Helsinki-Vantaalla huikea muutos: Näin paljon nesteitä saa nyt viedä turvatarkastuksen läpi!
6:24 KATSO MYÖS VIDEO: Matkabloggaaja Anna-Katri Räihä on matkustanut ympäri maailmaa. Näillä luottotavaroilla pitkäkin lentomatka taittuu hivenen mukavammin.
Helsinki-Vantaan lentokentän uudet turvajärjestelmät ovat mullistaneet käsimatkatavaroita koskevat nesterajoitukset. Esimerkiksi vesipulloa ei enää tarvitse juoda tyhjäksi tai heittää roskakoriin. Nesteiden kuljetus on helpottunut myös muin tavoin.
Jos suuntaat syyslomamatkalle lentäen, kannattaa palauttaa mieleen, mitä kaikkea käsimatkatavaroihin saa pakata. Esimerkiksi aiemmin kovin tiukat säännökset kuljetettavien nesteiden määrästä ovat muuttuneet, mutta vain Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Syyslomalaisen on hyvä palauttaa mieleensä käsimatkatavaroita koskevat rajoitukset, jotta turvatarkastus sujuisi stressittömästä ja sujuvasti.
Monelle saattaa edelleen esimerkiksi tulla yllätyksenä, että Helsinki-Vantaan lentokentältä lennolle lähtiessä nestettä saa pakata käsimatkatavaroihin mukaan peräti kahden litran verran, eikä pakkauskokoa ole rajoitettu.
Nesteet voi myös turvatarkastuksesta läpi mentäessä jättää laukkuun.
Uusi ohjeistus tuli voimaan Helsinki-Vantaalla kesäkuussa, mutta se koskee vain lähtöaulan turvatarkastusta.
Jos lentosi lähtee maakuntalentoasemilta tai vaihdat lentoa Helsinki-Vantaalla, saat pakata käsimatkatavaroihisi enintään sadan millilitran kokoisoa nestepakkauksia.
Kaikkien nestepakkausten tulee tällöin mahtua yhteen litran vetoiseen, läpinäkyvään ja uudelleensuljettavaan pussiin. Nestepussi pitää ottaa esille turvatarkastuksessa.
Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöaulan turvatarkastuksesta pääset läpi nyt myös juomapullojen kanssa. Nestettä saa olla pakattuna käsimatkatavaroihin enintään 2 litran verran.Shutterstock
Poikkeuksen nestesääntöön tekevät pienten lasten maito- ja sosepakkaukset, joita saa kuljettaa käsimatkatavaroissa sen määrän, jonka lapsi lennon aikana niitä tarvitsee.
Paluumatkan suhteen kannattaa muistaa, että eri maiden lentoasemilla on käytössä erilaisia säädöksiä nesteiden kuljettamisen suhteen eli Suomen päässä pätevät ohjeet, eivät päde ulkomailla.
Myös alkoholia ja hiuslakkaa saa olla matkassa mukana, tietyin ehdoin
Finavian mukaan sekä käsimatkatavaroissa että ruumaan menevissä laukuissa saa kuljettaa mukanaan myös alkoholia enintään 5 litran verran. Alkoholin pitää kuitenkin olla avaamattomassa alkuperäispakkauksessaan, kertoo Finavia.
Alkoholin viemisessä lennolle kannattaa muistaa, että käsimatkatavaroissa nestettä saa kuljettaa enintään kahden litran tai litran verran, riippuen siitä, miltä kentältä olet lähdössä matkaan.
Yli 70 prosenttista alkoholia ei saa pakata matkaan mukaan laisinkaan.
KATSO MYÖS VIDEO: Viikonloppureissuun pelkillä käsimatkatavaroilla? Näin onnistut!
5:54Joillain lennoilla ruumaan menevästä matkalaukusta pitää maksaa erikseen, jolloin säästeliäs matkaaja pakkaa mukaan ainoastaan käsimatkatavarat. Bloggari ja seikkailumatkailija Anna-Katri Räihä antaa vinkkejä siihen, miten reissusta selviää pelkillä käsimatkatavaroilla.
Heille, joilla on pitkät tai oikuttelevat hiukset, voi olla ilouutinen, että nykyään käsimatkatavaroihin saa sujauttaa mukaan myös hiuslakkapullon. Se saa olla enintään 100 ml kokoinen ja sen pitää olla pakattuna litran vetoiseen uudelleen suljettavaa muovipussiin.
Yli 500 millilitran kokoista hiuskiinnettä ei saa lainkaan viedä lentokoneeseen. Sitä ei siis saa pakata käsimatkatavaraan eikä ruumaan menevään matkatavaraan, kertoo Finavia verkkosivuillaan.
Lääkkeet kannattaa aina pakata käsimatkatavaroihin, mutta on muistettava muutama seikka
Lääkkeitä saa pakata mukaansa tarvitsemansa määrän käsimatkatavaroihin tai ruumalaukkuun.
Etenkin reseptilääkkeitä tai muita itselle tähdellisiä lääkkeitä kannattaa kuljettaa käsimatkatavaroissa siltä varalta, että ruumalaukku hukkuu jonnekin tai tarvitset lääkettä lennon aikana.
Muista pakata lääkkeet erilliseen pussiin alkuperäisissä pakkauksissaan. Ota mukaan myös resepti ja mielellään lääkärintodistus sairaudestasi, etenkin, jos käytät pistettäviä lääkkeitä.
Lisää ohjeita käsimatkatavaroiden ja ruumalaukkujen pakkaamiseen löydät Finavian verkkosivuilta.
Finavian kehitysjohtaja Sami Kiiskinen kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, että ruuhkaisin aika Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksessa on aikaisin aamulla kello 6–8 aikaan sekä iltapäivällä kello 15–18 aikaan.
– Ihan varmaksihan ei voi koskaan luvata, että mille aikavälille ruuhkat turvatarkastuksessa osuvat, koska tilanteet vaihtelevat. Pahoja ruuhkia ei kuitenkaan ole viime aikoina päässyt syntymään.