Ensi kauden kuljettajakemia askarruttaa jo Renault-pomoa – "Meillä tulee olemaan haasteita"

Ensi kaudella Renaultin ohjaksissa ajavien Estaban Oconin ja Daniel Ricciardon tulevat taistelut aiheuttavat harmaita hiuksia tallin sisällä jo ennen kuin kausi on edes alkanut.

Renaultin ensi kauden kuljettajakaksikkona häärii kokenut Daniel Ricciardo ja tällä kaudella ilman kisapaikkaa jäänyt Esteban Ocon, joka palaa jälleen F1-radoille kisakuljettajana. Ocon korvaa ranskalaistallissa Nico Hülkenbergin. Päätös saksalaiskuskin korvaamisesta oli loppujen lopuksi helppo.

– Kun olet 22-vuotias ja urasi alkuvaiheessa – uran, jonka eteen olet tehnyt paljon töitä, se tuo erilaista dynamiikkaa. Se on sellaista dynamiikkaa, jonka uskon olevan oikeanlaista meidän talliimme, Renault-pomo Cyril Abiteboul summaa F1:n Beyond The Grid -podcastissa.

– En pysty sanomaan, onko Esteban yksinkertaisesti parempi kuljettaja kuin Nico, mutta uskon hänen tuovan parempaa dynamiikkaa talliimme, Abiteboul jatkaa.

Täksi kaudeksi Renaultille Red Bullilta siirtynyt Ricciardo on osoittanut olevansa pätevä kilpakuski kuninkuusluokassa, eikä tallitoverille ole annettu piiruakaan periksi. Ricciardo ottikin entisessä tallissaan useamman kerran radalla yhteen Max Verstappenin kanssa.

Myös Ocon osoitti samanlaisia merkkejä ajaessaan Force Indialla, eikä osumilta vältytty ranskalaiskuskin ja silloisen tallikaverin Sergio Perezin välilläkään, joten ensi kaudella saatetaan nähdä värikkäitä taisteluita Renault-kuljettajien välillä.

– Esteban haluaa päihittää Danielin. Tiedämme, että meillä tulee olemaan varikkomuurilla joitain haasteita kuljettajien hallitsemisessa, mutta se on myös positiivinen ongelma, Abiteboul toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat