Tutkimukset osoittavat, että aamiaisen väliin jättäminen voi kasvattaa lihomisen riskiä jopa 450 prosenttia. Lue kolme syytä, miksi aamiaista ei missään nimessä kannata jättää väliin.
Monet laihduttajat erehtyvät pitämään aamiaisen väliin jättämistä hyvänä painonpudotustaktiikkana. Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että väliin jätetystä aamiaisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos kaloreita ei tule syötyä aamulla, syödään ne luultavasti moninkertaisena pitkin päivää verensokerin ollessa alhaalla ja naposteluhimon katossa.
Tässä kolme syytä, miksi aamiainen kannattaa syödä:
1. Aineenvaihduntasi herää
Jos jätät väliin päivän ensimmäisen aterian, aineenvaihduntasi hidastuu säästääkseen kehon energiaa. Toisin sanoen elimistösi ei polta kunnolla kaloreita, jos aineenvaihdunta ei pääse käynnistymään. Vain syömällä voit siis laihtua! Tutkimusten mukaan aamupalan syövät ihmiset myös harrastavat todennäköisemmin säännöllisesti liikuntaa.
2. Proteiinit vähentävät makeanhimoa
Myös aamupalan laadulla on väliä. Järkikin jo sanoo, ettei aamupalaksi kannata valita herkullista donitsia tai muuta hiilihydraattipitoista kaloripommia. Sen sijaan aamiaiseen kannatta ujuttaa mahdollisimman paljon proteiinia, joka pitää sinut kylläisenä. Syö esimerkiksi jogurttia, täysjyvää tai kananmunaa, jotka antavat sinulle energiaa ja pitävät makeanhimon loitolla.
3. Kuidut pitävät nälän loitolla ja vatsan litteänä
Täysjyvästä valmistetut murot tai hedelmät ovat hyviä aamiaisvalintoja, koska ne sisältävät paljon kuitua. Kuitu pitää sinut kylläisenä pidempään, jolloin riski naposteluun aamiaisen ja lounaan välillä pienenee. Riittävä kuitujen saanti estää myös vatsaasi turpoamasta, joten pallomahan sijaan sinulla on litteä vatsa.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää