Joissa liikkuvien kalojen tiellä on noin 25 000 rakennettua estettä – nyt niitä puretaan miljoonilla euroilla: ”Kalat ovat uhanalaistuneet järkyttävää tahtia”

Vesivoimaa tarvitaan, mutta turhat padot tuhoavat suomalaiset vaelluskalat 5:40
Katso WWF Suomen meriohjelman päällikön Sampsa Vilhusen koko haastattelu. Viiden jälkeen -ohjelmassa jututettavana on myös Energiateollisuuden energiatuotannon johtaja Jari Kostama.

Hallitusohjelman mukaan kalojen vaellusesteiden purkamiseen ja erilaisiin ohitusratkaisuihin käytetään 18 miljoonaa euroa.

Purkupäätökset ovat osuneet esimerkiksi Kuusamon Myllykosken ja Nurmeksen Saramajoen voimalaitosten kohdalle.

WWF Suomen meriohjelman päällikön Sampsa Vilhusen mukaan kalat kiittävät nopeasti purkupäätöksistä.

– Padon purku on siitä ainutlaatuinen, että se on kertaluontoinen toimenpide, jonka vaikutukset ovat todella nopeita. Kalat ovat nousseet ylös jopa siinä vaiheessa, kun patoa vasta puretaan, Vilhunen sanoo.

– Kalat ovat uhanalaistuneet järkyttävää vauhtia. Varsinkin vaelluskalat. Pääsyy ovat vaellusesteet ja erilaiset padot, Vilhunen toteaa.

"Vapaina virtaavia koskia ei juuri ole"

Jokia halkovia esteitä miettiessä ensimmäisenä saattavat tulla mieleen juuri padot ja voimalaitokset. Vilhusen mukaan Suomesta löytyy yhteensä arviolta jopa noin 25 000 erilaista kalojen kulun estävää rakennelmaa.

– Entisiä ja nykyisiä vesivoimaloita ja -patoja on noin 700. Sitten on kirjava luokka vanhoja myllyrakenteita, säännöstelypatoja. Ne ovat kaikki yhtä lailla huono juttu kaloille.

Merkityksensä hiljalleen menettäneiden voimalaitosten ja patojen purkua ajavat tahot puhuvat mielellään juuri kaloista. Tämä johtuu Vilhusen mukaan siitä yksinkertaisesta asiasta, että kalat kiinnostavat ihmisiä.

Vapaasti virtaavista vesistä hyötyvät kuitenkin myös muut eläimet ja eliöt kuin kalat.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

– Virtavesielinympäristöt ovat aika lailla kadonneet patoamisen johdosta. Vapaina virtaavia koskia ei juuri ole. Se tarkoittaa sitä, että kaikki lajit, jotka hyötyvät koskista tai vaativat koskia, ovat uhanalaistuneet.

Lue myös:

    Uusimmat