Forecan päivystävän meteorologin Joonas Koskelan mukaan Yhdysvaltain kaltaiset yhtä rankat lumisateet eivät ole Suomessa juuri mahdollisia.
Yhdysvaltojen itärannikkoa on kurittanut alkuviikon aikana historiallinen lumimyrsky. Uutiskanava CNN kertoo, että maanantai-iltaan mennessä Rhode Islandin osavaltion Providencessa oli mitattu lähes metrin lumensyvyys.
Sääpalveluyhtiö Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela kertoo, että Pohjois-Amerikan itärannikolle on virrannut kylmää ilmaa pohjoisesta. Kun se on kohdannut mereltä tulevan lämpimän ilman, suuret lämpötilaerot ovat aiheuttaneet myrskyjä.
Koskela sanoo, että Suomessa yhtä rankat lumisateet eivät ole juuri mahdollisia. Niitä rajoittavat muun muassa Suomen huomattavasti pienemmät lähimerialueet.
