Beyoncé, Bruce Springsteen… Moni maailmantähti kiertää tänä vuonna Suomen – katso ketkä artistit Suomeen saapuvat

Suomessa vierailee tukku maailmantähtiä 2:11
Aivan tyhjin käsin ei Suomikaan konserttikesässä kuitenkaan jää. Katso videolta, ketkä Suomeen saapuvat!

Moni maailmantähti jättää tänä vuonna Suomen kiertueellaan väliin. Sen sijaan Ruotsi saa nauttia useammasta musiikkitaivaan supertähdestä.

Esimerkiksi Grammyjen historian palkituin artisti, Beyoncé avaa maailmankiertueensa Tukholmasta.

Suomeen Beyoncén kiertue ei ulotu. Ruotsissa nähdään kesällä myös amerikkalaisartisti The Weeknd, joka käy lisäksi Tanskassa ja Norjassa – mutta ei Suomessa. Samoin on legendaarisen rocklaulaja Bruce Springsteenin kohdalla.

Rakettimaisesti edennyt kahden Grammy-palkinnon voittaja Suomessa

Suomen on valinnut konserttipaikakseen kuitenkin hurjassa nousukiidossa oleva nuori artisti, Samara Joy. Hän voitti vajaa kuukausi sitten pidetyssä Grammy-gaalassa kaksi palkintoa ja toinen niistä oli ”Vuoden parhaan tulokkaan” -Grammy.

Tämä on pysti, jonka ovat aiemmin pokanneet muun muassa sellaiset nimet kuin Adele, Amy Winehouse ja Alicia Keys. Newyorkilaislaulajaa on kuvattu Z-sukupolven ensimmäiseksi jazzvokalistitähdeksi ja häntä verrataan usein muun muassa legendaarisiin jazzvokalisteihin Ella Fitzgeraldiin ja Billie Holidayhin. Joy esiintyy Helsingissä torstai-iltana.

– Jazzmuusikkona tunnustuksen saaminen Vuoden tulokkaan-kategoriassa auttaa tuomaan esille musiikkia, joka jää yleensä taka-alalle. Samalla se korostaa, että artistina sillä ei ole mitään väliä, mitä genreä edustat tai millaisista taustoista tulet. Jos on jotain mihin suhtaudut intohimoisesti ja olet hyvä siinä, niin kannustan menemään kohti sitä, Joy toteaa.

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman toimittaja Lisa Kärnä tapasi Samara Joyn keikan aattona Helsingissä ja kysyi mistä artisti haaveilee urallaan, nyt kun Grammyt on jo voitettu.

Grammy-voittaja Samara Joyn ura hurjassa nosteessa 4:25
Grammy-voittaja Samara Joyn ura hurjassa nosteessa

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat