Millaista on kasvaa perheessä*, missä isä on ollut–tai on edelleenkin – alkoholisti? Millaiset jäljet se on jättänyt suomalaisten minäkuvaan ja arvoihin? Tositarinat on kerrottu nimettöminä.
Alkoholisti-isän pelkoa yritettiin lievittää Isä meidän -rukouksella
”Voi p*rkele. Kasvoin alkoholistiperheessä, jossa isäni oli alkoholisti, "sekatyömies", josta tittelistä sain keskikoulu-luokallani naurut sen hiljaisesti opettajalle kerrottuani.
Iltaisin yritettiin panna nukkumaan jännityksessä siitä, millaisessa kunnossa isä kotiin mahtaisi saapua. "Sinä osaat Isä meidän -rukouksen", opasti äiti pelon lievittämiseksi.
Isä ei juuri koskaan ollut meidän lasten kanssa, paitsi joskus jouluna pelasi kanssamme joitakin hänen siskojensa joululahjaksi tuomia pelejä. Nämä tilanteet ovat mieluisimpia muistoja isästä.
Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? Aiemmin pidin Alkossa tai olutostoksilla vierailua häpeänä, mutta ikääntyneenä viime vuosinani on tullut yksinäisenä maisteltua olutta tai viskiä melkein joka päivä, joten juoppo mikä juoppo minustakin on tullut. En tiedä mikä minussa on vikana, mutta en ole koskaan kyennyt solmimaan suhdetta naisen kanssa. Häpesinkö kotiolojani aiemmin ja nyt nykyistä yksinäisyyttäni vai mistä lienee kysymys.”
Nimimerkki: RAS Ikä: 66
”En kanna kaunaa – isi oli sairas”
”Isäni oli alkoholisti. Siitä syystä äitini erosi isästäni ollessani neljävuotias ja veljeni vasta 2-vuotias. Äiti ei pahaa isästä koskaan puhunut, mutta jo tuolloin tajusin missä mennään. Meidän oli tarkoitus viettää joka toinen viikonloppu veljeni kanssa isämme luona. Liian usein jouduimme pettymään, kun äiti tuli surullisena ilmoittamaan, että juuri nyt isiviikonloppu ei onnistukaan. Äitini oli sitkeä, kunnes tulimme teini-ikään ja meillekin valkeni oikeat syyt. Isämme oli alkoholisti. Monia kertoja teini-ikäisenä sain isältäni soittoja iltaisin, josko lainaisin hänelle rahaa. Olin itse tuolloin jo töissä mitä koulultani vain ehdin. Opin nopeasti, että se ei kannattanut.
En kuitenkaan kanna isilleni kaunaa. Hän oli sairas. Sen kaikki tiesivät. Siitä ei vaan puhuttu.
Isäni kuoli kolme vuotta sitten alkoholimyrkytykseen alle 50-vuotiaana. Kuluu viikkoja, että en mieti häntä, mutta kun se hetki koittaa, olen vain surullinen. En ikinä vihainen. Isi oli isi. Sairas, mutta isi.
Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? Koen vahvuutta ja voimaa puuttua paremmin minua häiritseviin asioihin. En ikinä enää halua miettiä, olisinko aukaisemalla suuni voinut auttaa. Ehkä mielipiteeni ovat joskus toisten mielestä liiankin vahvoja, mutta haluan tuoda ne esille. Jotta voin iltaisin miettiä, että ainakin sain sanottavani sanottua enkä muuhun voi enää vaikuttaa.
Nimimerkki: Aortta 87 Ikä: 28
”Isäni joi kun olin lapsi – ja niin teki myös oma mieheni”
Lehtikuva
”Isä joi ja riiteli milloin kenenkin kanssa. Sitten juostiin ovet paukkuen. En ollut tarpeeksi hyvä ja fiksu. En pärjännyt koulussa ja minut siirrettiin pieniluokkaiseen kouluun. Ammattikoulun kävin, sain huonot paperit ja sekään ei kelvannut. En ollut tarpeeksi hyvä, mutta siskoni ja veljeni kyllä kelpasivat.
Löysin miehen ja hänkin joi – mutta lopetti. Kaikki varoittelivat hänestä: ”Ota nyt ero, ei se muutu!” Minä en eronnut: minä autoin mieheni takaisin elämään puhumalla hänelle lapsistamme. ”Mieti mitä ne sinusta muistaa. Ei sitä, että juot, vaan selvän kivan isin.”
Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? Huonosti. Jatkuva mollaaminen ja arviointi vie luottamusta. Olen epävarma ja en osannut arvostaa itseäni. Rypesin säälissä ja itkin paljon. Olin todella onneton. Mietin, miksi minut tänne tehtiin jos ei minusta mitään iloa.
Olen päässyt siitä tunteesta eroon.
Nimimerkki: Prinsessa 64 Ikä: 52
”Isälläni oli piilopullo liinavaatekaapissa ja sukkalaatikossa”
”Eräänä yönä ollessani 12-vuotias heräsin siihen, että isäni kädet oli kurkullani ja hän ravisti minut hereille. Nukahdin kesken vanhojen muisteluiden aikana, sillä kello oli silloin noin kolme yöllä.
Päivällä isäni joi kaljaa janojuomaksi, koska se kuulemma oli paras janojuoma. Lisäksi hän kävi piilopaikoillaan tissuttelemassa kirkasta. Hänellä oli aina pullo liinavaatekaapissa, putkikassissa ja sukkalaatikossa. Muista mahdollisista piilopaikoista en tiennyt, mutta uskon, että niitä oli.
Normaalisti isäni oli hiljainen ja vähäsanainen, mutta alkoholin vaikutuksen alaisena hän muuttui iloiseksi, puheliaaksi ja pakonomaiseksi vanhojen muistelijaksi... isälläni oli vääristynyt todellisuudenkuva: hän ei hahmottanut asioita, jotka ovat väärin tai oikein. Esimerkiksi hän laittoi minut 10-vuotiaana kioskille ostamaan olutta ja tupakkaa lupalapun kanssa ja se oli hänestä täysin oikein etenkin häntä kohtaan. Kuten myös se, että jouduin saman ikäisenä hoitamaan hänen juoppokavereitaan. Jos isäni ei saanut mitä halusi, niin hän oli valmis tekemään mitä vaan sen puolesta. Paljon kertoo myös se, että hän oli kolme kertaa vankilassakin muun muassa pahoinpitelyiden vuoksi.
Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? Itsestäni tuli alkoholia ja sen vaikutuksia pelkäävä. Sairastuin jo nuoruudessa toistuvaan masennukseen ja sen vuoksi olen jo 44-vuotiaana eläkkeellä. Olen aina ollut muiden ongelmien ratkoja ja muiden pelastaja... mutta kun viisi vuotta sitten sairastuin vaikea-asteiseen masennukseen, huomasin, että olin täysin unohtanut itseni: elin muita varten. Nyt kun olen käynyt terapiassa, ymmärrän, että minäkuvakin täytyisi olla ja että itseään tulisi arvostaa, mutta sen opettelu on ollut vaikeaa kun on joutunut aina 5-vuotiaasta asti tekemään muiden eteen työtä.”
Nimimerkki: Roobe Ikä: 44
*Luvassa myöhemmin lukijoiden tarinoita siitä, millaista oli elää perheessä, jossa äiti oli alkoholisti.
