Keskituloiset vastaavat suurimmasta verokertymästä.
Kun suomalaisia tarkastellaan tuloluokittain, suurimman osuuden ansiotuloveroista maksavat keskituloiset suomalaiset.
Suurimman osuuden ansiotuloveroista maksoivat henkilöt, joiden vuosittaiset ansiotulot olivat 40 000–50 000 euroa. He maksavat 29 prosenttia kaikista ansiotuloveroista.
Jos lukua vertaa suurituloisiin, eli yli 200 000 euroa ansiotuloja vuodessa saaneisiin, ero on suuri.
Näitä suurituloisia on niin vähän, että he saivat kaikista Suomen ansiotuloista vain kolme prosenttia ja maksoivat kaikista ansiotuloveroista kuusi prosenttia.
Kuten tienatun ansiotulon osuuden ja maksetun ansiotuloverojen osuuden välisestä erosta voi huomata, ansiotuloverotuksen progression ansiosta heidän maksamansa osuus on tuloihin suhteutettuna merkittävä.
– Vaikka yksittäiset varakkaat henkilöt maksavat ansiotuloistaan paljon veroja, suurin osa ansiotuloveroista kertyy keskiluokan ansioista, koska heitä on lukumääräisesti eniten, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnon tiedotteessa.
Lue myös: Miesten ja naisten välinen palkkakuilu ei ole kaventunut
Palkkatuloja saaneiden määrä väheni
Työttömyysetuuksia saaneiden määrä kasvoi Verohallinnon mukaan 38 000 henkilöllä.
