Jussi kuvasi videon meritaimenen kudusta Keravanjoella – ainutlaatuinen luonnonnäytelmä ihastuttaa: "Hienoa, että keskellä kaupunkia pääsee seuraamaan tällaista"

Kutukausi kuumimillaan – meritaimenet kutevat parhaillaan joissa 1:03
Katso video meritaimenen kudusta!

Vantaalainen Jussi Kurtti sai ikuistettua videolle meritaimenen kudun Keravanjoella. Kurtin mukaan kutu on kiinnostanut ihmisiä alueella viime päivinä laajasti.

Kurtin mukaan monet ihmiset ovat olleet ihmeissään nähdessään meritaimenten kutua. Hän kertoo, että tilannetta ovat seuranneet esimerkiksi koiranulkoiluttajat.

– Ihmisistä tuntuu käsittämättömältä, kun ne tulevat merestä asti. On hämmästyttävää, että ne pystyvät menemään tuollaisia matkoja, vaikka välissä on esteitä, Kurtti pohtii.

Esteeksi hän listaa esimerkiksi padon. Hän on tyytyväinen siihen, että Vantaalla on saatu padon purku aikaiseksi, kun taas Helsingissä asian toteutuminen on epävarmaa.

"Vantaa näyttää isoveljelle esimerkkiä"

Padon purkaminen on Kurtin mielestä kalojen kannalta oleellinen asia, koska meritaimen on erittäin uhanalainen laji. Siksi tämän luonnonnäytelmän näkeminen ei ole lainkaan itsestäänselvyys, ja nyt prosessi on olosuhteiden puolesta helpompi. Tämä johtuu esimerkiksi keinotekoisesti tehdyistä kutusorista.

– Nyt kaloja pääsee kymmenen kertaa enemmän ulos. Se on tärkeä asia, ja on hienoa, että Vantaa näyttää isoveljelle esimerkkiä tässä asiassa.

Kurtti kiittelee sitä, että sekä Vantaanjoki että Keravanjoki on viime aikoina saatu hyvään kuntoon. Hänen mukaansa tilanne ei vielä kymmenen vuotta sitten ollut näin hyvä.

– On hienoa koko Suomenlahden meritaimenkannan näkökulmasta, että ihan keskellä kaupunkia pääsee seuraamaan tällaista.

Lue myös:

    Uusimmat