Jasmi Joensuun uran ensimmäinen henkilökohtainen ykkössija maailmancupissa heltisi Val di Fiemmen olympiaradalta. Taktiikka onnistui täydellisesti.
Joensuu valloitti vakuuttavalla tavalla Val di Fiemmen olympiaradan Tour de Skin viidennessä kilpailussa, perinteisen hiihtotavan sprintissä. Joensuu voitti kilpailun 44 sekunnin sadasosan erolla Sveitsin Nadine Fähndrichiin. Ruotsin Johanna Hagström oli kolmas.
Joensuu arvioi jo ennalta, että sprinttifinaali Milano-Cortinan olympialaisten radalla ratkeaa 1,6 kilometrin reitillä kolmanteen ja pisimpään nousuun. Juuri siinä hän kapusi ratkaisevan eron vastustajiinsa.
Ylämäessä Joensuun mielessä välähtivät maailmancupin sprinttien loppukirit, joissa vastustajat ovat moneen kertaan vieneet häneltä voitot tai palkintosijat.
– Yritin nousuun, minkä pystyin. En halunnut, että muut saavat peesiä, Joensuu selitti Viaplayn tv-haastattelussa hyökkäystään.
Joensuu saavutti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen voiton maailmancupissa. Hän nousi samalla Yhdysvaltain Jessie Digginsin jälkeen toiseksi Tour de Skin kokonaiskilpailussa.
– Tuntuu pirun hyvältä. Tämä on tärkeä etappi uralle, Joensuu jatkoi tunnelmistaan.
Kisaamalla voittovireeseen
Joensuu voitti viime kaudella maailmancupissa sprintticupin kokonaiskilpailun. Tällä kaudella hän on todistanut kehityksensä pidemmillä matkoilla, mutta maailmancupin sprinteissä hän ei ollut yltänyt finaaleihin ennen Val di Fiemmeä.
Voitto ei silti tullut yllätyksenä.
– Olen tiennyt koko kauden, että pystyn hiihtämään kovaa, Joensuu vakuutti.Joensuu kiitteli voitostaan myös Suomen joukkueen huoltoa.– Tämä oli koko joukkueen voitto, Joensuu korosti Ylen tv-haastattelussa.Hän ihmetteli samalla terävää fiilistään.– Oli neljä kisaa takana, mutta olo oli parempi kuin koko Tourin aikana. Kilpailut taitavat sopia minulle, Joensuu naurahti.
