Jannin ja Minnan Wolt-tililtä löytyi outoja veloituksia, joiden selvittäminen johti asiakastilien jäädyttämiseen. Wolt korostaa, että maksukorttitietojen väärinkäyttö kuuluu poliisin tutkittavaksi.
Espoolainen ravintola-alan markkinointia tekevä yrittäjä Janni Kitti huomasi viime syksynä jotain kummallista kuljetuspalvelu Woltin toiminnassa.
Kitin yrityksen henkilökunnalla oli yhteinen pankkikortti, jolla maksettiin muun muassa Wolt-tilauksia.
Kun Kitti ryhtyi lokakuussa kirjanpitäjän pyynnöstä etsimään kuittia yhdestä Woltin kautta tilatusta lähetyksestä, sitä ei yllättäen löytynytkään.
Pankkitilillä näkyi kuitenkin hämärä kahdeksan euron arvoinen veloitus, joka oli tehty 6. syyskuuta kello 22.09. Lokakuussa tililtä meni 15 euroa.
– Olin useamman veloituksen aikaan ulkomailla eli tiesin, että minä en ole missään nimessä käyttänyt korttia, Kitti selvittää MTV Uutisille.
Kitin mukaan kukaan muukaan yrityksessä ei ollut korttia tuolloin todistetusti käyttänyt.
Tämän jälkeen ylimääräisiä veloituksia putkahti Kitin firman tilitä vielä kahdeksan. Osa maksuista oli yli sadan euron arvoisia. Hänelle itselleen niistä ei tullut vahvistuspyyntöä.
Lue myös: Wolt lupaa tiukentaa toimiaan harmaan talouden torjumiseksi
Kortin kuolettaminen ainoa vaihtoehto
Kitti sanoo ottaneensa yhteyttä Woltin chattiin viime vuoden lopulla. Hän pyysi Woltia poistamaan maksukorttinsa palvelusta hämärien veloitusten takia.
Vastauksen mukaan chatissa ei voitu hoitaa asiaa, vaan kyseessä oli pankin ja poliisin asia.
Kun veloitukset tämän vuoden puolella jatkuivat, Kitti totesi ainoaksi vaihtoehdoksi kuolettaa kortti kokonaan.
– Tämä tapahtui sunnuntaina helmikuussa. Maanantaina soitin vielä pankkiin ja kävin heidän kanssaan läpi jokaisen ylimääräisen veloituksen. Tiedoistani näkyi myös, milloin joku muu oli liittänyt korttini Woltin palveluun.
Kitin mukaan pankki pystyi varmistamaan senkin, että kaikki ylimääräiset Wolt-veloitukset oli tehty tunnistamattomana.
– Aina kun minä olin ostanut Woltin kautta jotain – ja minä olen ostanut paljon – näkyi että on tunnistauduttu, mutta jostain syystä Woltiin oli pystytty lisäämään minun korttini ja tekemään sillä ostoksia ilman, että minulta kysyttiin mitään vahvistusta, Kitti ihmettelee.
Lue myös: Wolt-johtaja: Yksi keskeinen asia jarruttaa Suomen kasvua
Hämmentävä käänne
Pankki ohjeisti Kittiä tekemään rikosilmoituksen ja ilmoittamaan kaikki epämääräiset velotukset maksamisen järjestelmiä organisoivalle Netsille, "joka sitten joko korvaa maksut tai on korvaamatta".
Rikosilmoituksen tekemisen jälkeen Kitti laittoi uudelleen viestiä Woltille. Kitti kertoi, että hänen yrityskorttiaan oli käytetty luvattomasti Woltissa ja sanoi olevansa pettynyt siihen, että Wolt ei ole auttanut häntä asian selvittämisessä.
Kitti myös kummasteli sitä, miten kuka tahansa voi lisätä Woltiin kenen tahansa maksukortin ja käyttää sitä kuukausien ajan ilman, että asiaan reagoidaan tai väärinkäytöksiä estetään.
Vastausta ei tullut, vaan tapahtui jotain mahdollisesti vielä hämmentävämpää.
Kun 66 eron arvoisen Wolt+-vuosijäsenyyden maksanut Kitti yritti seuraavan kerran mennä wolttaamaan itselleen lounasta, hän ei päässyt enää omalle asiakastililleen – se oli jäädytetty.
– Sain kirjautuessa vain virheilmoituksen. Eikä kukaan ollut ilmoittanut mistään mitään. Kahden viikon jälkeen tuli sähköpostiini vastaus, jossa pahoiteltiin ruuhkaa ja kerrottiin, että kaikki data pidetään kyllä tallessa siltä varalta, että poliisi on heihin yhteydessä.
– Kysymyksiini siitä, mitä nyt tapahtuu, miksi käyttäjätilini on jäädytetty, miksi siitä ei ole kerrottu minulle mitään ja missä minun Wolt-plussani on, ei enää vastattu.
Lue myös: Jesse odotti Foodoran ruokatilausta lähes kaksi tuntia – taustalta paljastui erikoinen toimintatapa
Unettomia öitä
Kitti kertoo saaneensa haamutilauksista rahat takaisin Netsin kautta, eli rahallisesti hän ei lopulta hävinnyt mitään.
Henkisesti tapaus kuormitti sen verran, että Kitti kertoo viettäneensä sen takia jopa unettomia öitä.
– Pelkoni ihan aluksi oli, että tekijä on joku lähipiiristäni, Kitti myöntää.
– Sitten aloin miettiä, miksi yritys reagoisi noin, jos tämä ei olisi isompi ongelma. Onko vuoto heidän päässään ja miten tosiaan ylipäätään on mahdollista, että kuka tahansa voi lisätä sinne toisen kortin?
1:20Suomeen on syntymässä Wolt-velallisten sukupolvi. Katso videolta lisää!
Minnankin tilillä erikoisia veloituksia
Janni Kitin lisäksi myös ainakin helsinkiläinen Minna on törmännyt samantapaiseen ongelmaan Woltin kanssa.
Minna kertoo käyttäneensä Woltia viime vuosikymmenen lopulta asti, kunnes hän jossain vaiheessa havahtui siihen, että ostoja oli yllättävän paljon. Minnan pankkitililtä löytyikin erikoisia veloituksia.
Wolt ei Minnan pyynnöstä huolimatta suostunut antamaan lisätietoja tilauksista yksityisyydensuojaan vedoten. Pankki sen sijaan maksoi hänelle palautuksina vääristä veloituksista noin sata euroa.
Kun Minna yritti myöhemmin tilata ruokaa Woltilta, hänelle kävi samalla tavalla kuin Janni Kitille, eli hän ei päässyt enää asiakastililleen.
Minna ei jaksanut säätää asiaa Woltin kanssa vaan alkoi käyttää Foodoraa – kunnes Foodora lopetti Suomessa helmikuussa.
Lue myös: Foodora lopettaa Suomessa – tuleeko Uber Eats tilalle?
Kun Minna yritti paluuta Woltiin, sovellukseen kirjautuminen ei onnistunut vieläkään.
Kun Minna kysyi asiasta viestitse Woltilta, hänelle kerrottiin, että hänen tilitiedoissaan on jotain epäilyttävää, systeemi on blokannut hänet automaattisesti ulos eikä asialle voida tehdä mitään.
– Mietin silloin, miten on mahdollista, että minut blokataan, koska asia oli minusta riippumaton. Minähän olen tässä häviäjä kaikin puolin. Pyysin heiltä myös uutta ratkaisua.
Tähän ei enää vastattu, kunnes noin viikko sitten Minna sai Woltin asiakaspalvelusta viestin, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin, että asia on korjattu.
Minnan mitta oli kuitenkin tullut täyteen, eikä tilaaminen Woltin kautta enää houkutellut. Tapaus jäi muutenkin harmittamaan.
– Tuntuu omituiselta ja jotenkin raivostuttavalta juuri se, että jos minun tiliäni on hyvin mahdollisesti hyväksikäytetty, miten minä olen se syypää.
– Tuli myös semmoinen fiilis, tapahtuuko tätä ehkä hiljaisuudessa muillekin.
Lue myös: Poliisi julkaisi kuvan: Tällaiset huijausviestit saaneet huolestuttavan monet nalkkiin
Wolt: Suhtaudumme asiakkaidemme turvallisuuteen vakavasti
Wolt vastasi MTV Uutisten kysymyksiin sähköpostitse "yleisellä tasolla".
Yrityksen viestinnän mukaan Woltilla on vastaaviin tilanteisiin selvät toimintaohjeet.
– Tietosuojasyistä emme voi jakaa kortti- tai ostotietoja suoraan asiakkaalle, joka ottaa meihin yhteyttä, vaan ohjaamme hänet olemaan yhteydessä omaan pankkiinsa ja tekemään rikosilmoituksen, Woltin viestinnästä kerrotaan.
– Viranomaisten pyynnöstä voimme toimittaa kaikki tarvittavat tiedot. Maksukorttitietojen väärinkäyttö on aina vakava asia ja kuuluu poliisin tutkittavaksi.
Woltin mukaan oman pankkinsa kautta asiakas voi riitauttaa maksun.
– Maksun riitautus tarkoittaa tilannetta, jossa asiakas ottaa yhteyttä pankkiinsa ja ilmoittaa, ettei ole tehnyt kyseistä maksua, jolloin pankki palauttaa rahat Woltin tililtä, viestinnästä selvitetään.
Maksujen riitautukset eivät Woltin mukaan valitettavasti ole yksittäistapauksia, vaan niitä esiintyy kaikissa digitaalisissa palveluissa.
– Woltilla maksutapahtumia suojataan automaattisilla petoksenestojärjestelmillä, jotka seuraavat jatkuvasti mahdollisia väärinkäytöksiä. Riskitilanteissa voimme estää maksun, vaatia vahvan tunnistautumisen tai rajoittaa tilin käyttöä tutkinnan ajaksi.
– Näillä toimilla pyritään estämään lisävahinkoja ja suojaamaan sekä asiakasta ja Woltia.
Lue myös: Yrityksen toimitusjohtajalta huijattiin noin 100 000 euroa – poliisi tutkii törkeää petosta
Tämä taustalla yleisimmin
Woltin mukaan yleisimmin tällaisissa tilanteissa taustalla on korttitietojen päätyminen vääriin käsiin palvelun ulkopuolella tai se, että kortti on aiemmin liitetty toisen ihmisen tilille.
Woltin mukaan sillä ei ole viitteitä siitä, että kyse olisi Woltin järjestelmiin kohdistuneesta tietomurrosta.
– Suhtaudumme asiakkaidemme turvallisuuteen erittäin vakavasti ja teemme jatkuvasti töitä väärinkäytösten ehkäisemiseksi yhteistyössä maksukumppaneiden ja viranomaisten kanssa.
Lue myös: Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
Wolt vastasi jutun teon jälkeen Janni Kitille ja pahoitteli tapahtunutta ja viivästystä asian käsittelyssä. Vastauksen mukaan tilin jäädytys johtui siitä, että osa Kitin maksukortilla tehdyistä ostoista oli ilmoitettu pankille vilpillisiksi. Tietoa erikoisista tilitapahtumista Wolt ei ilmoituksensa mukaan pystynyt antamaan Kitille EU:n tietosuoja-asetukseen GDPR:ään liittyvien velvollisuuksien takia. Siksi myös Woltin kyky tutkia tapausta oli ollut rajallinen. Wolt kertoi lisäksi hyvittäneensä Kitin Wolt+-vuositilauksen takaisin alkuperäiselle maksutavalle ja avanneensa tunnuksen takaisin käyttöön, jotta Kitti voi jatkaa tilausten tekemistä normaalisti.

