Herätysliikkeiden vaikutus näkyy naispappeuden vastustamisessa kirkossa – "Jyrkimmät vastustajat karsiutuvat pois"
Julkaistu 30.10.2021 10:14
MTV UUTISET
Kristilliset herätysliikkeet ovat suurin yksittäinen syy naispappeuden vastustamiseen Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, sanoo aihetta tutkinut käytännöllisen teologian tohtori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta.
Hänen mukaansa iso osa kirkon työntekijöistä tulee edelleen herätysliikkeiden piiristä. Samoin osalla uusista teologian opiskelijoista on herätysliiketaustaa.
– Evankelisluterilaisen kirkon liepeillä on Suomessa paljon herätysliikkeitä, joiden piirissä naispappeuteen suhtaudutaan yhä kriittisesti, Tervo-Niemelä toteaa.
– Muodollisilla linjauksilla ei poisteta sitä tosiasiaa, että kirkossa tulee myös jatkossa olemaan työntekijöitä, joille papin sukupuoli on merkityksellinen. Tämä on selvästi ilmiö, joka ei tule häviämään seurakunnista.
Naispappeutta vastustavien pappien ja kanttorien osuus on pysynyt 15 viime vuotta pitkälti ennallaan. Asiaa on selvitetty kirkon akateemisten työntekijöiden jäsentutkimuksissa vuodesta 2006 lähtien.
Viime kyselyssä vuonna 2018 papeista noin joka kahdeskymmenes suhtautui naispappeuteen varauksellisesti. Kanttoreissa varauksella suhtautuvia oli enemmän: noin joka kymmenes.
– Vastustajien määrä on pysynyt todella tasaisena. Helposti ajatellaan, että nimenomaan vanhat papit suhtautuvat naisppappeuteen kriittisesti, mutta se ei pidä paikkaansa. Toisten jäädessä eläkkeelle uudet tulevat tilalle, Tervo-Niemelä sanoo.
Vuoden 2018 tutkimuksessa vastustus liittyi papeilla vahvimmin evankelisen liikkeen (Sley) ja Suomen Raamattuopiston vaikutukseen. Kanttoreilla taas vastustus liittyi eniten vanhoillislestadiolaisuuden, Sleyn ja Lähetyshiippakunnan vaikutukseen. Lähetyshiippakunta on tosin määritelmällisesti itsenäinen luterilainen kirkko, ei varsinainen herätysliike.
Yle uutisoi vastikään, että pohjalaisen Pedersören seurakunnan pastori Dennis Svenfelt luopuu virastaan, koska ei koe enää voivansa työskennellä yhteistyössä naispappien kanssa.
Kyrkpressen-lehden viime vuonna tekemän haastattelun mukaan Svenfelt kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Hän oli haastattelun aikaan 24-vuotias.
Naiset ovat voineet toimia Suomessa pappeina vuodesta 1986 lähtien. Samassa yhteydessä Suomen evankelisluterilainen kirkko hyväksyi erillisen ponnen, jolla haluttiin taata naispappeuden vastustajien mahdollisuudet työskennellä kirkossa.
– Kirkossa annettiin naispappien vastustajille toimintavapaus heidän erilaisesta näkemyksestään huolimatta. Kirkko ei ole ottanut tähän päivään mennessä ponteen uutta kantaa, Tervo-Niemelä toteaa.
Papeista ja kanttoreista vain noin 1–2 prosenttia vastustaa naispappeutta ehdottoman jyrkästi niin, ettei suostu heidän kanssaan yhteistyöhön. Lievempi vastustus on tätä yleisempää.
Asenteet vaikuttavat Tervo-Niemelän mukaan naisten uramahdollisuuksiin kirkollisissa tehtävissä, vaikka kirkon yleinen linja on ehdottoman yhdenvertainen.
– Jyrkimmät vastustajat karsiutuvat pois jo siksi, että kirkko ei nykyään vihi papiksi henkilöä, joka ei suostu työskentelemään naispappien kanssa.
– Varauksellisesti suhtautuvia tulee kuitenkin yhä edelleen jatkossa papeiksi. Esimerkiksi teologian opiskelijoista osa suhtautuu naispappeuteen varauksella.
Lievempikin vastustus luo Tervola-Niemelän mukaan ilmapiirin, jossa miehet etenevät kirkossa naisia helpommin korkeampiin tehtäviin.
Vaikka kirkon työntekijät itse suhtautuisivat naispappeuteen myönteisesti, saattavat luottamushenkilöiden asenteet olla nuivempia.
– Seurakunnan luottamushenkilöillä voi olla niin sanottu perinteinen asennemaailma, jossa miehellä on kirkossa tietyt roolit, Tervo-Niemelä sanoo.
– Miehille ollaan esimerkiksi taipuvaisempia esittämään korkeampia tehtäviä. Moni nainen on kokenut ammatillisen etenemisen kirkossa miehiä vaikeammaksi.
Piispa: "Torjuva kanta hyväksytään, mutta töitä täytyy tehdä kaikkien kanssa"
Asenteissa on Tervo-Niemelän mukaan myös selkeitä hiippakuntakohtaisia eroja. Etelä-Suomessa vastustusta on vähemmän kuin esimerkiksi Pohjanmaalla.
– Oulun ja Lapuan hiippakunnat ovat perinteisesti olleet sellaisia, joissa naispappeutta vastustetaan enemmän kuin muualla.
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura sanoo, että tutkijan näkemys on yllättävä.
– Täytyisi varmaan päästä vähän tarkemmin selville, minkälaisiin tutkimuksiin tämä tieto perustuu.
– Yleisesti voin sanoa, että meillä on ja on ollut pappeja, jotka eivät naispappeutta hyväksy, mutta toimivat alttarilla yhteistyössä naispuolisten kollegoiden kanssa.
Hänen mukaansa Lapuan hiippakunnassa on ollut 2010-luvulla kaksi seurakuntaa, joiden "toimintaan on täytynyt puuttua". Syynä kummassakin oli työvuorojen järjestely siten, että osa papeista ei työskennellyt alttarilla naisten kanssa samaan aikaan.
– Linja on, että periaatteellinen torjuva kanta hyväksytään, mutta työ pitää hoitaa niin, että yksittäisistä tehtävistä ei kieltäydytä siksi, että toinen papeista on sukupuoleltaan nainen, Peura sanoo.
Kirkossa on hänen mukaansa nykyään hyvin vaikea toimia hyväksymättä naispappeutta. Kaikista Suomen virassa toimivista papeista noin puolet on naisia.
– Ei yksinkertaisesti ole sellaisia virkoja ja tehtäviä, joissa voisi olla tekemättä töitä naisten kanssa.
Peura pitää omassa hiippakunnassaan isompana ongelmana joidenkin seurakuntalaisten torjuvaa asennetta.
– Yksittäiset henkilöt suhtautuvat naispappeuteen torjuvasti ja saattavat esimerkiksi kirjoitella siitä epäasiallisesti lehtien mielipidepalstoilla. Näiden asenteiden muuttaminen on hankalaa.
