Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
Joukko ihmisiä tuomittiin rahanpesurikoksista näiden suostuttua siirtämään huomattavia rahasummia kummallisiin paikkoihin.
Tapahtumien taustalla on viime vuoden alussa tapahtunut valepoliisitapaus, jossa eräältä iäkkäältä kuopiolaiselta huijattiin viranomaisena esiintyen pankkitunnukset.
Puhelimessa poliisina esiintynyt nainen oli väittänyt kuopiolaisnaisen pankkitunnusten löytyneen virolaisliigan tutkinnassa ja kertonut, että tarvitsee pankkitunnukset rahojen palauttamiseen ja turvajärjestelmän asentamiseksi tilille.
Kyse oli huijauksesta, ja naiselta ja tämän puolisolta vietiin rahaa tileiltä kymmeniä tuhansia euroja.
Rahat tuli kuitenkin pestä, jotta huijarit pääsisivät nauttimaan petoksen hedelmistä.
Setelinippu onkaloon
Yksi rahanpesusta tuomion saaneista kertoi olleensa viettämässä iltaa helsinkiläisbaarissa, kun pöytään tuli hänelle entuudestaan tuntematon henkilö. Mies epäili tämän muukalaisen olevan jonkun seurueensa jäsenen tuttava.
Uusi tuttavuus oli kysynyt, voisiko hän lainata miehen tiliä nostaakseen rahaa, koska hänen tilillään oli ongelmia. Mies suostui.
Mies oli sovitusti seuraavana päivänä saanut tililleen lähes 20 000 euroa, nostanut niistä vajaat 19 000 euroa ja piilottanut rahat muovipussissa aiemmin saamiensa ohjeiden mukaisesti Helsingissä sijaitsevassa Ruoholahden puistossa olevaan "jemmaan".
– [Mies] ja kyseinen henkilö olivat sopineet, että jos puistossa ei olisi ketään, [mies] voisi laittaa rahat puun juurien muodostamaan onkaloon, jonka sijainnista [miehelle] oli annettu tarkat ohjeet, tuomiossa kerrotaan.
Palkkioksi vaivoistaan hän sai runsaat tuhat euroa.
Mies hankki tilejä rahanpesuun
Kaksi muuta rahanpesua liittyvät yhteen ja samaan mieheen.
Mies kertoi, että oli tavannut helsinkiläisessä Pataässä-baarissa entuudestaan tuntemattoman henkilön, joka oli kysynyt, olisiko hänellä pankkitiliä Nordeassa. Miehellä ei tällaista ollut, mutta oli luvannut selvittää henkilöitä, joilla olisi.
Muutamia päiviä myöhemmin tilejä oli löytynyt ja mies oli tavannut tuntemattoman henkilön uudelleen baarissa. Hän oli saanut käyttöönsä erään naisen ja miehen pankkikortit ja tilit.
Naisen tilille mies järjesteli 20 000 euroa ja välitti niistä noin 16 000 euroa eteenpäin. Palkkioksi saadun noin 4000 euroa mies jakoi naisen kanssa.
Valepoliisit huijaavat vanhuksia - näin häikäilemättömästi he toimivat.
Toinen tili oli miehen, joka oli päättänyt lainata tiliä ja korttia. Hänelle oli selitetty, että tiliä tarvittaisiin käteiskaupalla tehtäviin autokauppoihin. Mies oli suostunut lainaamaan korttia puolitutulle automekaanikolle, koska ei itse käyttänyt kyseistä korttia ja tiliä.
Tilin kautta oli liikuteltu vajaa 20 000 euroa. Tilin ja kortin lainannut ei saanut asiassa palkkiota.
Tilien kautta kuljetetut rahat, yhteensä noin 36 000 euroa, oli toimitettu nostamisen jälkeen vastaanottajalle siten, että kamppilaisen kukkakaupan takana oli odottanut auto, jonka avoimesta takaikkunasta rahat oli laitettu sisälle.
Esitutkinnassa tilit järjestelleeltä mieheltä oli kysytty, oliko hänelle tullut mieleen, että raha voisi liittyä rikoksiin.
– Ehkä pikkaisen haiskahti sellaiselta. En nähnyt siinä mitään niin isoja juttuja, joista kerroit. Eihän kukaan tule baarissa tuollaista kysymään, mies oli vastannut.
Tuomittiin korvaamaan maksamaan korvaus huijauksen uhrille
Rahanpesutilejä hankkinut mies tuomittiin kahdesta törkeästä rahanpesusta 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hänen tekoon mukaan saamansa nainen tuomittiin törkeästä rahanpesusta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Tarpeettoman pankkikorttinsa käteiskauppaselityksen vuoksi lainannut mies ei saanut tuomiota. Oikeus katsoi, että tilin ja kortin lainaaminen hyvänpäiväntutulle ei ollut törkeän huolimatonta, joten syytteet hylättiin.
Tuomion saaneet mies ja nainen tuomittiin korvaamaan valepoliisihuijauksessa menetettyjä rahoja uhreille vajaat 20 000 euroa. Mies joutui näiden lisäksi korvaamaan uhrille noin 10 000 euroa vietyjä rahoja, jotka hän oli pessyt tuomitsematta jääneen miehen tilin avulla.
Rahat juurtenkoloon kätkenyt mies oli teon jälkeen tuomittu toisesta rahanpesusta, joten hänen tuomiotaan alennettiin. Mies sai 8 kuukauden ehdollisen tuomion törkeästä rahanpesusta. Lisäksi hänet tuomittiin korvaamaan alkuperäisen valepoliisihuijauksen uhrille tältä viedyt lähes 20 000 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Vuonna 2018 Markkinaraadissa puhutaan rahanpesun likaisesta maailmasta. Studiossa ovat Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen, Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö Pekka Vasara sekä Taalerin juristi Jukka Kokko.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää