näistä ei saa puhua, nainen selittää.
Nainen vastaa syyttäjän kysymykseen pornograafisesta materiaalista, että heidän luonaan lapset eivät ole altistuneet sellaiselle. heillä ei ole sellaista kirjallisuutta, eikä heillä keskusteltu tällaisista asioista.
Kello 14.08
Syyttäjä kysyy, puhuivatko lapset vammoista tai havaitsiko nainen niitä. nainen kertoo nähneensä toiseksi nuorimman tytön arven olkapäässä ja "ison klommon" pojan päässä.
– Häntä on isketty terävällä esineellä siihen. Tarkoitus on ollut osua silmään, mutta se on mennyt ohi, nainen kertoo jonkun lapsen vammasta.
Syyttäjä kysyy, että tenttasivatko sijaisvanhemmat lapsilta asioista, kun lapset ovat kertoneet tällä tavalla oikeudessa.
– No ei olla yhtään kyselty heiltä. Nää on tullut heiltä täysin spontaanista ja odottamatta, nainen sanoo.
– Nää on sellaisia asioita, että en pystynyt yhtään miettimään, että onko ne tosia vai eikö ole. Mun kyky ei siihen riittänyt, ne oli niin käsittämättömiä.
Nainen muistelee, että syyttäjä pyysi hänen miestään kuvaamaan vidoeita lasten kertomuksista. Nainen luulee olleensa paikalla, mutta ei muista tarkasti. Hän kiistää syyttäjälle, että tarinoita olisi harjoiteltu ennen kuvaamista.
Kello 14.02
Nainen sanoo, että kaikki lasten kuulustelut ammattilaisten toimesta tapahtuivat sinä aikana, kun perhe oleskeli turvallisuussyistä poissa kotoa.
Naisen mukaan "todellakaan" ei kuvattu lasten seksuaalirikoskertomuksia.
– Se oli ihan kuin toisesta maailmasta, niitä ei kuvattu, hän sanoo.
Syyttäjä kysyy, tiesikö sijaisäiti, kuka Jens oli.
– No en tiennyt muuta kuin, että Annelilla oli tämmönen poikaystävä. En muuten ollut häntä koskaan nähnyt, nainen sanoo.
Nainen ei muista, oliko lapset puhuneen Jens Kukasta aiemmin.
– Sen mä muistan, kun isoin tyttö joskus valitti, että Anneli ja Jens olivat lähteneet ajelemaan moottoripyörällä ja jättäneet lapset sinne yksin. Se on ainoa, minkä muistan.
Syyttäjä kysyy, että esittivätkö sijaisvanhemmat jotakin lisäkysymyksiä lapsille.
– Ei, se oli niin kauheaa. Ne sanat vaan solju, että tiesin, että se oli suomen kieltä, mutta ne sanat eivät saavuttaneet ymmärrystä. Se oli niin järkyttävää, että suurin osa meni ohi, nainen kuvailee.
Hänen mukaansa lapset kertoivat yhden kerran saman päivän aikana näistä ja sitten lapset menivät oikeuspsykologille.
– Se oli vaan tää yksi kerta. Se oli niin kamalaa, että on paljon parempi, että ammatti-ihmiset, jotka pystyy tollasta ottamaan vastaan ja kuuntelemaan kuulee tän ensikäden tietoina, nainen selittää.
Kello 13.55
Nainen kertoo, että perhe oli hotellissa, kylpylässä ja mökillä. Perhe oli pois kotoa ajan, jota nainen ei muista.
Syyttäjä kysyy, puhuiko pariskunta lasten kanssa seksuaalirikoksista sen jälkeen, kun nuorin tyttö oli kertonut asioiden työntämisestä pyllyyn.
– Lapset on mulle kertonut hyvin lyhyesti. Mä en pysty niitä palauttamaan mieleeni, mitä he ovat kertoneet. Kukaan lapsista ei kuullut, mitä toinen sanoi. Silleen eivät voi olla keksinyt näitä, he eivät ole kuulleet toistensa kertomuksia, nainen kertoo.
Naisen mukaan lapset olivat kertoneet, että haluavat puhua sellaisesta asiasta, josta ei halua muiden kuulevan.
Syyttäjä kysyy, kuka lapsista kertoi ensimmäisenä.
– En mä muista sellaista. Siitä aika suoraan he menivät oikeuspsykiatriselle. Oikeuspsykiatrisen ihmiset kuulivat käytännössä ne ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan, että mä olin kuullut vain pieniä palasia.
Kello 13.50
Nainen kertoo, etteivät sijaisvanhemmat paljoakaan keskustelleet lasten kanssa murha-asiasta. Kaikista kerroista on otettu naisen muistikuvien mukaan videot.
Syyttäjä kysyy, missä vaiheessa seksuaalirikoksiin liittyvät kertomukset tulivat.
– Ne tulivat vasta sitten, kun murha-asiasta on oikeuspsykiatrisella haastateltu. Sitten meille tuli tieto, ettei me voida kotona olla toistaiseksi. Että meidän pitää lähteä hotelliin tai kylpylään. Sellaisella aikataululla oli tilaa vain Salossa hotellissa niin, että kaikki mahtuu sinne, nainen kertoo.
Hänen mukaansa sosiaalitoimi määräsi, että perheen on lähdettävä pois kotoa turvallisuussyistä.
– Siellä Salossa nuorin tyttö kertoi, että isosisko oli käskenyt häntä työntää jotain pyllyynsä, että hän sitten tarvittaessa osaa. Sitten mä kysyin, että onko muutkin lapset tehnyt samalla tavalla. Siinä kohdassa ne rupes puhumaan, että Jens on jotenkin tökkinyt saunakauhalla pyllyyn. Siinä kohdassa mä toppasin sen jutun, ettei puhuta yhtään enempää tästä asiasta, nainen kertoo.
– Se tuli mulle täytenä yllätyksenä, että näille lapsille on joku tehnyt tällaista.
Nainen kertoo, että hän etsi mökkiä perheelle, että he voivat olla pois kotoa. Koulusta annettiin ohjeet lapsille kotiopiskeluun.
Kello 13.41
Syyttäjä jatkaa todistajan kuulustelua. Auerin lasten sijaisäiti istuu edelleen hupparin huppuun verhoutuneena todistajan paikalla.
Syyttäjä kysyy, milloin lapset alkoivat kertoa Auerin vanhimpaan lapseen liittyvistä asioista.
– No se oli se, kun toiseksi nuorin tyttö kertoi, että häntä on viilletty olkapäähän. Istuttiin veneen takaosassa ja hän näytti mulle sen. Kun iho oli ruskettunut, siinä näkyi kaksi viiltoa ristikkäin, nainen kertoo.
Nainen kysyy, että täytyykö hänen kertoa lisää tästä asiasta.
– Se on aika raaka juttu. Mä en muista milloin se oli, mä luulen, että ennen kuin poika kertoi murhasta. Mutta se on esitutkinnassa varmaan tarkemmin, hän sanoo.
Kello 13.35
Lounastauko on ohi, oikeudenkäynti jatkuu.
Kello 12.33
Oikeus pitää nyt lounastauon.
Kello 12.32
Nainen ei muista, miten nuorimmat tytöt kertoivat rikoksista. Syyttäjä tenttaa naiselta, mitä poika kertoi hänelle.
– Mä en pysty sitä muistamaan. Mutta kun hän kertois en saman miehelleni, siitä on puhelimella otettu video. Joka tapauksessa sen asian ydin oli se, että siellä ei ole ollut ulkopuolista murhaajaa, nainen sanoo.
Ensimmäisellä kerralla poika puhui naisen mukaan ainoastaan murhasta.
– Hänelle yhtäkkiä tuli mieleen tällaisia ennustuksia, että 112, jos joku tulee taloon ja murhaa isin. Sitten hänelle tuli mieleen yhtäkkiä, että se olikin se päivämäärä, nainen selittää.
Naisen mukaan
Kello 12.26
Kun Auerin poika alkoi puhua murhasta, paikalla ei ollut naisen mukaan muita kuin hän.
– Se alkoi silleen, että hänelle tuli jonkinlainen... se huusi ja itki ihan kauheesti ja pissas housuun, enkä mä yhtään tiennyt, mikä sillä on, nainen kertoo.
Perhe oli veneilemässä.
– Kun se itki niin kovin, ajateltiin, että lähetään ajamaan Turkuun päin. Mies ajoi venettä ja tytöt olivat hänen kanssaan, eikä moottorin äänen läpi kuullut mitään. Poika kertoi sen mulle ekaks ja sen jälkeen miehelle. heti seuraavana arkipäivänä mieheni otti yhteyttä (viranomaisiin).
– Se oli niin epätodellinen olo. Kun toiset vaati, että he haluaa puhua ja miten tän asian kanssa pystyy elämään, kun tietää tällaisen salaisuuden.
Kello 12.22
Syyttäjä pyytää naista kertomaan, miten lapset alkoivat kertoa seksuaali- ja väkivaltarikoksista.
– No ihan ensimmäinen, kun kuulin sellaisen ihan, ihan pienen. Nuorin tyttö sanoi mulle joskus talvella, kuiskasi mun korvaan hyvin pienellä äänellä, että mä tiedän, kuka murhasi isin, nainen kertoo.
– Mä kysyin, että mitä sä sanoit. Hän ei toistanut sitä enää. Sitten meni ainakin puoli vuotta. ne on niin karmeita kertomuksia, että mä en pysty niitä toistamaan, mitä mä oon siitä murhasta kuullut. Se ei ole ihmiselle hyvä kuulla sellaista.
Kuiskauksen jälkeen seuraava kerta oli veneellä, kun poika kertoi naisen mukaan sen, miten murha on tapahtunut.
– Mä en pysty sitä kertoo, mutta tiedätte kyllä. Me oltiin tässä asiassa täysin hämmentyneitä, että mitä tässä pitää tehdä. Anneli oli kertonut, että poliisiin ei voi luottaa ja lapset sanoivat, että he haluaa puhua poliisille, nainen kertoo.
– Me tajuttiin, että me voitais ottaa syyttäjään yhteyttä. Kun nää asiat oli uskomattomia ja käsittämättömiä, että me ei pystytä sitä asiaa mitenkään käsittelemään. Että joku muu saa ottaa selvää, että onks nää nyt yleensäkään totta nää jutut.
Tämän jälkeen naisen mukaan asioita ryhdyttiin selvittämään oikeuspsykiatrisessa.
– Niitten tehtävä oli sitten ottaa selvää siitä. Se oli aika kamalaa ja ristiriitaista aikaa. me oltiin niille aina painotettu, että teidän pitää aina puhua totta ja yhtään ei saa liioitella tai mitään keksiä omasta päästä, nainen sanoo.
– Sanottiin, että teidän ei tartte edes poliisille puhua, mutta he halusivat.
Kello 12.16
Nainen kertoo, että kun Auer vapautui murhaepäilyistä, poika reagoi oudosti.
– Hän kuuli hälytysajoneuvojen ääniä ja pelkäsi, että Anneli tulee, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että sanoi pojalle, ettei ole mitään hätää.
– Että äiti ei ole tehnyt mitään pahaa, nainen sanoo.
Nainen kertoo, että myös nuorimmilla tytöillä oli jotakin pelkoa Turun Halisten kotia kohtaan. Siksi tapaamiset äidin kanssa oli sovittu isovanhempien luokse.
– Sitten niitä tapaamisia ei pystyttykään järjestymään, koska isovanhemmat olivat merellä. Vietiin heidät sitten kuitenkin Halisiin tapaamaan äitiään, koska muuten he eivät olisi tavanneet äitiään, nainen kertoo.
Tapaamisia oli naisen mukaan "muutaman kerran".
Syyttäjä kysyy, puhuivatko sijaisvanhemmat lasten kanssa äidin luokse muuttamisesta.
– Se ei ollut meidän asia, sosiaalityöntekijät hoitivat puhumisen. Meillä ei ollut siihen asiaan sitte sen enempää.
Nainen sanoo, että sosiaaliviranomaiset olivat puhuneet Anneli Auerin kanssa, että tämän pitäisi osoittaa enemmän kiinnostusta kolmeen nuorimpaankin lapseen ja kysyä, että mitä näille kuuluu.
– No hän kysyi, että mitä teille kuuluu ja lapset vastasivat, että hyvää. Mä en päässyt sisälle siihen Annelin maailmaan.
Kello 12.03
Naisen mukaan ketään ei kiinnostanut, että poika itki ja joutui menemään isovanhempien tapaamisiin väkisin, koska isosisko oli siellä.
– Kyllä mä sen ymmärrän, että isosiskokin oli traumatisoitunut lapsi ja johonkin hänen piti se purkaa. Mutta tuntui tosi pahalta, että ne pikkusisarukset olivat se kohde, nainen kertoo.
Nainen maalaa Anneli Auerista kuvan, ettei tämä halunnut vankilatapaamisissa ottaa kontaktia nuorimpiin lapsiinsa.
– Jotenkin tuli sellainen olo, että he eivät kelvanneet. Olisin halunnut, että heihinkin olisi suhtauduttu silleen, nainen kertoo vähän epäselkeästi.
– Kerran sitten kun poika itki Annelin sylissä ja Anneli jatkoi isosiskon kanssa keskustelua, poika sanoi, että mä oon nyt tässä, että juttele mun kanssa. Anneli kysyi, että mitä asiaa sulla sitten on. Poika meni ihan hiljaiseksi, että ei mitään.
Syyttäjä kysyy, ikävöivätkö lapset äitiä.
– Niitä on niin kauhean vaikea muistaa, mutta se ei ollut sellaista, että olisi niin kauheesti puhuttu. Se oli sellaista ollut, että Anneli ei niin kauheesti ollut heidän kanssaan, että pitänyt sylissä, nainen kertoo.
– Niin kuin poika kuvasi, että he olivat niinku pieniä aikuisia siellä perheessä. Että he tavallaan tulivat omillaan toimeen. Meillä oli aivan päin vastoin kuin mitä he olivat tottuneet.
Kello 11.57
Syyttäjä kysyy, halusivatko lapset tavata isänsä siskoja ja isovanhempiaan, eli Auerin vanhempia.
– Siinäkin oli semmoista, että kun oli luvattu, ettei isosisko ole paikalle, musta tuntui, että he menivät sinne positiivisin odotuksin. Sitten kun hän kuitenkin oli paikalla, he olivat, että ei ole kiva mennä sinne, nainen kertoo.
– Sitten oli isovanhempien luona, kun sovittiin, että kun tää on kerran niin vaikea tää asia, heidän kanssa puhuttiin, että... isovanhemmat vois rennolla tavalla keskittyä lapsiin. Sitten mummi sanoi, että vanhin sisko voi tulla tänne milloin vaan. Ja sitten isoisä sanoi, että jos se tulee yllättäin, hän vie sen sitten laitokseen, että pienemmät saa olla siellä rauhassa.
Naisen mukaan lapset ottivat puhelimen mukaan isovanhemmille varoiksi, että jos isosisko tuleekin sinne.
– Sitten oli yks kerta kun he olivat tosi vaisuja ja vakavia, kun he olivat yleensä iloisia ja pulppuilevia. Sitten poika kertoi, että vaari oli ruvennut häntä painostaa, että hänen pitäisi muuttaa laitokseen isosiskonsa kanssa, nainen kertoo.
– Sitten lapset eivät halunneet mennä sinne. Sielläkään he eivät kelvanneet omina itsenään ilman isosiskoa. Olisi ollut kiva, jos heillä olisi ollut sellaisia ihmisiä, joille he olisivat kelvanneet. Mutta ei.
Kello 11.51
Nainen ei muista omien sanojensa mukaan tarkasti, miten kauan tapaamisia Auerin vanhimman tytön kanssa oli.
– Sitten tuli niitä yhteydenpitorajoituksia. Tää voisi löytyä sosiaalitoimen kirjauksista, nainen sanoo.
Sosiaalitoimen kanssa oli sovittu säännölliset ajat, jolloin lapset tavaavat sukulaisiaan kuten isovanhempiaan. Naisen mukaan sukulaistapaamiset loppuivat, koska vanhin tyttö oli aina paikalla.
– Mä sitten sanoin, että oli outoa, ettei he voi tavata lapsia omana itsenään vaan aina pitää olla tän tytön paikalla, nainen sanoo.
– Aina pidettiin kiinni siitä, että toimittiin sosiaalitoimen suunnitelmien mukaan. Se tilanne oli tosi vaikea ja mun kyvyt siihen, että miten voin rauhoittaa lapsia, niin tarvitsin siihen ammattilaisten apua.
Sitten tuli perheterapia naisen mukaan. Näihin tapaamisiin sijaisvanhemmat eivät osallistuneet. Sisarukset tapasivat ammattilaisten valvonnassa toisiaan.
Kello 11.42
nainen kertoo sanoneensa vanhimmalle tytölle, ettei tämä kiusaisi sisaruksiaan. nainen kertoo halunneensa, että nuorimmat sisarukset haluaisivat itse tavata isosiskoaan, ettei heitä tarvitsisi pakolla viedä tapaamisiin.
Nainen kertoo, että poika oli pissannut koulussa housuihinsa, kun hänen piti lähteä tapaamaan isosiskoaan. Opettaja oli hienovaraisesti löytänyt pojalle vaihtovaatteet.
Naisen mukaan sijaisvanhemmat tapasivat vanhinta tyttöä kerran kuukaudessa vankilatapaamisissa, kun veivät nuorimpia sisaruksia tapaamaan äitiään.
– Sitten isovanhemmilla voitiin istua saman kahvipöydän ääressä ja tälleen, nainen kertoo.
Tyttö ei vieraillut perheen luona.
– Siinä oli aika paljon sitä, ettei hän nimenomaan halunnut olla meidän kanssa tekemisissä, nainen kertoo.
Kello 11.37
Naisen mukaan Auerin vanhimman tytön pois muuttamisen jälkeen nuoremmat lapset vapautuivat. Nainen kertoo, että tapasi edelleen tyttöä vankilassa.
– Mutta tyttö koki niin suurta katkeruutta ja vihaa meitä kohtaan, ettei halunnut meitä enää nähdä. Me sitten kunnioitettiin tätä, nainen kertoo.
– Siellä vankilassa Anneli keskusteli vaan vanhimman tytön kanssa ja muut jäivät varjoon. Erityisesti toiseksi nuorin lapsi oli jotenkin paitsiossa, näytti siltä, ettei Anneli oikein tykännyt hänestä. Se tuntui kurjalta.
Nainen kertoo, ettei osaa oikein sanoin kuvailla, miten hankala tilanne se oli.
– Mä sanoin, että sun pitää ottaa lapsia syliin ja katsoa kellosta aikaa, että jokaiselle tulee sama aika. Ja joskus oli niin kuuma, ettei Anneli voinut ottaa heitä syliin. Sitten oli sellainen yksi kerta, kun luulin, että nyt tää tilanne rupeaa ratkeamaan ja oltiin odottamassa Annelia siellä, nainen kertoo.
– Vanhin tyttö istui mun sylissä ja hän kertoi, että hänellä on ollut meitä ikävä. Ja hän kertoi, että haluaisi, että asiat oisi taas samanlaisia. Mä luulin, että asia rupeis ratkeamaan ja vihdoinkin saataisi välit kuntoon, nainen kertoo ja hänen äänensä murtuu.
Hän kertoo, että tyttö istui surullisena hänen sylissään. (Tyttö on itse aiemmin kiistänyt istuneensa sijaisäidin sylissä.)
– Sitten Anneli tuli siihen ja katsoi vihaisena tyttöä.
Nainen kuulostaa siltä kuin itkisi, mutta sitä on vaikea sanoa, sillä hänen kasvojaan ei näy lainkaan. Hän kertoo, että halusi vain hyvän elämän kummitytölleen.
Kello 11.26
Syyttäjä kysyy, miten vanhimman tytön pois muuttaminen toteutettiin ja kuka siitä päätti.
– Se oli semmoinen aika suuri, että kun piti käsiä pestä, se oli kaikkein pahin, nainen vastaa.
– Se jotenkin tuntus. Ihmiset tietty ajattelee eri tavalla, mutta se oli kynnyskysymys. Se homma ei oikein toiminut, niin mun mielestä se oli yhteisymmärryksessä, että oli parempi, että vanhin tyttö muuttaa pois. Se oli niinku selkee.
Naisen mukaan tyttö pyysi muitakin lapsia muuttamaan pois.
– Sitten nää muut lapset oli, että ei me haluta pois. Tyttö jotenkin suuttui tästä ja paineli yläkertaan. Sitten se sosiaalityöntekijä tuli ja oltiin ajateltu, että tapahtuu ihan sulassa sovussa tää lähtö. Sitten he olivat siellä yläkerrassa keskustelleet jotakin ja ajattelin, että se oli oiva kohta tytölle kertoa, että haluaa muuttaa pois, nainen kertoo.
– Sitten tyttö tuli pois yläkerrasta ja kysyi, voiko hän lähteä ulos. Ja sitten juteltiin sosiaalityöntekijän kanssa ja ilmenikin, ettei tyttö ollutkaan puhunut mistään halustaan muuttaa pois. Mutta sitten me sanottiin, että irtisanotaan nyt tämä sijoitus, ettei pystytä jatkamaan.
Kello 11.20
Sijaisäiti kertoo syyttäjän pyynnöstä, miten sosiaaliviranomaiset seurasivat lasten tilannetta.
– Me siinä kahviteltiin. Sitten sosiaaliviranomaiset veivät lapset yksitellen huoneeseen, että he voivat vapaasti puhua heille, nainen kertoo.
– Esimerkiksi yhteydenpitokiellosta. Tällaisia, mitä he halusivat lapsilta kysyä. Ne toteutettiin niin, ettei muiden ollut mahdollista kuulla näitä keskusteluja.
Kello 11.17
Nainen kertoo oikeudelle, että Auerin vanhin tyttö hallitsi pienempiään.
– Hänelle oli varmaan tullut sellainen olo, että hän pystyy aikuisiakin hallitsemaan. Mutta se oli hänelle tosi ihanaa, että hän pääsi sinne laitokseen ja pääsi elämään lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Ja ajateltiin että lasten välit normalisoituisivat, ettei hänen tarvitsisi enää kiusata pienempiään, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että pariskunta puhui Anneli Auerillekin siitä, että tämä puhuisi vanhimmalle tyttärelleen.
– Että tämä kohtelisi kiltimmin pienempiään. Anneli sanoi siihen, että tyttö on ollut aina ahne ja itsekäs. Nää oli muuten samat sanat, joita Annelin isä käytti Annelista, että Anneli on semmoinen, nainen kertoo.
– Musta on kamalaa, että mä joudun tällaisia tytöstä kertomaan. Mä edelleen haluisin, että hänellä olisi hyvä elämä ja kaikkea ja mä joudun täällä tällaisia kertomaan. Tää ei ole reilua, että onko hän tosiaan sanonut, että näitä saa puhua.
Oikeuden puheenjohtaja keskeyttää naisen ja toteaa, että lapset ovat itse halunneet julkisen oikeudenkäynnin ja näin toimitaan.
Kello 11.10
Sijaisäiti kertoo, että kun lapset sijoitettiin heille, heillä oli läheisimmät välit Auerin vanhimman tytön kanssa.
– Eniten oltiin oltu hänen kanssaan tekemisissä, koska hän oli meidän kummityttö. Jokainen kokee sydänasiakseen oman kummilapsensa. Mutta kyllä me muidenkin kanssa oltiin tekemisissä ja oli hirveä huoli heistä, nainen kertoo.
– Meille tuli suurena yllätyksenä, että vanhimman tytön käytös muuttui ihan erilaiseksi. Tuli semmoista hyvin niinku, esimerkiksi hän kertoi jotain juttua ja siitä oli monta eri versiota.
Nainen kertoo, että Auerin vanhin tyttö kertoi monta verisoita asioista ja sanoi, että välitarinat olivat vitsejä.
– Kukaan ei ottanut selvää, että mikä versio oli totta. Ne oli sellaisia kummallisia tarinoita, ettei niistä olisi ollut syytä valehdella. Hän oli kertonut lapsille, että meidän talo on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle ja siellä kummittelee, nainen kertoo.
– Me sitten rauhoiteltiin lapsia, ettei siellä kummittele.
Nainen kertoo, että isosisko vastusti säännöllisiä rutiineja.
– Poika rakasti laulamista, hän oli ihana persoona ja lauloi sydämensä kyllyydestä. isosisko tuli hakemaan hänet yläkertaan. Kun oltiin ruokapöydässä, muut lapset eivät saaneet puhua vapaasti. Se oli sellainen ilmapiiri, en oikein ymmärtänyt, mikseivät he voineet olla vapaasti, nainen kertoo.
– Sitten oli sellaista, että koko ajan jotain meni rikki. Mä olin, että vahingolle ei koskaan voi mitään. Mutta sitten oli niin, että niitä vahinkoja koko ajan sattui. Ja sitten oltiin, vaikka tiesi mitä tapahtui, niin oltiin niin kuin oltu huomaavinaankaan.
Nainen sanoo, että hän kysyi miehensä kanssa isoimmalta tytöltä, että miksi hän tahtoi muuttaa pariskunnan luokse.
– Hän sanoi, että hän luuli, että halusi muuttaa. Sitten oli kaikille helpotus, että hän pääsi toiseen paikkaan, jossa hänen ei tarvinnut olla vastuussa nuoremmista lapsista. Muut lapset olivat helpottuneita, että voivat olla vapaasti omien kavereiden kanssa ja meidän kanssa touhuta ja olla. heidän ei tarvinnut enää varoa sanomisiaan, nainen kuvailee.
Nainen kertoo, että pariskunta tajusi, että Auerin vanhin tytär on "pahasti traumatisoitunut lapsi".
– Että hän tarvitsee sellaista apua, jota me ei pystytä antamaan. Sosiaalityöntekijät sitten kysyivät, että suostutaanko me pitämään poika ja me sitten suostuttiin, nainen kertoo.
– Monesti oli sellaista, että poika halusi toimia niin kuin oli sovittu, mutta vanhin tyttö käski tehdä toisin.
Kello 10.58
Tauko on ohi. Oikeudenkäynti jatkuu.
Kello 10.44
Oikeus pitää nyt lyhyen tauon.
Kello 10.43
Naisen mukaan lapset eivät olleet "ilkeitä" tai sellaisia, että tarvitsivat rangaistuksia.
– Mietittiin yhdessä rangaistuksia, niin sitten oli herkkulakko. He ehdotti myös nuudelia, se oli vähän ihmeellistä. Mutta sitä sitten oli sitä nuudelia. Mutta sitäkään ei sitten kauheen monta kertaa ollut, nainen kertoo.
– Mä en muista, mitä he olis sitten sellaista tehnyt, että olisi rangaistuksia.
Nainen sanoo, etteivät lapset kuitenkaan olleet pelkällä nuudelilla vaan hän laittoi siihen kylkeen kasviksia ja proteiinia.
Kello 10.39
Nainen kertoo, että poika pelasi jalkapalloa, kaikki lapset harrastivat uintia.
– Lisäksi käyntiin kokkikerhossa, robottikerhossa, kuorossa, pienoismallikerho. Nuorin tyttö oli myöskin luovassa kerhossa, jossa oli kaikkea piirtämistä ja laulamista. He kävivät näytelmäkerhossa, nainen kertoo.
Lapset harjoittelivat myös koulujen väliseen tanssikilpailuun ja tytöt valittiinkin Helsingin matkalle.
– En muista kaikkea, mutta niitä oli monenlaisia kerhoja. Yksi mitä ajateltiin, oli partioharrastus. Mutta jostain syystä se ei kiinnostanut, nainen kertoo.
Naisen mukaan lapsilla oli pääsääntöisesti aivan uudet vaatteet. Jos lapsi pystyi käyttämään sisarukselta jääneitä vaatteita, näinkin tehtiin.
– Käytännössä mä tein aina ruuan tai sitten mieheni teki. Nuorin tyttö oli usein mukana siinä. Käytännössä meni niin, että me valmistettiin ruoka ja kun lapset tulivat koulusta, laitoin kaiken valmiiksi. Heillä ei ollut tarvetta mennä jääkaapille, nainen kertoo.
Naisen mukaan perheessä painotettiin kunnollista, täyspainoista ja lautasmallin mukaan valmistettua ruokaa. Lapset eivät saaneet syödä omien aikataulujensa mukaan.
– Painotettiin, että ruoka on maukasta. Aluksi oli sellaista nirsoilua, mutta totutettiin heidät tähän, nainen kertoo.
Syyttäjä kyselee perheen ateriarytmistä. Nainen kertoo, että kun lapset tulivat koulusta kotiin, he saivat välipalaa.
– Sitten neljän tai viiden aikaan syödään ruoka. Viikonloppuisin lounas syötiin suunnilleen kahdentoista aikaan. Sitten oli vielä iltapala, nainen kertoo.
Kello 10.29
Nainen kertoo, että lasten varjelu oli raskasta pariskunnalle.
– Kun oltaisiin haluttu, että heillä olisi mahdollisimman tavallinen lapsuus ja nuoruus. Ja sitten heitä piti suojella tältä, nainen kertoo.
Nainen kertoo, että yritti myös itsekin olla kohtaamatta kyseisiä uutisia.
Naisen mukaan lapset saivat ensimmäisen vuoden ajan lasten kodista Halisista tuotua tietokonetta tunnin päivässä.
– Siinä kävi sitten sillä tavalla, että Anneli pyysi, että lasten tietokone pitää tuoda takaisin hänelle. Me vähän ihmeteltiin. Jotenkin se meni niin, että se piti vanhimmalle tyttärelle antaa, vaikka meillä oli ne kolme nuorinta lasta, nainen sanoo.
– Mutta se ei ollut enää niin suuri juttu siinä kohdassa. Kun oli tullut muutakin elämään heille kuin se tietokone.
Naisen mukaan lapset saivat käyttää tablettitietokonetta. Myöhemmin lapset saivat koulun puolesta omat kannettavat tietokoneet.
Kello 10.23
Naisen mukaan lapsilla oli puhelin.
– Kun heillä ei ollut älypuhelimia, siitä tuli sanomista. Muuten oli niitä tavallisia puhelimia, nainen kertoo.
Naisen mukaan tästä löytyy kirjauskin sosiaalitoimen papereista, että kaksi vanhinta lasta sai mennä Ikeaa kahdestaan, kun ottivat puhelimet mukaan.
Nainen kertoo, että ostivat myös pojalle puhelimen leirikouluun ja poika otti sillä myös kuvia.
– Kun täällä on väitetty, että ei olisi ollut puhelimia, niin on ollut.
Naisen mukaan lapsilla oli yhteiskäytössä olevia puhelimia ja pojalla oli oma puhelin.
– Se älypuhelin oli se kuuma peruna, mitä ei ollut. meillä ei sellaista varsinaista tv:tä ollut, mistä tulee suoria lähetyksiä. meillä oli näyttö ja sen kautta pystyi katsomaan videoita tai Yle Areenaa, nainen kertoo.
– Ei voinut esimerkiksi vahingossa näkemään uutisissa ikävää materiaalia äidistään. meidät oli velvoitettu, että meidän pitää suojella heitä julkisuudelta.
Kello 10.18
Nainen kertoo, että lapset saivat käydä kavereilla ja kaverit kävivät "vapaasti" heillä.
– Kaveripäivä liittyi niihin Halisten kavereihin ja mieheni haki heidät sitten pois sieltä, nainen täsmentää aiemmin kertomaansa.
Naisen mukaan lapsia kuskattiin vanhoille kavereilleen niin kauan kuin lapsia kiinnosti tavata heitä.
– Jos he olisivat menneet sinne Espooseen, eivät he sielläkään olisi näitä kavereita nähneet.
Naisen mukaan lapset kävivät ihan normaalisti suihkussa.
– Sitten tuli jossain kohtaa niitä syyliä. Mä hoidin ja hoidin ja hoidin, mutta niitä tuli uusia. Yritin olla tarkka, ettei ne tarttuisi muille. Sitten jossain kohtaa selvisi, etteivät lapset käytä koulussa suihkutossuja niin kuin oli sovittu, nainen kertoo.
– Sitten sovittiin, että he eivät sitten käy kotona suihkussa. He kävivät kolme kertaa liikunnan yhteydessä suihkussa koulussa. Ja sitten heillä oli se uimaharrastus, siellä he kävivät.
Naisen mukaan lauantaisin lapsilla oli karkkipäivä ja lomilla lapset saivat syödä makeisia rajoittamatta.
– Veneestä oli yksi hylly varattu heidän karkeilleen. he saivat ostaa niitä tai tilata meiltä.
Kello 10.13
Anneli Auer ei ole paikalla salissa. Jens Kukka seuraa istuntoa etänä.
Kello 10.12
Syyttäjä kysyy, oliko lapsilla kavereita. nainen kertoo, että aluksi kaksi vanhinta lasta sai jäädä koulun jälkeen kaverien luokse ja sijaisä haki heidät kotiin.
– Vanhin lapsi sai yhden kaverin sieltä läheltä. Se oli mukavaa, kun hän sai ensimmäisen kaverin. Sitten kun kaveri tuli käymään, tyttö piilotti kaikki Annelin kuvat ja kysyi, voiko kutsua meitä äidiksi ja isäksi, nainen kertoo.
– Hän ei halunnut, että uusi kaveri yhdistää häntä Aueriin. Hän halusi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Kun tyttö muutti pois, naisen mukaan lasten kaveripiiri laajeni. Lähistöltä löytyi porukka, jonka kanssa perheen poika pelasi jalkapalloa.
Kello 10.09
Sijaisäiti kertoo oikeudelle, ettei lapsilla ollut omia kotiavaimia.
– Paitsi ne, mitkä teetettiin mieheni taskusta varastetuista avaimista suutarilla, nainen kertoo, muttei avaa, kuka avaimet oli varastanut.
– Ne oli meiltä salaa teetetty, saatiin niistä jälkikäteen tietää, kun poika pelkäsi, että joku tulee salaa kotiimme.
Hän kertoo, että sitten perheen kodin lukot vaihdettiin ja avaimet muutettiin sellaisiksi, ettei niitä voida kopioida.
– Ei tarvinnut lasten enää pelätä sitä, että joku tulisi salaa kotiimme.
Nainen mukaan kaikki lapset menivät nukkumaan iltayhdeksältä. Veneellä oli vapaampaa. lapset ovat aiemmin kertoneet oikeudessa, että heidän piti mennä nukkumaan jossain vaiheessa iltakuudelta.
Syyttäjä kysyy, saivatko lapset liikkua kotona vapaasti.
– Meillä oli sellainen sovittu, että me pidetään uima-allasosastolle käynti suljettuna, että sinne ei mennä ilman aikuisia. Muuten lapset saivat liikkua vapaasti, mutta uima-altaassa oli tää turvallisuuskysymys, nainen kertoo.
– Sen oli ottanut meidän kanssa esiin sosiaalityöntekijä, joka tutki meidän kodin soveliaaksi ja turvalliseksi. Silloin sovittiin tästä.
Naisen mukaan lapset saivat aikuisten valvonnassa käyttää uima-allasta, kunnes joku lapsista pissasi uima-altaaseen.
– Se tuntui inhottavalta. Juteltiin siitä perheterapiassakin, se oli ihan ok heille. Ei kaikilla lapsilla ole uima-allasta.
Naisen mukaan lapset saivat alkuun viikkorahaa.
– Sitten oli kuukausirahaa ja mieheni maksoi bonuksia, hän antoi ylimääräistä rahaa niille. Jos oli vaikka loma tai muuta erityistä juttua.
Naisen puheesta ei saa oikein selvää, mutta hän kertoo, että nuorin lapsista sai luokkaretkelle jätskirahaa. Mutta kaikkea ei tarvinnut kuitenkaan käyttää. Naisen selvityksestä ei saa oikein selkoa.
– Olisko se viikkoraha ollut jotain vitosen luokkaa ja kuukausiraha viisikymppiä. Joo, se oli niin. Mä en osaa niistä bonuksista sanoa, kun mieheni antoi niitä.
Kello 9.55
Nainen ei vastaa kunnolla syyttäjän kysymykseen siitä, miten arki lasten kanssa sujui sen jälkeen, kun lapset muuttivat hänen ja hänen miehensä luokse.
Syyttäjä kysyy, vaikuttiko taloudelliset asiat lasten ottamiseen.
– Ei niillä ollut merkitystä. haluttiin vain varmistaa, että lasten taksit ja psykologit maksetaan, etteivät ne kaadu meidän päälle. vasta edellisenä päivänä selvisi, että meillekin maksetaan niistä, nainen kertoo.
– Mutta tällaiset tapaukset, kun ihmisiä vaaditaan ottamaan lapsia luokseen, sosiaaliviranomaisten pitää varmistaa, että on edellytykset hoitamaan lapsia, kun he eivät voi enää käydä töissä. Kun ihmiset joutuvat kuitenkin jättämään työnsä ja toimeentulonsa.
Nainen kertoo, että hänen nimensä on niin pahasti loattu "niin pahasti mediassa", ettei ole mitään mahdollisuutta enää työllistyä.
– Mutta se ei ole suurin menetys vaan se, että mun lasten välit on pilattu. He ovat kuitenkin mulle tärkeimpiä ja rakkaimpia ihmisiä elämässä.
Nainen vastaa syyttäjän pyynnöstä, että he saivat vuonna 2011 yhteensä reilun 5000 euroa nettona käteen lapsista. Ja raha sisälsi kesälomarahat.
– Eli se oli noin 2800 euroa per henkilö kuukaudessa, syyttäjä kysyy.
– Joo, nainen vastaa ja alkaa kertoa, miten lehdistö on "levitellyt" sellaisia väitteitä, että he olisivat ostelleet autoja näillä rahoilla.
nainen ekrtoo, että hän on ollut aiemmin hyväpalkkaisessa työssä ja hänen ajatuksenaan oli palata normaalisti myöhemmin työelämään.
– Silloin ei ollut tiedossa tätä kauheaa mediasirkusta, mikä nyt on.
Kello 9.48
Nainen kertoo, miten pariskunta yritti pitää lapsilla säännöllistä arkea. Hän kuvailee, miten lapset leikkivät tai "pelleilivät" puolikin tuntia sen jälkeen, kun hän oli valmistanut aamupalan ja yritti saada lapsia pöytään. Myös nukkumaanmeno oli vaikeaa.
Laitoksessa pienemmät lapset olivat menneet nukkumaan puoli kahdeksalta ja isommat yhdeksältä. Sittemmin kaikkien lasten nukkumaanmenoaika oli laitettu naisen mukaan laitoksessa iltayhdeksään.
Nainen muistelee tapausta, jossa Auerin vanhin tytär ei ollut saanut saunamakkaraa laitoksessa, koska ei ollut syönyt ruokaa ruoka-aikana. Sijaisäiti kertoi menneensä silloin selvittämään saunamakkara-asiaa, koska tyttö oli ollut niin suruissaan. lapsi oli lopulta saanut makkaransa.
– Siellä oli tällaiset säännöt ja niitä mekin sitten yritettiin noudattaa, nainen kertoo.
Kello 9.44
Nainen kertoo saaneensa vasta prosessin loppuvaiheessa tietää, että jommankumman pariskunnasta on jäätävä kotiin.
– Silloin vasta tajusin, kuinka paha näiden lasten tilanne oli, kun ne traumat alkoi purkautumaan. Kyllä he tarvitsivat valtavasti läsnäoloa, nainen kertoo.
Hänelle selvisi tässä vaiheessa, ettei hän voi jatkaa koulussa vaan hänen on sitouduttava lapsiin kokonaan.
– Mä olin läsnä ja kuuntelin. En heiltä kysellyt vaan kuuntelin, kaikki ilo ja suru, mitä sieltä tuli. Oli tärkeää, että olin läsnä.
Arki lasten kanssa oli koulunkäyntiä.
Nainen pitää mustan hupparinsa huppua edelleen päässään, eikä selvästikään halua tulla esiin sen suojista. Hän on tullut takakautta saliin, hänen tuolinsa selkänojalla on sininen takki. Tuolin vieressä on kookas käsilaukku.
Kello 9.39
Nainen kertoi, että lopulta he lähtivät prosessiin, jossa tutkittiin, ovatko he kyvykkäitä huolehtimaan lapsista.
– Vielä tässäkin vaiheessa me pohdittiin ja aprikoitiin tätä asiaa. Heille olisi ollut tarjolla hirveän hyvä paikka Espoon lapsikylästä, jossa heillä olisi ollut psykologinen tuki ja kaikki, nainen kertoo.
– Ja me oltaisiin päästy sinne heitä katsomaan, mutta he olisivat pitäneet huolta siitä, mitä tukea tällaiset traumaattiset lapset tarvitsee. Mutta Anneli ei halunnut sitä, hänen mielestään psykologit eivät olleet hyvä asia. Hän ei halunnut sitä. Sitten tuli sellaista syyllistämistä, että meidän pitäisi ottaa lapset. Se tuntui hirveän painostavalta.
Naisen mukaan muitakin sukulaisia pohdittiin, mutta jokaisella oli jokin haaste elämässään, minkä takia he eivät voineet lapsia ottamaan.
– Kukaan muu ei ollut halukas niitä ottamaan. Me sitten loppujen lopuksi suostuttiin siihen, se oli meille tosi iso ja vaikea prosessi. Sopimus allekirjoitettiin ihan viimeisenä päivänä, kun lapset tulivat. Niin kauan sitä lykättiin, nainen kertoo.
Hän kuvailee, miten pariskunnalle oli luvattu koulutusta, mutta he eivät saaneetkaan sen enempää koulutusta kuin tukeakaan.
Kello 9.35
Nainen kertoo saaneensa kuulla Aueriin kohdistu vasta murhaepäilystä, kun Anneli pyysi hänen ja miehensä Turun Halisten kotiin.
– Hän sanoi, että epäilee, että häntä salakuunnellaan. Ja epäili, että tämä "Seppo" on poliisi. Hän epäili, että pakettiautossa pihalla olisi salakuuntelulaitteet, nainen kertoo.
Hän sanoo, että Auerin ensisijainen toive oli, että lapset sijoitettaisiin hänen ja miehensä luokse.
– Hän sanoi, että jos me ei suostuta siihen, lapset hajotetaan. Mä epäilin omaa kykyäni hoitaa heitä, koska meillä ei ole ollut koskaan lapsia. Mä olin tosi huolissani lapsista, mutta epäilin sitä, miten pärjään heidän kanssaan, heillä oli kuitenkin hirveä trauma isän kuolemasta, nainen kuvailee.
– Ja heitä pitäisi suojella kaikelta medialta. Ja etteivät he näkisi otsikoita. Ja heille huudeltiin, että he ovat Auerin lapsia.
Nainen kertoo, että hänen piti miehensä kanssa hetken aikaa miettiä päätöstä ottaa lapset.
– Ei meillä ole mitään lapsia vastaan, päin vastoin, me haluttiin, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Mutta miten me oltaisiin valmiita ottamaan niin suuri vastuu.
Kello 9.28
Auerin miehen Jukka S. lahden kuoleman jälkeen lapset olivat naisen mukaan hämmentyneitä. Vanhin tytär kysyi, tuleeko perheestä nyt köyhä.
– Anneli sanoi, että ei tule, että hän saa leskeneläkettä. Vanhin tytär kysyi, saako hän polkupyörän. En mä pysty muuta muistamaan, tilanne oli kaiken kaikkiaan järkyttävä. Todella järkyttävä, en mä pysty kertomaan tästä asiasta, nainen sanoo ja hänen äänensä murtuu.
Nainen kuvailee lasten välit normaaleiksi isän kuoleman jälkeen.
Kello 9.24
Ensimmäisenä sijaisäidille esittää kysymyksiä syyttäjä, joka on kutsunut hänet todistajakseen. Sijaisäiti kertoo alkaneensa seurustella Auerin veljen kanssa 1985, jolloin hän tutustui myös Anneli Aueriin.
Naisen mukaan hän oli tekemisissä miehensä suvun kanssa lähinnä sukujuhlissa.
Nainen ei osaa kertoa, millaiset välit Auerin lapsilla oli keskenään ennen perheenisän Jukka S. Lahden kuolemaa. Annelilla oli naisen mukaan paremmat välit esikoistyttäreensä ja Jukalla sitten näihin kolmeen pienempään.
Kello 9.21
Sijaisäiti antoi todistajanvakuutuksen. Hänen äänen on todella heikko ja sitä on vaikea kuulla takariviin.
Kello 9.17
Yleisö pääsi saliin.
Todistajan paikalla istuu pienikokoinen henkilö huppari päällään ja huppu päässään. Koska yleisön paikat ovat todistajanaition takana, sijaisäidin kasvoja on mahdotonta nähdä takaapäin.
Kello 9.08
Oikeudenkäynti alkoi suljetuin ovin.
Kello 8.59
Auerin lasten sijaisäiti tulee todennäköisesti takakautta oikeussaliin, jotta ei joudu median kameroiden eteen salin ulkopuolella. Näin toimittiin myös sijaisisän kanssa, jota oikeus kuuli viime viikon torstaina.
Kello 8.39
Hyvää huomenta Suomen Turusta! Pimeää on kuin turkulaisen maamerkin Posankan persiissä.
Oikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa kello 9.
Käräjäoikeus on varautunut tänään suureen yleisökiinnostukseen, sillä käsittely järjestetään Turun oikeustalon suurimmassa salissa, jossa yleisölle on varattu noin 30 paikkaa. Tänään oikeustalolla ei siis ole käytössä medialle täällä Turussa tutuksi tullutta tikettikäytäntöä, jossa vain lipun lunastaneet saavat paikan salista.
Rebekka Härkönen työskentelee MTV Uutisten rikostoimituksessa rikos- ja oikeustoimittajana.
Härköseen voit olla yhteydessä rikos- ja oikeusaihealueen juttuvinkkeihin ja silminnäkijähavaintoihin liittyen. Härkönen ottaa mieluusti myös vastaan ajankohtaisia valokuvia sekä videoita esimerkiksi onnettomuus-, rikos- ja viranomaisoperaatiopaikoilta.
Härkönen on syntyjään helsinkiläinen mutta asunut ja työskennellyt parin vuosikymmenen ajan Turussa, joten Varsinais-Suomen asiat tuntuvat läheisiltä. Toiselta ammatiltaan Härkönen on rikoskirjailija.
Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat tavallisten ihmisten oikeudet, yhteiskunnan järjestelmävirheet, viranomaisväärinkäytökset ja järjestäytynyt rikollisuus.
YHTEYSTIEDOT:
Puhelinnumero: 050 4777 174 (Parhaiten tavoittaa WhatsApp-viestillä tai perinteisellä tekstiviestillä.)
