Järkyttävä överijoulu: Äiti ostaa melkein sata lahjaa jokaiselle lapselleen

Joululahjoillaan viime jouluna kohua herättänyt äiti näpäyttää tänä vuonna arvostelijoitaan entistä suuremmalla pakettivuorella. 

Joulunviettotapoja on yhtä monia kuin on perheitäkin. Toiset vanhemmat antavat lapsilleen muutaman lahjan, toiset muutaman enemmän kuin olisi tarpeen. Yksi lukuisten joululahjojen puolesta liputtava äiti on Emman Tapping, joka kertoo ostavansa kolmelle lapselleen yhteensä lähes kolmesataa joululahjaa. 

Lapset ansaitsevat äidin mukaan mahtavan joulun 

Viime jouluna Tapping aiheutti kohua julkaisemalla kuvan lahjapakettivuorestaan. Ihmiset syyttivät naista lastensa liiallisesta hemmottelusta sen jälkeen, kun äiti kertoi hankkineensa jokaiselle lapselleen 85 joululahjaa. Äiti ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan on tänä vuonna päättänyt laittaa vieläkin paremmaksi. Tänä jouluna kuusen alta löytyy nimittäin entistä enemmän paketteja.

Tapping julkaisi kuvan tämän vuoden joulupaketeistaan Facebookissa jo marraskuun lopulla. Vaikka lahjoja on paljon, äiti on selvästikin ollut ajoissa liikenteessä.

–  Taas yksi vuosi ahkeraa paketointia, säästämistä ja suunnittelua. Taas yksi vuosi, kun perheeni tekee minut ylpeäksi joka päivä. He ansaitsevat mahtavan joulun. Vihaajat saavat vihata, mutta mikään tai kukaan ei voi muuttaa tapaa, jolla vietän joulua, Tapping kommentoi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Sen lisäksi, että äiti ostaa lahjoja taaperoikäiselle pojalleen, 10-vuotiaalle Ellalle ja 14-vuotiaalle Mialle, hän hankkii lahjoja myös puolisolleen Jamesille. Äidillä on selitys kaikille hänen jouluperinnettään arvosteleville.

– Jos kysyisitte minulta, hemmottelenko lapsiani, sanoisin kyllä, teen niin jouluna. Mutta en hemmottele heitä läpi vuoden, Tapping kommentoi. 

Yksi ongelma Tappingilla lahjojen kanssa kuitenkin on. Joulun jälkeen perheen koti on niin täynnä tavaraa, etteivät he tiedä, mihin he kaikki lahjansa oikein laittavat. Tavarat saattavat myös hukkua kaaoksessa. Lisäksi esimerkiksi Ellan viime vuonna lahjaksi saama popcorn-kone on ollut koskemattomana viime joulusta saakka.

***


Lähteet: News.com, Kidspot 

Lue myös:

    Uusimmat