Nuorten huonoon kohteluun on pyritty puuttumaan kampanjoilla, mutta epäasiallinen käytös jatkuu yhä. Pahimmillaan nuori työntekijä voi kohdata tilanteita, jotka ovat niin raskaita, että työpäivä keskeytyy tapahtuneen vuoksi.
Nuori työntekijä saattaa kohdata kesätyössään kamalia asiakkaita.
– Asiakas on voinut näyttää nuorelle työntekijälle keskisormea jo tervehdystilanteessa. Raivokohtauksia syntyy tilanteissa, joissa nuori kassatyöntekijä tekee vain omaa työtään, Intersportin kauppias Hanna Kauppala kertoo.
Yksi tilanteista kärjistyi niin, että nuori on joutunut jopa lähtemään kotiin järkytyksensä vuoksi. Asiakas oli raivonnut työntekijälle voimakkaasti.
– Nämä ovat ääritapauksia. Suurin osa asiakkaista ovat ihania, Kauppala kertoo.
19-vuotias Kalle Koivunen on työskennellyt Intersportissa kahden ja puolen vuoden ajan. Hän on huomannut, että asiakkaiden huono käytös purkautuu erityisesti nuoriin naisiin.
– Pyrin aina auttamaan siinä tilanteessa, kun voin. Käsittelemme tilanteet aina myös jälkikäteen työporukalla, Koivunen kertoo.
Tilanteeseen puututaan jälleen
Nuorten kohtaamaan epäasialliseen kohteluun puututaan jälleen 16.6 alkavalla Kaupan liiton "Ole ihmisiksi" -kampanjalla. Tämän lisäksi yritykset ovat puuttuneet tähän lapuin tai somevideoin. Tästä huolimatta asiakkaiden huono käytös jatkuu yhä.


