Harri Heliövaara kertoi tennisammattilaisen ja pienten lasten isän roolien yhdistämisen raadollisuudesta vieraillessaan MTV:n Huomenta Suomessa keskiviikkona.
Vuoden urheilijaksi tammikuussa valittu Harri Heliövaara saapui MTV:n Huomenta Suomen haastattelun ennen turnausmatkaansa Yhdysvaltoihin.
Taannoin Dubaihin perheensä kanssa Yhdysvaltojen, Israelin ja Iranin sotatoimien vuoksi hetkeksi juuttunut Heliövaara kuvaili kokemusta raskaaksi.
– Finaalipäivänä alkoi ikävämmät asiat siellä. Sota ihan lähimaissa. Sinne Dubaihin asti alkoi ohjuksia ja drooneja tulla, niin kuin ollaan uutisissa nähty. Neljä päivää sellaista epävarmuutta elettiin, miten päästään pois, päästäänkö pois. Lopulta päästiin, mutta ei ollut kiva kokemus, Heliövaara kertasi.
– Välillä tuli hälytystä puhelimeen, ja suojauduttiin syvempiin kerroksiin, niin oli se aika raskas kokemus perheen kanssa. Yritettiin päästä Omanin kautta pois, eikä päästykään jostain syystä.
Heliövaara lisäsi, että lapset ovat onneksi niin pieniä, etteivät he ymmärtäneet kaikkea.
Vain harvoin perhe saapuu hänen seurakseen turnausmatkoille. Useammin hän joutuu kilpaillessa elämään erossa lapsistaan ja puolisostaan.
– Melkein 250 matkapäivää vuodessa tulee, niin tulee aika paljon yksinäisiä hetkiä. Nyt oli eka kerta, kun lapset jaksoi olla kokonaisen tennismatsin katsomossa. On se aika kiva tunne, kun pääsee näyttämään sitä pokaalia perheen suuntaan pelin jälkeen.

