Helena Petäistön kolumni: Merkel väistyy – mitä nyt, Macron?

Pyhäinmiestenpäivän pidennetylle viikonlopulle hengähtämään lähtenyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron jos kuka tarvitsee nyt voimien keräämistä. Normandian rannikon idyllisessä pikkukaupungissa Honfleurissä kävellään nyt varpaillaan Brigitten valvoessa, ettei kukaan häiritse väsyneen hallitsijan lepolomaa.

Mutta maan oppositio mekkaloi isoon ääneen siitä, että maan nokkamies otti jopa ylimääräisen vapaapäivän vain levätäkseen. Työmyyränä tunnettu, joka päivä aamukolmeen asti puurtava Macron, ei saa armoa. C'est la France!

Ranskan hallitseminen on siis mahdoton taitolaji, mutta nyt tarvitaan voimia myös Euroopassa. Siinä Macronilla ei ole onnea mukana – eikä Euroopallakaan.

Ranskaan odotettu Eurooppa-henkistä johtajaa vuosikymmeniä – nyt johtajuus pettää Saksassa

Kymmeniä vuosia EU:ssa on turhaan odotettu vahvaa eurooppahenkistä johtajaa Ranskaan, ja nyt kun sellainen ihme vihdoin ilmestyi, on kuin kohtalon ivaa, että Saksassa johtajuus pettää.

Sillä vahvan Euroopan ja EU:n yhtenäisyyden perusedellytys on hyvin toimiva Saksa-Ranska-yhteistyö. Ilman sitä ei olisi koskaan syntynyt yhteismarkkinoita, yhteisvaluuttaa eikä ihmisten vapaan liikkuvuuden Schengen-aluetta.

Teoriassa ja paperilla Saksa-Ranska-yhteistyö toimii vuonna 1963 solmitun Élysée-sopimuksen raameissa, mutta käytännössä sen vahvuuden määräävät maiden kulloisetkin johtajat ja heidän kykynsä tulla toimeen keskenään.

Merkelin ja Macronin välillä kaikki alkoi hyvin. Kun Merkel tuli valtaan, hallitsi Ranskaa Jacques Chirac pitkän valtakautensa loppumetreillään. Hänestä Merkelille ei ollut paljon muuta iloa kuin herrasmiesmäiset käsisuudelmat. Täysin toiselta planeetalta tulevaa Nicolas Sarkozya ei Merkel voinut sietää. Francois Hollandeen hän ei taas voinut luottaa.

Macronin innostusta hidasti ensin maahanmuuttokriisi, nyt Saksan sisäinen kriisi

Sitten ilmestyi nuori, rohkea ja tarmokas Macron, Eurooppa-henkinen visionääri, joka miellytti kokenutta ja kaiken nähnyttä Merkeliä. Macron toisi energiansa ja Merkel kokemuksensa. Yhteiset suuntaviivat alkoivat hahmottua Euroopan ”uuteen alkuun”. Myös Merkel halusi jättää jälkeensä yhtenäisen Euroopan.

Lisäksi Macron ymmärsi alkaa heti toteuttaa Ranskassa niitä uudistuksia, jotka hän tiesi olevan yhteistyön ehtona. Rapakuntoinen Ranska nousisi viimeinkin taas Saksan aisapariksi, sillä sekä historiallisista että käytännön syistä ”pohjoinen” Saksa on aina tarvinnut rinnalleen ”eteläisen” Ranskan, jotta EU pysyisi koossa.

Macronille Merkelin lähtö on kova paikka. Se loitontaa aina vain kaksikon kesäkuussa Saksan Mesebergissä saavutetun kompromissin toteutumista.

Macronin Eurooppa-innostusta hidasti jo Unionin maahanmuuttokriisi; nyt sitä hidastaa Saksan sisäinen kriisi. Jo tähän asti heikentyneen Merkelin kädet ovat olleet sidotut, ja Élysée-palatsissa on turhautuneisuus kasvanut kuukausi kuukaudelta, kun Mesebergin sopimuksen toteuttaminen on polkenut paikallaan.

EU jakautuu entistä enemmän

Nyt Pariisissa uskotaan, ettei Merkel jatka liittokanslerina EU-vaalien jälkeen.

Välitön seuraus Merkelin uudesta tilanteesta on se, että joulukuun EU-huippukokouksen neuvottelut muuttokriisistä ja euroalueen uudistamisesta jakavat Unionia vain entistä enemmän. Suomi on jo ottanut etukenoa ns. uusien Hansa-maiden kanssa, mikä ei rakenna sopua pohjoisen ja etelän välille.

Uusi tilanne tuo myös lisää epävarmuutta EU-vaaleihin, joissa populistipuolueet ovat haastamassa vanhan järjestelmän kestävyyttä. Macronin suunnitelmat keikauttaa EU-parlamentin järjestystä populistipuolueiden rynnistyksen rajoittamiseksi joutuu entistä kovempiin paineisiin.

Ja Merkelin poistuttua kokonaan näyttämöltä Saksa-Ranska-yhteistyö voi haurastua, Macron olla vaarassa jäädä yksin taistelukentälle, ja koko EU:n yhteistyökyky saattaa halvaantua hetkellä, jolloin Unionin pitäisi kyetä vastaamaan sen joka puolelta tuleviin suuriin haasteisiin.

Merkelin hitaus sai monet hermoromahduksen partaalle – Saksan pihistely aiheutti närää

Vallan vaihtuminen on aina suuri riski muutenkin vaikeina ja epävakaina aikoina, mutta sinänsä Merkelin lähtöä ei surra Ranskassa ihan yhtä paljon kuin Pohjoismaissa.

Hänen päätöksenteon hitautensa eurokriisin aikana sai monet hermoromahduksen partaalle, ja kaikki ovat tunnustaneet, Suomen silloista poliittista johtoa myöten, että Lehmann-Brothersin kaatumisen jälkeen Eurooppa pelastui samalta kohtalolta vain ketterän Sarkozyn salamannopean toiminnan johdosta Merkelin vielä miettiessä.

Myöhemmin jopa Kansainvälinen valuuttarahasto tunnusti erehtyneensä liian tiukassa kuripolitiikassaan Kreikan kanssa. Merkel on joustanut vain luopumalla Saksan ehdokkaasta Euroopan keskuspankin tulevaksi pääjohtajaksi.

Varsinkin Ranskassa, mutta muuallakin paljon närää on aiheuttanut Saksan pihistely puolustusmenoissa nyt, kun siltä viimeinkin olisi toivottu siihen panostusta.

Ranskan Malin operaatio takasi Euroopalle ääri-islamilaisporukan tyrehtymisen Afrikassa ja sen pommi-iskut Syyrian kemiallisten aseiden kohteisiin Syyriassa edes jonkinlaisen osoituksen Euroopan toimintakyvystä sodan hirveimmissä käänteissä.

Merkelin Saksa kiitti kauniisti Ranskaa ja pisti omat rahansa visusti eläkekassoihin demografiapommin pelossa.

Kuitenkin Merkelin lähtö on vaikea paikka Macronille, sillä henkilökemiat toimivat hyvin ja näkyvissä oli merkkejä siitä, että viimeisellä kaudellaan Merkelillä olisi ollut kompromissihalua eli halua jättää jälkensä myös Euroopan yhtenäisyyden löytymiseen.

Kuka astuu Merkelin saappaisiin?

Ratkaisevaa on tietysti se, kuka astuu Merkelin saappaisiin. Merkel ei ole erityisen Eurooppa-henkinen, mutta ei myöskään euroskeptikko, joita ikävä kyllä alkaa nyt löytyä Saksastakin.

Toisaalta jos CDU:n johtoon nousisi selvemmin ”eurooppalainen” Annegret Kramp-Karrenbauer Ranskaa lähellä sijaitsevasta Sarresta, sitä Macron tuskin panisi pahakseen. Hurjimmat huhut Pariisissa kertovat, että Macron suostuisi näkemään Merkelin EU-komission puheeenjohtajan paikalla, jos Ranska saisi taas Euroopan keskuspankin johtajuuden.

EU-viroillehan Merkel on jo sanonut ei julkisuudessa; ehkä paremmin taatakseen sellaisen itselleen? Mutta huhuthan ovat vain huhuja, ja niitä riittää sekä Berliinissä että Pariisissa...