Yksi suomalaispanimo sanoo kiertävänsä verottajan uutta ohjeistusta "kaikin mahdollisin keinoin".
Verottajalta on tulossa suomalaisille pienpanimoille huonoja uutisia, joka vaikeuttaisi erityisesti vientiä ulkomaille.
Useat kotimaiset pienpanimot kertovat MTV Uutisille joko lopettavansa tai jo lopettaneensa vientimarkkinoiden kannalta tärkeiden yhteistyöoluiden valmistuksen verottajan tarkennetun ohjeistuksen myötä.
Verohallinnon päivitetyn ohjeistuksen mukaan niin sanottujen yhteistyöoluiden tekeminen veisi kaikilta oluen teossa mukana olevilta panimoilta mahdollisen pienpanimoalennuksen.
Yhteistyöoluella tarkoitetaan sellaista olutta, jonka kaksi tai useampi panimoa esimerkiksi ideoivat yhdessä, mutta joka valmistetaan ja pullotetaan yksinomaan yhden panimon tiloissa.
MTV Uutiset on nähnyt verottajan päivitetyn ohjeistuksen luonnoksen.
– Muutos kaventaisi suomalaisten pienpanimoiden toimintaa ja kehitystä, sekä suomalaisten ja kansainvälisten oluiden valikoimaa Suomessa, Olutliitto

