Haaveiletko oman talon rakentamisesta? Älä unohda tätä seikkaa
Talopaketin valinnassa ja talon rakentamisessa ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Kiinnitä esimerkiksi huomiota elinkaarikustannuksiin ennen kuin teet kalliiksi käyviä valintoja.
Jos haaveissa on oma talo, on jo talotyypin valinnassa syytä ottaa huomioon lukuisia seikkoja, jotta tuleva koti palvelisi omia tarpeita parhaimmalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi talopaketti on monelle omakotitalosta haaveilevalle käteväkin tapa hankkia uusi koti. Talo valmistuu nopeasti, kun talomalli on valmiiksi piirretty ja tarvikkeet tulevat valmiina työmaalle. Rakensitpa talon alusta lähtien itse tai talopaketista, on syytä ottaa huomioon myös energiatehokkuus.
– Kannattaa ehdottomasti miettiä elinkaarikustannuksia, muistutti toimitusjohtaja Jarno Hacklin talotekniikkayritys Caverionilta keskiviikkona 5.3. järjestetyssä tilaisuudessa.
On tärkeää miettiä, millaisia kustannuksia tietyt valinnat aiheuttavat rakennuksen elinkaaren aikana. Esimerkiksi energiakustannukset voivat vaihdella suurestikin riippuen siitä, millaisen lämmitysmuodon valitsee.
– Itse investoin maalämpöön. Vaikka se investointina on arvokkaampi, se maksaa itsensä takaisin sähkönkulutuksen kautta, Hacklin sanoo.
Jos et aio rakentaa taloa itse, vaan olet ostamassa vanhaa taloa, kannattaa ottaa selvää, mikä on talon lämmitysmuoto ja paljonko käyttökustannukset kyseisen lämmitysmuodon kanssa ovat. Hacklinin mukaan ero voi olla valtava.
Muista myös tämä: Oma osaamistaso on suuressa roolissa talopaketin valinnassa. Kuinka paljon osaat itse tehdä ja paljonko sinulla on aikaa? Caverionin tekninen manageri Eeva Kareinen suosittelee valitsemaan esimerkiksi pienelementit suurelementtien sijaan, jos rakennusteknistä osaamista ei ole juurikaan ja oma aikataulu on rajallinen.
Katso, millaisia taloja valmistuu Grand Designs -sarjassa:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää