Seppo on koko Suomen tuntema somevuohi, jonka kepposteluille ei tule loppua. Edes joululahjoitta jäämisen pelko ei ole saanut jääräpäistä pukkia kaidalle tielle.
Home Ranch -maatilan pikkujouluissa koettiin mielenkiintoisia hetkiä, kun Seppo-pukki esitteli jälleen parasta osaamistaan. Lattia ei kelvannut pukin sulosorkille, joten Seppo päätti hypätä pöydälle. Myös joulukuusi ja sen koristeet saivat kyytiä.
– Seppo varasteli joulukoristeita, tanssi pöydillä ja yritti viedä vierailta joulutortut käsistä.
Villi meno ei yllättänyt Home Ranchin pehtoori Joni Aaltosta. Onhan Seppo tuhonnut kaikkea lumilingosta lattialaudoitukseen.
– Se oli sellaista perus seppomaista touhua, Aaltonen kommentoi juhlan kulkua.
Kokisjuomaan viehtynyt somevuohi löysi pikkujouluista myös uuden lempijuoman.
– Koko ajan piti jonkun olla vahtimassa, kun Seppo yritti glögiäkin juoda, Aaltonen kommentoi.
Asian ytimessä.doc: Tosi tuhma Seppo
Kuriton Seppo-vuohi tuhoaa tavaroita, kakkaa väärissä paikoissa ja opettaa kilinsä pahoille tavoille.
Dokumentissa seurataan Sepon ja hänen isäntänsä päivää Vuolenkoskella Iitissä.
22:20
