Jaana Pelkosella paineita puolisonsa tanssitaitojen vuoksi: "Ehkä minustakin saa salonkikelpoisen"

Tanssii Tähtien Kanssa -kisaajat paljastetaan 30:30

Jaana Pelkonen myöntää, että hänen puolisonsa tanssitaustasta saattaa olla hyötyä tulevana syksynä Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa.

Katso videolta artikkelin yltä tunnelmia Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailijoiden julkistamistilaisuudesta.

Jaana Pelkonen lähtee toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan osallistumisesta tänä syksynä. Kansanedustaja ja media-alan moniottelija tunnustaa, että hänelle saattaa olla hyötyä kauden aikana Niko-kihlattunsa tanssitaidoista.

– Hän on nuoruudessaan tanssahdellut, Pelkonen toteaa.

Kansanedustaja aikoo kuitenkin keskustella valmentajansa Marko Keräsen kanssa siitä, että onko pariskunnalla lupa harjoitella tulevia ohjelmanumeroita vapaa-ajallaan.

– En tiedä antaako Marko luvan harjoitella, Pelkonen jatkaa.

Pelkonen toivoo tulevaisuutta silmällä pitäen, että tanssiohjelmaan lähteminen parantaisi hänen tanssitaitojaan.

– Ehkä minustakin saa salonkikelpoisen tämän jälkeen, Pelkonen nauraa.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa luotsaavat ja tanssijoiden tukena läpi kauden toimivat tuttuun tapaan Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi. Tuomariston muodostavat tällä kertaa kolme tuomaria, kun puheenjohtajana toimivan Jukka Haapalaisen rinnalla istuvat sanavalmiit Helena Ahti-Hallberg ja Jorma Uotinen.

Uusi kausi tuo mukanaan uusia kuvioita. Viime kaudelta tutuksi tullut Tuija Tähtien Kanssa jatkuu uudistuneena. Tuija Pehkonen tulee olemaan mukana sunnuntain suorissa lähetyksissä, joissa hän pitää Facebook-liveä kulisseista käsin.

Tänä vuonna TTK yhdistää voimansa myös Roosa nauha -kampanjan kanssa, jonka kunniaksi lokakuussa tullaan nauttimaan yhdestä spesiaalista hyväntekeväisyyslähetyksestä. 

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa sunnuntaisin 16.9. klo 19.30 alkaen.
Tuija Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa lauantaisin 22.9. klo 21.30 alkaen.
Molemmat ohjelmat katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat