Millaisia vaikutuksia on aamupalan väliin jättämisellä?
Huomenta Suomessa keskusteltiin maanantaina aamupalan tärkeydestä. Ravitsemusterapeutti Tiia Vuorenmaa muun muassa arvioi pienen aamupalan, kuten banaanin ja kahvikupillisen riittävyyttä.
On kuitenkin olemassa monia, jotka eivät syö aamupalaa lainkaan. Toisille kyse on tottumuksesta, kun taas toiset eivät yksinkertaisesti pysty syömään mitään. Onko aamupalan syömättömyydestä haittaa?
– Monilla se vaikuttaa syömisen hallintaan loppupäivän aikana, Vuorenmaa sanoo ja jatkaa:
– Kun aamuun syntyy heti energiavaje ja nälkää siirretään esimerkiksi kahvilla eteenpäin, käy helposti niin, että iltapäivää kohden mieliteot kasvavat.
Lue myös: Tätä arkiruokaa Hanna Partanen suosittelee: "Järkyttävän suuri määrä kuitua"
Seurauksena ikävä kierre
Samalla nälän ja kylläisyyden havaitseminen ja tulkitseminen voi olla Vuorenmaan mukaan vaikeampaa, jolloin voi tuntua siltä, ettei tule kunnolla kylläiseksi.
