Helpota heikotusta – anna kyytiä matkapahoinvoinnille

Pomppuinen automatka tai myrskyinen laivareissu voi olla ikävintä lomanviettoa, jota matkapahoinvoinnista kärsivä voi kuvitella. Onneksi heikotusta voi helpottaa.

Matkapahoinvointi johtuu heiluvan liikkeen aiheuttamasta sisäkorvan ärsytyksestä. Sisäkorva aistii tasapainoa. Tilannetta pahentaa se, että silmien antama tieto ympäristöstä ei vastaa tasapainoelimen tuottamaa informaatiota. Näin voi tapahtua esimerkiksi liikkuvassa kulkuvälineessä, jossa silmät eivät näe liikettä maahan tai veteen nähden.

Huimauksesta johtuvat pahoinvointioireet ovat yleisiä etenkin 2–15-vuotialla, mutta ne voivat vaivata myös aikuisia.

Matkapahoinvoinnin oireita ovat alussa kalpeus, kylmänhikisyys, haukottelu ja lisääntynyt syljeneritys. Pahoinvointia on usein jo matkan alkuvaiheessa. Yleensä pahoinvointi johtaa oksenteluun, joka voi lievittää hetkellisesti oireita. Pahimmillaan tilaan voi liittyä myös päänsärkyä, ripulia, puristavaa tunnetta rinnassa ja heikotusta.

Näin ehkäiset matkapahoinvointia

- Pidä nestetasapaino kohdillaan ja juo ennen matkaan lähtöä. Älä juo liikaa, sillä myös se saattaa aiheuttaa heikotusta.

- Älä syö raskaasti ennen reissua. Vältä etenkin rasvaisia ja suolaisia ruokia.

- Vältä alkoholia ennen matkaa ja matkalla. Vaikka alkoholilla on hermostoa turruttava vaikutus, se ei poista matkapahoinvointia.

- Vältä tupakointia.

- Istu auton etupenkillä ja pidä katse ympäristössä, maastossa ja horisontissa.

- Älä lue tai naputtele elektronisia laitteita.

- Pukeudu riittävän lämpimästi, sillä sopiva vaatetus ehkäisee kylmettymistä ja siten huonon olon käynnistymistä.

- Veneessä pahoinvointia voi ehkäistä ohjaamalla venettä. Vältä veneen sisätiloihin menoa.

- Asetu veneen, laivan tai lentokoneen vähiten liikkuvaan osaan, yleensä keskivaiheille.

- Hankalaksi tiedettyyn matkaan voi varautua myös matkapahoinvointia estävillä lääkkeillä. Reseptilääkkeistä tehokas apu on pitkävaikutteinen skopolamiinilaastari. Apteekin valikoimista auttavat antihistamiinit, kuten syklitsiini ja meklotsiini.

- Luontaistuotteista kokeilemisen arvoinen on ikivääri, jonka on todettu vähentävän oksentelua ja kylmähikoilua.

Lähde: Terveyskirjasto

Lue myös:

    Uusimmat