Ivan Puopolon kolumni: Twitterillä tulee olla oikeus päättää, ketkä ovat sen käyttäjiä

Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump potkaistiin pellolle Twitteristä, alkoi itku ja valitus. Esitettiin ainakin kolme erilaista väitettä sille, miksi on syyllistytty hirveyksiin. Katsotaanpa väite kerrallaan, mistä on kyse.

Väite 1: Twitter rikkoo ihmisen perusoikeutta sananvapauteen

Ei riko. Sananvapautta voi rikkoa vain valtio asettamalla ennakkosensuurin tai säätämällä sellaisia sananvapautta rajoittavia lakeja, jotka eivät täytä tiettyjä edellytyksiä (Suomessa edellytykset kerrotaan tarkemmin perustuslaissa). 

Twitter ei ole valtio, joten se ei voi viedä kenenkään sananvapautta. Sen sijaan Twitter nauttii sananvapautta, eli se saa itse päättää, mitä viestejä sen omistamalla alustalla on julki.

Väite 2: Twitter käyttää määräävää markkina-asemaansa väärin

Ei käytä. Syy on, että Twitterillä ei ole määräävää markkina-asemaa vaan sillä on aitoja kilpailijoita, kuten TikTok, LinkedIn, Facebook-Instagram, Pinterest, Snapchat jne.

Muutenkaan määräävän markkina-aseman väärinkäyttö ei tarkoittaisi Donald Trumpin tilin lakkauttamista. Väärinkäyttöä olisi se, että tukahduttaa kilpailun määräävän markkina-asemansa turvin. Twitter ei tee niin. Se itse asiassa antaa muille etua luopuessaan lopullisesti yhdestä maailman seuratuimmasta käyttäjästä.

Väite 3: Donald Trump estettiin Twitteristä väärin perustein

Ajatus on, että Donald Trump olisi tullut syrjityksi poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Jos niin olisi, hän olisi väitteen mukaan tullut samaan tapaan syrjityksi kuin jos häntä ei päästettäisi ravintolaan hänen ihonvärinsä takia.

Tämä on periaatteessa mahdollista, mutta on epäselvää, olisiko se Amerikassa edes kiellettyä. 

Muutenkin väite on pelkkää arvailua. Twitter itse on kertonut syyksi käyttöehtojensa rikkomisen sekä pyrkimyksen estää Capitolin tapahtumat, mikä kuulostaa vähintäänkin uskottavalta. 

Mitään laitonta siis tuskin on tapahtunut. Niinpä on alkanut kuulua vaatimuksia, että päätökset siitä, kuka saa tai ei saa käyttää Twitteriä, tulisi jatkossa voida jättää tuomioistuimille. Näin sanoi esimerkiksi Alexander Stubb  ja samansuuntaisia jutteli Angela Merkel.

Ajatuksena kaiketi on, että Twitteristä pitäisi tulla jokaisen perusoikeus. Tavoitteena on lain voimalla pakottaa yksityinen yritys antamaan omaisuutensa kaikkien käyttöön. 

Ajatelkaa nyt. Ensin omistajat riskeeraavat rahansa, kehittävät liiketoimintaa, investoivat lisää, menestyvät ja kasvattavat bisnestään. Sitten tulee lainsäätäjä, joka sanoo, että heipparallaa, me alammekin nyt määrätä, kuka teidän omaisuuttanne käyttää.

Poliitikoilla itsellään on tähän selvä kannustin. Mikä olisikaan kätevämpää kuin saada lain voimalla käyttöönsä media, jonka kautta voi ilman yhtäkään journalistista kysymystä toitottaa agendaansa koko maailmalle! Ja mikä parasta, kaikki on tehty muiden rahoilla. 

Järki käteen. Omistajalla, vaikka olisi kotinsa seteleillä tapetoinut miljardööri, tulee olla oikeus päättää siitä, mitä omistuksillaan tekee. Poikkeuksen tekevät julkishyödykkeet kuten sähkö, mutta Twitter ei ole sähköön rinnastettava perusoikeus vaan yksi sosiaalisen median kanava. Muita löytyy pilvin pimein.

Kirjoittaja on MTV:n Uutisaamun toimittaja-juontaja.

Lue myös:

    Uusimmat