Helene-myrsky raivonnut Yhdysvalloissa – kymmeniä kuollut, miljoonat ilman sähköä
Yhdysvalloissa hurrikaani Helene on heikentynyt tänään trooppiseksi myrskyksi joitakin tunteja saapumisestaan maan kaakkoisosaan, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC).
Helene rantautui Floridan luoteisulokkeella sijaitsevan Big Bendin rannikolle äärimmäisen vaarallisena neloskategorian hurrikaanina, jolloin sen tuulennopeus oli yli 60 metriä sekunnissa. Myrskyn silmä saavutti rannikon myöhään torstai-iltana paikallista aikaa.
CNN:n ja New York Timesin laskelmien mukaan Helene tai sen lieveilmiöt olivat aiheuttaneet ainakin noin 20 kuolemantapausta tänään alkuiltapäivään mennessä. Osavaltioista eniten kuolonuhreja oli tuolloin Georgiassa, jossa kuoli kuvernööri Brian Kempin mukaan ainakin 11 ihmistä.
Sähkökatkoja seuraavan Poweroutage.us-sivuston mukaan tänään keskipäivällä paikallista aikaa Floridassa, Georgiassa, Etelä-Carolinassa ja Pohjois-Carolinassa yhteensä yli neljä miljoonaa asiakasta oli ilman sähköä.
New York Timesin mukaan myrsky vaikuttaa aiheuttaneen pahimmat tuhot juurikin Big Bendin alueella.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi perjantaina päivällä X-viestipalvelussa hyväksyneensä alueen osavaltioiden hätäapupyynnön ja lähettävänsä 1 500 hätätyöntekijää alueelle.
– Hallintoni on valmiina antamaan lisää apua, jos sille on tarvetta, Biden sanoi.
Sadetta jopa puoli metriä
Helene toi mukanaan voimakkaita tuulia, myrskytulvia ja rankkasateita.
CNN:n mukaan muun muassa Georgiassa ja Etelä-Carolinassa mitattiin yli 30 senttimetrin sademääriä.
Puolenpäivän aikaan perjantaina myrsky oli edennyt jo Appalakkien vuoriston kaakkois- ja eteläosiin, missä Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus on varoittanut mahdollisista historiallisista tulvista.
Myrsky sai teitä ja taloja tulvimaan Floridassa, jossa oli ennakkoon varoitettu katastrofaalisista myrskytulvista.
CNN:n mukaan Tampa Bayn alueen vedenpinta nousi jo ennen myrskyn rantautumista ennätyskorkealle ainakin vuoteen 1950 ulottuvassa mittaushistoriassa. Vesi oli torstai-illasta paikallista aikaa jopa parin metrin korkeudessa maanpinnasta ja jatkoi edelleen nousuaan.
Juttu päivitetty kauttaaltaan 27.9.2024 kello 21.07.
Uusimmat
-
14:45
Valkeakosken murhatuomio omaisten vaatimuksesta on hyvin harvinainen onnistuminen, oikeusoppineet arvioivat MTV:lle
-
14:33
Toto Wolff teki jyrkän Max Verstappen -päätöksen
-
14:29
SDP esittää epäluottamusta ministeri Taviolle ja koko hallitukselle
-
14:25
Joel Hallikainen veti keikan ulkohuussissa istuvalle henkilölle: "Ei se ihan tervettä ollut"
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
12:59
EU: Kiinalaisille sähköautoille korkeampi tullimaksu – Suomi jättäytyi äänestämästä
-
12:47
Israel väittää surmanneensa Hizbollahin tietoliikennejohtajan – MTV seuraa
-
12:22
Kommentti: 15-vuotiaan tytön surma Valkeakoskella tuo mieleen sarjakuristaja-Penttilän – teon perustelu lähes sanasta sanaan sama
-
12:22
Aurinko on nyt voimissaan – revontulia Välimerellä asti?
-
Lataa lisää