Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä toimeentulotukilakia koskevista muutoksista.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli sunnuntaina toimeentulolakiin ja apteekkilakiin ehdotettuja muutoksia.
Hallituksen esityksessä perustoimeentulotuki laskisi 50 prosenttia, jos tuen hakija ei ilmoittaudu kokoaikatyön hakijaksi tai hae ensisijaista etuutta.
Apteekkilain muutos vaikuttaisi lääketaksaan ja lääkeveroon. Lisäksi itsehoitolääkkeitä tulisi myyntiin apteekkien ulkopuolelle.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi aiemmin, että sunnuntain kokoukselle oli varattu aikaa kello 19 asti, mutta lopulta kokous loppui vasta iltakymmeneltä.
Kiuru kertoi valiokunnan tehneen omat linjauksensa toimeentulolain mietinnön muotoon.
– Siinä käydään läpi hyvin valiokunnan kannat. Nämä kaikki muutokset, joita esitetään perustoimeentulotukeen tehtäväksi, on valiokunnassa arvioitu, ja sitä kautta saimme laadittua mietinnön, jossa on mukana myös opposition vastalauseita, Kiuru kommentoi MTV Uutisille kokouksen jälkeen.

