Liittokansleri Angela Merkelin lähtöilmoitus on huono uutinen huonoon aikaan: Euroopassa kuohuvat vakiintunutta poliittista järjestystä vastustavat populistiset voimat EU-vaalien alla ja sekä Atlantin että Kanaalin syövereissä syvenee kuilu Manner-Eurooppaan. "Kuka tarttuu nyt ruoriin ja miten se vaikuttaa Euroopan parivaljakon, Saksan ja Ranskan, yhteistyökykyyn?", kysyy Helena Petäistö kolumnissaan.
Pyhäinmiestenpäivän pidennetylle viikonlopulle hengähtämään lähtenyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron jos kuka tarvitsee nyt voimien keräämistä. Normandian rannikon idyllisessä pikkukaupungissa Honfleurissä kävellään nyt varpaillaan Brigitten valvoessa, ettei kukaan häiritse väsyneen hallitsijan lepolomaa.
Mutta maan oppositio mekkaloi isoon ääneen siitä, että maan nokkamies otti jopa ylimääräisen vapaapäivän vain levätäkseen. Työmyyränä tunnettu, joka päivä aamukolmeen asti puurtava Macron, ei saa armoa. C'est la France!
Ranskan hallitseminen on siis mahdoton taitolaji, mutta nyt tarvitaan voimia myös Euroopassa. Siinä Macronilla ei ole onnea mukana – eikä Euroopallakaan.
Ranskaan odotettu Eurooppa-henkistä johtajaa vuosikymmeniä – nyt johtajuus pettää Saksassa
Kymmeniä vuosia EU:ssa on turhaan odotettu vahvaa eurooppahenkistä johtajaa Ranskaan, ja nyt kun sellainen ihme vihdoin ilmestyi, on kuin kohtalon ivaa, että Saksassa johtajuus pettää.
Sillä vahvan Euroopan ja EU:n yhtenäisyyden perusedellytys on hyvin toimiva Saksa-Ranska-yhteistyö. Ilman sitä ei olisi koskaan syntynyt yhteismarkkinoita, yhteisvaluuttaa eikä ihmisten vapaan liikkuvuuden Schengen-aluetta.