"Jotkut haaveilevat vuosikymmeniä siitä hetkestä" – täytyykö lapsuuden juopotelleelle vanhemmalle antaa anteeksi?

"Kuinka hyvin tunnette äitinne? Vastaa kysymyksiin ja merkitse äitisi!"

Facebookissa kiertänyt kysely sai Ani Kellomäen mietteliääksi.

"Tuli suru. Semmoinen tyhjä, kolkkona koliseva fiilis. Kouraisu jostakin vanhasta. En tätä nykyä ajattele asiaa kovinkaan usein, mutta tällaisina hetkinä kyllä: minulla ei ole minkäänlaista tuttuutta äidin kanssa. Olemme vieraat toisillemme", hän kirjoitti tuolloin, marraskuussa 2016, blogiinsa.

Kellomäen äiti alkoi juoda, kun Ani oli teini-iässä. Kun Kellomäki lopulta kertoi lapsuutensa "suuren salaisuuden" blogissaan, hän sai valtavasti paitsi vertaistukea, myös samanlaisia tarinoita, kokemuksia ja pohdintoja.

Niistä syntyi Kellomäen teos Kosteusvaurioita.

"Anteeksi antamista isompi juttu on oman elämänsä ohjaksiin pääseminen"

Kellomäen mukaan koko lapsuuden juoneelle vanhemmalle ei ole pakko antaa anteeksi, jos ei halua.

– Ajattelen itse, että kenestäkään ei tee parempaa tai huonompaa ihmistä se, kykeneekö hän antamaan itseensä kohdistuneita vääryyksiä anteeksi vai ei. Elämä voi olla ihan tasapainoista ja hyvää ilmankin, Ani Kellomäki pohtii.

– On ihanaa, jos vanhemman kanssa on mahdollista päästä hyvään keskusteluyhteyteen ja saadaan puhuttua menneistä kokemuksista, mutta se ei monesti ole mahdollista, ja ihan mahdotontakin se voi olla silloin, jos juominen vielä jatkuu.

Vanhemmalle voi myös antaa anteeksi omin päin – siis ilman, että vanhempi itse on mukana keskustelussa. Kaikille onnellista loppua ei kuitenkaan tule.

"En enää jaksa välittää isäni juomisesta, sillä olen lopen uupunut. Silti jokin osa minussa käskee huolehtimaan isästäni ja noutamaan sammunutta autotallin lattialta. Koen edelleen olevani hänestä vastuussa. Olen varma, että tilanne jatkuu isäni koko loppuelämän. Isämme terveydentila on huonontunut huomattavasti, joten hautajaisten suunnittelu tulee kohta ajankohtaiseksi." Nainen, 19

– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita

– Jotkut haaveilevat vuosikymmeniä siitä hetkestä, että kaikki mennyt painolasti puretaan ja kaikki muuttuu yhtäkkiä taas hyväksi. Se on usein pelkkää toiveajattelua, Kellomäki sanoo.

– Anteeksi antamista isompi juttu minusta on oman elämänsä ohjaksiin pääseminen ja itsenäisen elämän saaminen toimivaksi ja tasapainoiseksi. Sen ymmärtäminen, että kukin meistä ansaitsee hyvää oloa ja levollista mieltä, ja sen eteen voi tehdä paljon itse.

Surullisimpia ovat Kellomäen mukaan tilanteet, jossa menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin jäädään kiinni. Silloin oman elämän eläminen voi muuttua jopa mahdottomaksi.

– Toivon todella paljon, ettei kukaan jäisi uhrin rooliin ja luovuttaisi ajatuksella, että mitään ei ole enää tehtävissä, vaan pyrkisi aktiivisesti omaan tasapainoiseen elämään menneiden läpikäymisen myötä.

Vastuu kulkee toiseen suuntaan

Jos oma lapsuus vettyi kosteusvaurioista, nyt vanhuksen ikään ehtinyt vanhempi voi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita: nytkö tuosta pitäisi alkaa huolehtia, vaikka lapsena jäi itse vaille huolenpitoa?

– Lapsella ei ole vastuuta omasta vanhemmastaan. Vastuu kulkee toiseen suuntaan, Kellomäki muistuttaa.

Hän muistuttaa, että aikuisella on aina ensisijainen vastuu omasta elämästään ja omista huollettavista lapsistaan.

"Kun katson isääni ja äitipuoltani tänä päivänä, näen kaksi ihmisrauniota, jotka kärsivät joka minuutti elämästään. Isäni on alkanut juomalla juoda itseään hengiltä. Firmakin meni alta ja hän on menettänyt viimeisenkin elämänhalunsa. Hän juo itsensä usein jalattomaksi ja tekee tarpeet alleen. Ehkä tunnen sääliä ja jollain karmivalla tavalla karma on antanut heille takaisin sitä samaa, mitä he tekivät meille." Nainen, 29

– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita

– Voi olla myös niin, että jos liikaa juoneesta vanhemmastaan huolehtinut lapsi vielä aikuisenakin loputtomasti huoltaa juovaa vanhempaansa, ei tarvetta todelliselle muutokselle myöskään välttämättä koskaan vanhemman vinkkelistä synny. Palvelu pelaa ja asiat hoituvat. Voi tuntua valtavan julmalta jättää oma vanhempi huolehtimaan omasta elämästään valitsemallaan tavalla, mutta se saattaa olla myös ainut mahdollisuus oman elämän kannalta.

Kellomäki rohkaisee aikuistuneita lapsia irrottautumaan liian läheisistä väleistä oman vanhemman kanssa. Tärkeintä olisi astua tukevasti oman elämänsä ohjaksiin, niin, että voisi peruutuspeilin sijaan kääntää katseen menosuuntaan.

– Silloin, jos on itse vanhempi, löytyy hyvä suunta siitä, että hoitaa oman elämänsä sellaiseen tasapainoon, että omat lapset saavat itseä paremmat lähtökohdat elämään, ja suvun ehkä pitkäänkin jatkunut pahoinvoinnin kierre katkeaa omalla kohdalla. Ja jos ei ole omia lapsia, löytyy maailmasta paljon hyvän tekemisen paikkoja ja mielekkäitä kohteita, joiden kautta voi tuntea muuttavansa tulevaa pikkuisen mennyttä paremmaksi paikaksi kaikille elää.

Joskus oman elämän ohjaksiin pääsee vasta katkaistuaan välit liikaa juovaan vanhempaansa.

– Siihenkään maailma ei kaadu, vaikka pitkään liian likeisessä suhteessa eläneestä liikaa juovan vanhemman lapsesta voikin siltä tuntua, Kellomäki sanoo.

– Olennaisinta on omalla kohdallaan miettiä, mitä tarvitaan siihen, että voi elää omaa, itsenäistä, turvallista, hyvää ja tasapainoista arkea. Jos se ei onnistu vanhemman kanssa tekemisissä ollen, niin se voi onnistua ilman.

Oletko kohdannut läheisen liikajuomista? Kerro tarinasi – se onnistuu myös nimettömänä:

Osittainen lähde: Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita (Atena)

***

12:07