Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää kyseenalaisena kansanedustaja Sebastian Tynkkysen saamaa tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän ei usko, että tuomio johtaa seuraamuksiin eduskuntaryhmässä.
– Tynkkynen totesi Allahin palvonnan yhdistävän islamistisia terroristeja. Tämän sanominen on nyt sitten oikeuslaitoksessa todettu rikolliseksi. Minun on tätä vähän vaikea ymmärtää, Halla-aho sanoo.
– Valitettavasti nykyinen huono ja epämääräinen lainsäändäntö, tämä kyseinen rikospykälä mahdollistaa absurdiuuteen menevät tulkinnat.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eikä eduskuntaryhmä voi tehdä päätöksiä mahdollisista seurauksista.
Halla-aho ei usko, että tuomio johtaa seuraamuksiin puolueessa tai eduskuntaryhmässä.
– Vaiikea minun ainakin itse on esittää, että tästä jotain pitäisi seurata, Halla-aho totesi.
Niin Halla-aho kuin ryhmäjohtaja Tavio pitävät kyseistä lainkohtaa ongelmallisena.
– Me ollaan ajettu tuon kiihottamispykälän loiventamista viime kaudella. Siksi tämä on myös meidän sananvapauspohdintojen ytimessä tämä tuomio, Tavio sanoo.
