Lämpöuupumukselta voi suojautua muutamin helpoin konstein.
Lähipäivinä on odotettavissa tukalaa hellettä suureen osaan maata, kertoo Ilmatieteen laitos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa ohjeita kuumuudelta suojautumiseen.
Kuumuus voi aiheuttaa terveyshaittoja etenkin riskiryhmille jo lyhyelläkin aikavälillä. Se voi haitata etenkin ikääntyneitä, vauvoja ja pitkäaikaissairauksiasta kärsiviä.
Lue myös: Ovatko aurinkorasva ja hyttysmyrkky vaarallisia ihmiselle? Pitkäaikaisista haitoista ei tiedetä
Vaarana lämpöuupumus
Kuumuus ja hikoilusta johtuva nestevajaus voi aiheuttaa esimerkiksi lämpöuupumusta.
Tyypillisiä lämpöuupumuksen oireita ovat muun muassa voimakas jano ja hikoilu, viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys, pahoinvointi sekä kohonnut ruumiinlämpö.
Lievä lämpöuupumus menee yleensä ohi sille, että juodaan runsaasti vettä ja mennään lepäämään jonnekin viileään.
Maksaläiskä vai melanooma? Näin erotat harmittoman pigmenttiläiskän ihosyövästä
0:46Ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund Ihosairaalasta kertoo, miten maksaläiskän ja melanooman voi erottaa toisistaan.
Pahimmilaan uhkaa lämpöhalvaus
Pahimmillaan kuumuudesta saattaa seurata jopa hengenvaarallinen lämpöhalvaus, jossa kehon lämpötila nousee henkeä uhkaavan korkeaksi.
Lämpöhalvaukseen viittaavia oireita ovat muun muassa hengityksen vaikeutuminen, nopea ja heikko syke, sekavuus, poikkeava käytös, kouristukset ja tajunnan menetys.
Jos epäilet lämpöhalvausta, soita välittömästi hätänumeroon 112 ja aloita kehon viilentäminen.
Kuumarasitus voi myös saada perussairauksien oireet pahenemaan. Terveyshaittoja riskiä lisäävät esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, krooniset hengityselinsairaudet, diabetes ja muistisairaudet.
Lue myös: Apteekkari kertoo, mihin kesälomalaisen kannattaa varautua: "Voi parantaa kummasti elämänlaatua"
Näin suojaudut kuumuudelta
Pysyttele pois auringonpaahteesta etenkin päivän kuumimpaan aikaan ja vältä voimakasta fyysistä rasitusta.
Neste- ja suolavajaus voi päästä yllättämään. Muista juoda riittävästi pitkin päivää. Älä unohda syömistä.
Alkoholia on hyvä välttää, koska se kuivattaa kroppaa.
Huomioi sään mukainen vaatetus ja auringolta suojautuminen. Pukeudu kevyesti ja hikoilun salliviin vaatteisiin.
Auringossa oleskelijan tulisi suojata ihonsa UV-säteilyltä vaatetuksella tai aurinkovoiteella. Muista käyttää hattua ja aurinkolaseja.
Voit viilentää kehoa käymällä uimassa, viileässä suihkussa tai pistämällä ylle kosteat vaatteet. Kylmäkääreetkin voivat auttaa.
Voiko kesähelteellä juoda liikaa vettä?
2:03Ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen kertoo, voiko helteellä juoda liikaa vettä.
Pidä sisätilat viileinä
Jos sinä tai läheisesi kuulutte riskiryhmään ja vietätte paljon aikaan kotona, on hyvä kiinnittää erityistä huomiota kodin viilentämiseen, tiedotteessa vinkataan.
Suojaa auringonpuoleiset ikkunat päivisin sälekaihtimien tai verhojen avulla. Ikkunat on hyvä pitää kiinni, jos ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää. Tuuleta tilat läpivedon avulla illalla tai yöllä, kun ulkoilma on viileämpää.
Lue myös: Matkustatko lemmikin kanssa kesällä autossa? Muista nämä elintärkeät vinkit!
Älä jätä ketään autoon paahtumaan
Auton lämpötila voi auringonpaahteesta nousta nopeasti vaarallisen korkeaksi. Älä siis jätä lapsia, toimintarjoitteisia henkilöitä tai eläimiä pysäköityyn autoon.
Lastenvaunujen kanssa kannattaa myös muistaa varovaisuus. Jos nukutat pienokaista vaunuissa, ei vaunuja saa jättää aurinkoon. Varmista myös, että ilma pääsee kiertämään vaunuissa.
Voimakkaita oireista yhteys terveydenhuoltoon
Ole yhteydessä terveydenhuoltoon, jos sinulle tulee voimakkaita tai pitkittyneitä lämpörasitukseen viittaavia oireita, jos perussairauden oireet selkeästi pahenevat ja jos yleistila heikkene.
THL suosittaa ottamaan yhteyttä ensisijaisesti puhelimitse omaan terveysasemaan tai Päivystysavun numeroon 116117. Kiiretilanteissa tulee soittaa hätänumeroon 112.
Lue myös: Mistä johtuu ihon kutina uimisen jälkeen? Syynä voi olla järvisyyhy – tällainen se on
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: THL