Mitä, jos Trumpin hieromaa rauhaa ei synnykään ja Venäjän annetaan voittaa Ukrainan sota? Sen hyytävistä seurauksista Euroopalle on tehty lukuisia arvioita, kirjoittaa MTV:n monivuotinen kolumnisti Helena Petäistö.
Tunnetuin arvio kuvaa, mitä voi tapahtua Viron Narvassa jo niin pian kuin runsaan parin vuoden päästä keväällä 2028. Aamupäivällä 27. maaliskuuta vuonna 2028 menee Venäjän armeijalta vain muutama tunti, kun se on ottanut haltuunsa 57 000 asukkaan rajakaupungin Virossa.
Hyökkäys on täysi yllätys. Usean viikon ajan Narvan venäläisvähemmistö on kyllä väittänyt, ettei sen oikeutta käyttää äidinkieltään virastoissa noudateta, ja somessa kauhistellaan, että venäjänkielisiltä viedään vielä äänestysoikeuskin.
Virossa on toki havaittu, että Narvan kohdalla rajan takana kootaan joukkoja. Mutta huomio on kiinnittynyt etelämpänä rajan takana käytyihin sotaharjoituksiin. Niinpä kaupungista 145 kilometrin päässä olevia brittikomennon alaisia Nato-joukkoja ei ole hälytetty Narvaan.
Jo yöllä turisteiksi naamioituneet, Hiiumaan saarelle rantautuneet venäläissotilaat aloittavat samaan aikaan hyökkäyksen. Harvaanasutun saaren puolustus murtuu nopeasti, ja jo päivällä Venäjän lippu liehuu jo 4000 asukkaan Kärdlan kunnan lipputangossa.
Sekä Narvalla, jonka asukkaista 88 prosenttia on venäjänkielisiä, että Hiiumaalla on strategista merkitystä. Saarella siksi, että sieltä Venäjän joukot voivat uhata merisaarrolla Pietarin ja Kaliningradin välisellä alueella. Kaiken kukkuraksi Valko-Venäjän presidentti
Aljaksandr Lukashenka
ilmoittaa usean prikaatin lähettämisestä Astravietsiin, pieneen rajakaupunkiin Liettuassa. Venäjän hyökkäys Baltiaan on alkanut.
Näin dramaattisesti alkaa vain vähän aikaa Yhdysvaltain presidentinvaihdoksen jälkeen Saksassa alkuvuodesta julkaistu myyntimenestysteos ”Wenn Russland gewinnt”, ”Kun Venäjä voittaa”. Kirjoittaja Carlo Masala on politologi ja Saksan sotakorkeakoulun professori, joka johtaa myös Saksan tiedustelu- ja turvallisuusasioiden keskusta. Hän on myös toiminut Naton sotakoulun tutkimuskeskuksen varajohtajana. Kokeneen asiantuntijan sai pelkkä Donald Trumpin vaalivoitto kirjoittamaan varmalla kädellä arvionsa siitä, miten asiat voivat kehittyä. Kirja on hyytävää luettavaa.
Tutulta kuulostaa sanelurauhakin
Teos kuvailee, miten ennen Venäjän tunkeutumista Narvaan Ukraina oli siis joutunut hyväksymään sanelurauhan, joka neuvoteltiin Genevessä jäätävissä tunnelmissa Ukrainan ja Venäjän välillä Yhdysvaltain pohjustuksella.
Ukrainalaisvaltuuskunnan jäsenten ennenaikaisesti vanhentuneista kasvoista heijastuivat sotavuodet ja tietoisuus siitä, mikä heidän maataan odotti. He olivat tulleet allekirjoittamaan maansa antautumisen, mikä merkitsi alueluovutuksia, sillä heillä ei ollut enää tarpeeksi miehiä, aseita eikä länsimaiden tukea.
Viimeiseen hetkeen asti oli Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi keskustellut länsijohtajien kanssa. Hän oli painottanut Venäjän voiton katastrofaalisia seurauksia koko lännen turvallisuudelle ja pyytänyt huomattavasti aiempaa suurempaa apua voidakseen jatkaa vastarintaa.
Mutta ilmapiiri oli muuttunut. Yhdysvaltain presidentti ei voisi enää selittää kansalaisille, miksi tuhlata niin paljon rahaa Ukrainalle. Hän tekisi paremman diilin samalla rahalla Grönlannista: ”I don’t do bad deals”. Euroopan pitää maksaa turvallisuudestaan: ”Venäjä on maksanut kalliin hinnan sodasta ja on niin heikossa hapessa, ettei Euroopalla ole vaikeuksia sen torjumisessa. Nyt on aika lopettaa sota. Jos herra Zelenskyi haluaa jatkaa taistelua, tehköön niin, mutta maksakoon myös laskut”, jyrisi Valkoisen talon valtias.
Äärioikeiston ja radikaalivasemmiston paine oli liikaa
Brittilehti siteeraa teoksessa Ranskan uutta äärioikeistolaista presidenttiä: ”Zelenskyin tulee ymmärtää, että leikki on lopussa.”
EU-maat eivät olleet kyenneet tuottamaan tarpeeksi aseita Ukrainan puolustautumiseen, vaikka ne olivat vannoneet ottavansa vastuun, jos Yhdysvallat vetäytyy. Mutta taloustilanne oli liian heikko, jotta johtajat olisivat uskaltaneet pakottaa kansalaisiaan uhraamaan lisää ukrainalaisille, ja Ukrainan pakolaisten määrän lisääntyminen pelotti. Äärioikeisto ja radikaalivasemmisto kalastivat kaikkialla ääniä Ukrainan avun kustannuksella. Zelenskyi oli lopulta selkä seinää vasten.
Ukrainan antautuminen esiteltiin ”Geneven rauhansopimuksena”. Maa menetti 20 prosenttia pinta-alastaan, ja se pakotettiin puolueettomuusstatukseen ilman Nato-jäsenyyttä. Maailmanpankki rahoittaisi paitsi ”vapaan Ukrainan” myös Venäjän jälleenrakentamista. Aselepoa valvoisivat eurooppalaisista, kiinalaisista ja muista kootut joukot, joilla ei ollut mitään uskottavuutta Venäjän uusien hyökkäysten torjumiseen.
Suurin maasota sitten toisen maailmansodan oli siis päättynyt Ukrainan tappioon, vaikka eurooppalaiset toistivat mantraa, ettei Venäjän anastamia alueita koskaan tunnustettaisi sille kuuluviksi: ”Meillä on vankka toivo päästä aloittamaan neuvottelut alueiden palauttamisesta Ukrainalle jo lähitulevaisuudessa.”
Osa lännen suurista lämpenee Venäjälle
Venäläismedia hehkutti Masalan teoksessa suurta voittoa ja Naton tappiota. Tästä alkaisi Venäjän voittokulku entiseen suuruuteen. Se ei olisi tyytyväinen ennen kuin Baltian maat, Moldavia ja Georgia kuuluivat ”ruski mirin”, venäläisen rauhan, piiriin.
Lännessä vain aniharvat puhuivat enää Ukrainan tappion rankoista seurauksista Euroopan turvallisuudelle. Kaikkialla oltiin vain helpottuneita siitä, että sota oli loppunut.
Euroopan molempien äärilaitojen puolueet alkoivat pian arvostella ankarasti Ukrainan tukijoita. Ranskassa vuoden 2027 presidentinvaaleissa voiton oli siis vienyt äärioikeiston ehdokas, joka julisti vaalikokouksissaan: ”Olemme nähneet, miten sodan lietsojat ovat paitsi syösseet maansa talouden haaksirikkoon, myös pitkittäneet sotaa ja lisänneet kuolonuhreja tarpeettomasti, sillä sota olisi voitu lopettaa puoli toista vuotta aiemmin.”
Euroopan unionin maissa sodan aikana Venäjän puolelle asettuneet äärioikeisto ja äärivasemmisto jatkoivat yhä asemansa vahvistamista. Sekä Ranskassa että myös Italiassa alettiin suosia suhteiden lämmittämistä Venäjän kanssa.
Yhdysvalloissa ulkopolitiikan huomio taas suuntautui pois Euroopasta Aasiaan. Euroopan asiat saivat kuulua vain sille itselleen. Amerikkalaisjoukkojen määrää alettiin vähentää Euroopassa ja siirtää Aasiaan.
Putin eroaa taustalle
Masalan teoksessa Moskova yllätti koko maailman, sillä presidentti Vladimir Putin ilmoitti eroavansa virastaan. Suorassa tv-lähetyksessä hän hehkutti, miten voitto Ukrainasta on historiallinen virstanpylväs Venäjän paluussa suurvalta-asemaan. Edes maailman suurin sotilasliitto ei kyennyt kyykyttämään ”ikuista Venäjää.” Oli aika luovuttaa muihin käsiin tehtävä Venäjän historiallinen mission viemisestä päätökseen.
Putin avittaisi asioita enää vain kulisseissa Uusi Venäjä -säätiön puheenjohtajana. Hänen manttelinperijänsä maan presidenttinä olisi Oleg Obmantsikoff, 47-vuotias ekonomisti.
Ulkomainen media aloitti sillä sekunnilla spekuloinnin sillä, mikä johti Putinin luopumiseen vallasta. Oliko hänen lähipiirinsä saanut hänet eroamaan Venäjän katastrofaalisen taloustilanteen takia? Vai oliko hän vakavasti sairas? Vai oliko kyseessä vain entisen KGB-tapin ovela veto antaa uuden nuoren poliitikon vetää maan tarvitsemat talousuudistukset, kun hän pitelisi yhä vallan naruja kulisseissa?
Ehkä lännen talouspakotteet loppuisivat nopeammin uuden nokkamiehen ansiosta? Varsinkin, kun tämä oli koulutettu Britanniassa ja työskennellyt Dubaissa konsulttiyhtiö Ernst & Youngin palveluksessa. Ensimmäisessä puheessaan duuman edessä uusi presidentti vakuutti Ukrainan luovuttamien alueiden pysymistä Venäjän hallussa, mutta raotti myös mahdollisuutta suhteiden normalisointiin Ukrainan kanssa.
Tuntui kuin oltaisiin palaamassa 1980-luvulle Mihail Gorbatshovin suuria toiveita herättäneeseen aikaan. Venäjän uusi presidentti oli älykäs ja karismaattinen, ja hänessä oltiin tunnistavinaan henkilökohtainen halu muutokseen. Vaikutelma vain vahvistui hänen länsimaiselle medialle antamistaan haastatteluista.
Valtiojohto sulkee silmänsä Ukrainalle – ja Venäjän uhalle
Mutta Ukrainasta kantautui toisenlainen totuus. Miehitetyiltä alueilta lähti välittömästi pakoon puoli toista miljoonaa ihmistä, sillä uusi presidentti jatkoi ankaraa väestön venäläistämisohjelmaa, jossa venäläiset saivat jatkaa ukrainalaislasten adoptointia. Rajalla kahakoitiin yhä ja sotilaita kaatui, mutta YK sulki silmänsä. Ukrainalainen vastarintaliike iski Venäjän poliisin toimintaan, ja venäläiset iskivät Ukrainan siviileihin, jotka olivat jääneet miehitetylle alueelle.
”Vapaassa”, mutta konkurssissa olevassa Ukrainassa oli elämä helpompaa, mutta kaukana normaalista, sillä valtavasti kyliä, kaupunkeja ja energialaitoksia oli tuhottu. Länteen lähteneiden paluumuutto oli liian vähäistä, ja koulutettuja nuoria lähti muualle. Sosiaaliturva ei ollut riittävä edes sotainvalideille.
Tässä kaaoksessa Venäjän tiedustelupalvelun oli helppo ujuttautua ministeriöihin, jopa puolustusministeriöön. Eikä aikaakaan, kun venäläismielinen puolue alkoi saada kannatusta lupauksillaan Moskovan tuesta taloudelle. Venäjän massiivinen disinformaatiokampanja oli tehokas ja ulottui kaikkialle. Tässä kaaoksessa maassa järjestettiin presidentinvaalit, jotka Zelenskyi hävisi. Kaaos maassa vain syveni.
Naton sotilasjohdon raportit osoittivat, ettei puolustusliitto ollut vieläkään valmis vastaamaan Venäjän mahdolliseen Eurooppaan suuntautuvaan hyökkäykseen. Silti monet jäsenmaat näkivät oman sosiaalisen tilanteen vaativan enemmän panostusta kuin puolustuksen. Suuret Saksa, Ranska, Italia eikä Britannia eivät kasvattaneet puolustusbudjettiaan niin massiivisesti kuin olisi pitänyt, eikä kukaan ollut enää huolestunut siitä, toimisiko Naton vuonna 2013 luotu operationaalinen suunnitelma yhä. Naton sotilasjohdon huoli Brysselissä vain kasvoi.
Sen sijaan Venäjän aseteollisuus jatkoi pyörimistään samalla teholla kuin sodan aikana. Joka vuosi rekrytoitiin ja aseistettiin 150 000 uutta nuorta presidentin mukaan maanpuolustukseen, ei hyökkäykseen. Euroopan maiden esikunnissa varoitettiin vaarasta, mutta poliittinen johto oli yhtä kuuro kuin kylmän sodan aikana. Sen mielestä Venäjä tarvitsisi vielä ainakin neljä vuotta ollakseen valmis hyökkäämään uudelleen. Vain itäisissä rajamaissa ymmärrettiin tilanteen vakavuus, mutta muut eivät taaskaan halunneet kuunnella niitä.
Sekasorto ja hämmennys alkaa
Muut kuuntelivat sen sijaan Venäjän uuden presidentin puheita liennytyksestä ja menivät silmät ummessa samaan ansaan kuin vuonna 2022. Tosiasiassa Kremlissä kartoitettiin mahdollisuuksia jatkaa Putinin politiikkaa varmistamaan vanha etupiiri ja paikka maailmanmahtien joukossa. Mutta samoja erehdyksiä ei saanut enää tehdä kuin Ukrainaan hyökätessä. Kremlin yleinen arvio kuitenkin oli, että ilman Yhdysvaltoja Naton Euroopan mailla olisi vaikeuksia puolustaa aluettaan, varsinkin jos hyökkäys olisi yllätys.
Helmikuun 2. päivänä 2028 saapuvat suuret kuorma-autot Kidaliin, Malin koilisosassa sijaitsevaan 25 000 asukkaan kaupunkiin, jossa Al Qaida teki tuhojaan vuosia sitten. Lavalla aseistettujen malilaissotilaiden joukossa kuullaan venäjää, kauhusta ulvovat asukkaat riistetään asunnoistaan, ja 15 tunnin matka kuorma-auton lavalla päätyy täyteen ahdettuihin laivoihin, joiden kokka käännetään kohti Eurooppaa.
Helmikuun 5. päivänä 2028 Brysselissä yrittävät hätäkokouksessaan istuvat ulkoministerit selvittää, mitä tehdä, kun Afrikasta tuleva ihmisvyöry vain yltyy päivä päivältä. Euroopan rajavartioston, Frontexin, aluskapasiteetti ei riittäisi alkuunkaan, vaan Välimerelle on pakko siirtää aluksia nopeasti muualta, myös Itämereltä Baltianmaiden läheisyydestä.
Helmikuun 28. päivänä 2028 syttyy selkkaus eteläisellä Kiinanmerellä öljyä, kaasua ja harvinaisia metalleja sisältävästä Woody Riffistä, kun Kiina lähettää joukkonsa paikalle välittömästi filippiiniläisten pienen kasarmin tyhjennyttyä pyörremyrskyn tieltä. Propaganda Kiinan historiallisesta omistusoikeudesta leviää kuin kulovalkea, ja Filippiinit pyytää apua Yhdysvalloilta.
Selkkaus laajenee, Kiina lähettää paikalle kaksi ydinkärjillä varustettua sukellusvenettä ja Yhdysvallat lentotukialus George Washingtonin. Kremlissä hykerrellään tyytyväisyydestä; Kiinalle osoitettu pyyntö Naton huomion kääntämisestä alueelle on onnistunut yli odotusten.
Narva vai suursota?
Maaliskuun 26. päivänä 2028 klo 18 Seattlessa Yhdysvaltain länsirannalla saa kaupunkiin juuri saapunut Yhdysvaltain presidentti viestin CIA:n pääjohtajalta: ”Mr. President, satelliittikuvamme paljastavat, että venäläisiä sotilaita lähestyy Narvaa.” Presidentille järjestetään pikavauhtia videokonferenssiyhteys Washingtoniin. Sen seurauksena hän tietää, minkä kannan Yhdysvallat ottaa kahden tunnin päästä järjestettävässä neljän suuren Nato-maan videokonferenssissa: Yhdysvallat ei aio missään tapauksessa ottaa kolmannen maailmansodan syttymisen riskiä pienen virolaiskaupungin johdosta.
Maaliskuun 27. päivänä 2028 kukonlaulun aikaan Berliinissä tieto Venäjän hyökkäyksestä leviää kuin kulovalkea. Liittokansleri herätetään hotellihuoneessaan Frankfurtissa, ja hän palaa helikopterilla Berliiniin, jossa paikalla ovat jo hänen avainneuvonantajansa. Neljän suuren Nato-maan videokonferenssi alkaa kello 8.30, osallistujina Saksan liittokanslerin lisäksi Yhdysvaltain ja Ranskan presidentit, Britannian pääministeri ja Naton pääsihteeri.
Yhdysvaltain presidentti haluaa kuulla heti muiden maiden kannat. Ranskan presidentti kysyy, tietääkö kukaan, mikä on Venäjän hyökkäyksen tavoite. Yhdysvaltain presidentin mukaan kukaan ei tiedä, mutta vaikuttaa siltä, ettei kyse ole mistään laajemmasta operaatiosta. Naton pääsihteeri saa puheenvuoron: ”Jos Venäjä organisoi merisaarron vuorokauden sisällä, Natolla menee kymmenen päivää saada 100 000 sotilasta Itämeren alueelle. Siirto voi tapahtua vain Suwalkin käytävän kautta, jossa ne ovat helppo kohde venäläisille ja valkovenäläisille.”
Britannian pääministeri ilmestyy ruudulle anteeksi pyydellen. Myöhästymisen syy on ketju räjähdyksiä Clyden laivastotukikohdassa, jossa sijaitsevat Britannian ydinsukellusveneet. Britannian tiedustelupalvelu epäilee sabotaasia. ”Mehän käymme hybridisotaa,” muistuttaa Saksan liittokansleri. ”Eräs Saksan aseteollisuusalan johtajista on saanut surmansa attentaatissa aivan hetki sitten.”
”Ei kai Venäjän päämäärä voi olla sota Naton kanssa?” epäilee Naton pääsihteeri. ”Aivan sama, mikä sen päämäärä on. Se on hyökännyt Naton alueelle,” toteaa Saksan liittokansleri. ”Emme voi olla reagoimatta siihen!”
Yhdysvaltain armeija puntaroi vaihtoehtoja”, sanoo maan presidentti väliin ja jatkaa: ”Viro haluaa vastausta Naton viidennen artiklan perusteella. Sanon tässä selvästi, että minä en ottaisi kolmannen maailmansodan syttymisen riskiä pienen virolaiskaupungin takia. Jos meillä ei ole konkreettisia merkkejä Venäjän aikeesta laajemmasta tunkeutumisesta, Yhdysvallat ei anna suostumusta viidennen artiklan käyttöönotolle.”
Kun videoyhteys on suljettu, toteaa Saksan liittokansleri neuvonantajalleen: ”Jos Nato ei reagoi, vie Venäjä voiton. Toivon, että kaikki ovat ymmärtäneet sen.”
"Kaikki pelkäävät eikä kukaan tiedä"
Moskovassa 28. päivänä maaliskuuta 2028 kello 9 tapaa Venäjän presidentti lähimmät neuvonantajansa, jotka tietävät, että yllätyshyökkäys on onnistunut. Aplodien keskellä presidentti toteaa, että yllätyksen lisäksi Venäjä on saanut aikaan sekasorron Nato-maissa: ”Kaikki pelkäävät eikä kukaan tiedä, mitä meillä on mielessä.
Seuraava etappi on valmisteltava tarkkaan ja pidettävä tasapaino päämääriemme välillä muuttaa Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria, mutta välttää samalla suora yhteenotto Yhdysvaltain ja sen Nato-vasallien kanssa. Siksi soitin eilen presidentti Xille ja kiitin hänen toimistaan Kiinanmerellä. Hän vakuutti maidemme horjumatonta ystävyyttä”.
”Tällä hetkellä emme voi aloittaa sotaa Naton kanssa, sillä siihen emme ole vielä valmiita erikoisoperaatiomme jälkeen. Nato antaa periksi, jos se uskoo että päämäärämme on hyvin rajoitettu ja että siihen vastaaminen aiheuttaa kolmannen maailmansodan riskin.
Sen todistamiseksi Kiina estää parhaillaan Yhdysvaltain joukkojen liikkumisen Aasiassa, ja joukkomme Afrikassa ovat osittain estäneet eurooppalaisten alusten liikkeet Välimerellä. Ilmoitamme virallisia teitä pitkin, että emme halua sotaa Naton kanssa, mutta emme myöskään pelkää sitä.
Joukko lännen politiikkoja ryhtyy taatusti taas meidän puolestapuhujiksi aivan kuin erikoisoperaation aikanakin. Yhdysvaltain presidentti taas ei halua olla luuseri – vaikka hän sellainen onkin,” lipsauttaa Venäjän presidentti. Naurunremakan jälkeen vielä muistetaan, miten Nato-maat säikähtävät aina, kun niitä vähänkään uhkaa ydinaseella.
Liiton loppu
Naton päämajassa Brysselissä maaliskuun 28. päivänä 2028 kello 14 ovat Viron pyynnöstä järjestetyssä hätäkokouksessa läsnä kaikkien Nato-maiden edustajat sekä Naton komentajat. Kokouksen avauksen jälkeen ensimmäisenä puhuu Puola:
”Tähän Venäjän hyökkäykseen on vastattava päättäväisesti. Emme voi hyväksyä alueloukkausta, vaikka se koskeekin vain pientä maapalaa. Venäjän imperialistiset päämäärät eivät tähän pysähdy. Jos emme puolusta alueemme jokaista neliömetriä, se on puolustusliittomme loppu. Jos viides artikla ei vastaa tähän, mitä virkaa sillä enää on? ”
Italian välitön vastaus on, ettei aamutuoreesta asiasta tiedetä vielä tarpeeksi – mutta Viron venäläisvähemmistön asemasta tiedetään sen verran, ettei se ole kunnossa. Siihen taas protestoi Viron edustaja heti kiivaasti: ”Viron venäläisvähemmistöllä on täsmälleen samat oikeudet, mutta myös velvollisuudet kuin muillakin virolaisilla. Kyseessä on hyökkäys valtiotamme vastaan ja alueemme koskemattomuuden loukkaus. Niihin ei voi olla kuin yksi vastaus.”
Mutta Etelä-Euroopan maat ovat Italian kanssa samoilla linjoilla lisätiedon tarpeellisuudesta. Puola toistaa, ettei Venäjän aggressioon voi olla vastaamatta. Venäjää myötäilevä Unkari ottaa esille kolmannen maailmasodan riskin ja suosittelee Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamista. Slovakian ja Ranskan edustajat nyökyttelevät.
Saksan edustaja pyytää sotilaskomentajien arviota Naton kapasiteetista. Seikkaperäisestä vastauksesta käy ilmi, että Naton ilmapuolustus ei ole vieläkään kunnossa koko alueen osalta ja että tuhot voivat olla valtavat. Komentajan mielestä myös ydinaseriski on otettava huomioon. Hiljaisuus laskeutuu kokoussaliin.
Washingtonissa maaliskuun 28. päivänä 2028 kello 14.15 Pariisin aikaa saapuu Venäjän edustaja Valkoiseen taloon muistuttamaan Yhdysvaltain hallintoa samasta asiasta ja esittämään ovelasti epäilynsä siitä, ovatko amerikkalaiset valmiita kestämään sellaisia tuhoja omalla maaperällään pienen virolaisen maapläntin takia. Suomeksi sanottuna Venäjän pitkän kantaman ydinkärjillä olisi siis käyttöä. ”Sitä paitsi Baltian maiden itsenäisyys on keinotekoinen asia, sillä historiallisesti ne ovat osa Venäjää,” muistuttaa vierailija lopuksi.
Historiallinen pommi
Brysselissä maaliskuun 28. päivänä 2028 kello 16 Nato-maiden johtajat kokoontuvat historialliseen huippukokoukseen. Toimittajia tulvii paikalle joka puolelta maailmaa. Tunnelma on äärimmäisen kireä ja jännittynyt, sillä ensimmäistä kertaa historiansa aikana puolustusliiton on päätettävä viidennen artiklan käytöstä.
Yhdysvaltain presidentti aloittaa: ”Meillä on käsiteltävänä Venäjän rajallinen hyökkäys, jonka tuomitsemme, mutta jota myös tavallaan ymmärrämme. Vuosien ajan Viro on jättänyt huomioimatta venäläisvähemmistön oikeudet eikä ole vahvistanut niitä. Ei se tietenkään oikeuta hyökkäykseen, mutta se täytyy ottaa huomioon. Venäläisiltä saamamme tiedon mukaan kyse on venäläisen vähemmistön suojelemisesta. Kyseessä on Viron ja Venäjän välinen ongelma. Minä en ole valmis viemään maatani sotaan. En ole valmis riskiin sytyttää kolmas maailmansota Narvan takia. Jos te eurooppalaiset olette valmiita siihen, se on teidän asianne.”
Yhdysvaltain veto viidennen artiklan käyttöä vastaan on pommi kokoussalissa. Se myös estää kompromissin, jonka mukaan Eurooppa voisi toimia ilman Yhdysvaltoja, mutta sen tiedustelu- ja kuljetuskapasiteetin turvin. Saksan liittokanslerin vastaus onkin suorasanainen, kun hän muistuttaa, ettei kyse ole vain Narvasta, vaan koko Euroopan ja ehkä myös transatlanttisesta puolustusarkkitehtuurista: ”Se on taannut meille rauhan, vapauden ja vaurauden, ja saanen muistuttaa, että myös teidän oma vaurautenne riippuu suurista Euroopan markkinoista. Jos Eurooppa on polvillaan Venäjän edessä, se ei ole enää taattua. Ja mitä ajattelee muu maailma? Muualla teitä pidetään heikkona!”
Sen sijaan Saksan lähimmän yhteistyökumppanin, Ranskan, uusi äärioikeistolainen presidentti ei yhdy naapurimaansa kantaan, vaan kääntää sille selkänsä oman maansa turvallisuuden nimissä.
Naton pääsihteerillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päättää kokous toteamalla katkeruutta äänessään, ettei se ollut kyennyt yksimieliseen päätökseen, ja että hänen on pyydettävä Viroa vetämään pois anomuksensa. Lopuksi hän ei kuitenkaan malta olla sanomatta: ”Sallikaa minulle pieni henkilökohtainen kommentti: Tämä on musta päivä liitollemme.”
Virolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pyyntö.
Suuren Venäjän paluu
Moskovassa maaliskuun 29. päivänä 2028 klo 10 alkaa Kremlissä mahtipontinen seremonia, jota kaikki katsovat nenä ruudussa Venäjän viralliselta kanavalta Ukrainaa myöten.
Fanfaarein alkavassa ohjelmassa punaista mattoa pitkin kulkee Venäjän presidentti Obmantsikoff vierellään entinen presidentti Putin ja Valko-Venäjän presidentti Lukashenka. Yleisö nousee seisomaan, ja aplodit raikuvat. ”Ystävät,” aloittaa presidentti: ”Tämä on suuri ja merkittävä päivä isänmaalle, päivä, jolloin maamme ja koko venäläisen sivilisaation suuruus palautuvat.
Ilmoitan teille, että tänään on Narva palannut valtavan kansakuntamme suojaan. Mutta sen lisäksi solmitaan Valko-Venäjän kanssa vuoteen 2030 ulottuva unioni, jolla on yksi yhteinen parlamentti, armeija ja presidentti. Venäjä on saanut entisen suuruutensa takaisin. Vuodesta 2014 olemme taistelleet voimia vastaan, jotka ovat halunneet pienentää mahtiamme ja estää meitä ottamasta maailmassa paikkaa, joka meille kuuluu. Nyt olemme saaneet voiton.”
Tällaisen hätähuudon päätti saksalaispolitologi kirjoittaa siis jo muutama viikko Trumpin virkaanastumisen jälkeen. Mitähän hän olisikaan kirjoittanut vaikka puoli vuotta myöhemmin, kun tämäkin arvio osui monessa asiassa täydellisen nappiin.
Ohjuksia Etelä-Suomeen 2044?
Ulkomaisessa mediassa on esitetty useita skenaarioita Venäjän imperiumin palauttamiseksi. Viimeksi joulun alla ranskalaislehti Le Parisien kartoitti tilannetta koko sivun kokoisella jutullaan. Sen kirjoittaja poimi lopulta geopoliittisen Le Grand Continent -julkaisun valitseman Latvian Venäjän hyökkäyksen todennäköisimmäksi ensimmäiseksi kohteeksi. Lehti arvelee, että siellä sijaitsevat kanadalaiskomennon alaiset Nato-joukot ovat ”harmittomimpia”.
Latvian itäosissa venäläisväestö on enemmistönä, pääkaupunkiin on neljän tunnin matka, ja väestöön on siksikin suhteellisen helppo vaikuttaa. Myös Liettua on tarjolla, mutta suuri Puola on liian hyvin varustautunut. Myös Suomi nähdään hyvin varustautuneena, ja sen maaston kerrotaan olevan vaikean.
Tuoreen brittilehden, Daily Mailin, julkaisema, koko Euroopan kattava kartta Venäjän mahdollisista hyökkäyksistä Eurooppaan vuonna 2044 ei erittele hyökkäysjärjestystä, mutta siinä näkyy Etelä-Suomi yhtenä ohjushyökkäysten kohteena. Ihmetystä herättää niin myöhäinen ajankohta kuin 2044. Silloin Putin on kyllä jo kuollut ja kuopattu.
Äärimmäisen vaaralliset vaalit
Siitä kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä, että rauhankyyhkyllä on huonot ajat. Tänään Floridassa presidentti Donald Trumpin tapaava Ukrainan presidentti Volodimir Zelenskyi elää jälleen kerran ruton ja koleran välissä. Hänen on kyettävä päättämään, ottaako vai jättääkö Trumpin tarjoama diili. Oikeudenmukainenhan se ei voi olla, sillä mafiapomo maksattaa aina itselleen kovat rahat. Eurooppa saa todella katsoa itseään peiliin, sillä se on jättänyt Zelenskyin tähän mahdottomaan rakoon.
Näin dramaattisia aikoja elämme, eikä uusi vuosi eivätkä lähivuodet tuo siihen loppua kuten Carlo Masalan kirja kuvailee. Meille tarkkailijoille nämä ovat ikävällä tavalla kulta-aikoja. Nyt myös Euroopan sisällä eletään kovassa jännityksessä, sillä keväällä 2027 edessä ovat Ranskan presidentinvaalit, joiden tulos voi mullistaa koko Euroopan. Kyseessä on maa, jonka tunnen Suomen ohella parhaiten, ja näen tilanteen äärimmäisen vaarallisena. Tällä hetkellä Emmanuel Macronin manttelinperijöitä on tyrkyllä tungokseen asti, mutta ei valitettavasti ketään niin karismaattista, joka voisi estää äärioikeiston valtaannousun.
***
Tämä oli viimeinen kolumnini MTV:n netissä. Suuret ja lämpimät kiitokset runsaalle ja uskolliselle lukijakunnalleni kiinnostuksesta, kommenteista ja innostuneisuudesta! Kirjoittamista ja eurooppalaisen verkostoni hyödyntämistä en kuitenkaan aio jättää niin kauan kuin lukijoita riittää.
MTV:llä julkaistuja kolumnejani löytyy myös Otavan kokoamasta opuksesta "Gallian kukko kiekuu taas".
