Asiantuntija paljastaa yllättävät tekijät, jotka aiheuttavat tummia silmänalusia

Vuoden 2021 oudoin kauneustrendi: kauneusgurut meikkaavat itselleen tummat silmänaluset 2:58
Väsynyt look meikillä? Tummat silmänaluset ovat olleet vuonna 2021 myös trendikkäät.

Mustat silmänaluset yhdistetään helposti huonosti nukuttuun yöhön, mutta pöhöttyneet, tummat silmät voivat johtua myös muista tekijöistä.

Huonosti nukuttu yö ja stressin tunne voivat tunnetusti aiheuttaa tummat renkaat silmien alle. Jos olosi on kuitenkin rauhallinen ja nukut riittävästi, syy saattaa löytyä The Sunin haastatteleman silmäasiantuntijan mukaan muualta.

Ruokavalio

Laillistettuna optikkona toimiva Roshni Patel toteaa, että ruokavaliolla voi olla osuutta siihen, että silmät eivät näytä niin skarpilta kuin yleensä. 

Liiallinen suolan saanti yhdistettynä riittämättömään veden juontiin edistää nesteiden kertymistä elimistöön ja voi aiheuttaa näin ollen nesteen kertymistä myös silmien alle, mikä näkyy hieman turvonneina silmäpusseina.

Patelin mukaan myös anemia ja raudanpuutos voivat näkyä tummissa silmän alusissa, sillä rautapitoinen ruoka edesauttaa hapen kulkeutumista kehon kudoksiin ja vaalentaa tummia silmänalusia.

– Kyseessä on pääasiassa kosmeettinen huolenaihe ja ne ovat harvoin merkki vakavasta sairaudesta. Vaikka tunnetuin syy on unen puute, silmäpussit voivat olla seurausta monista eri syistä, Patel kommentoi.

Tummiin silmänalusiin tai silmäpusseihin ei pysty aina valitettavasti vaikuttamaan, sillä joillekin ne ovat perinnöllinen ominaisuus.

Nesteen kertyminen

Nesteen kertymisestä voi tulla ongelmallisempaa ihmisen ikääntyessä. Silmänalusihosta tulee ohuempi, jolloin se saattaa myös turvota helpommin.

Silmäpussit ovat pahimmillaan aamuisin ja voivat olla näkyvämmät, jos on nauttinut edellisenä iltana erityisen suolaisen aterian, mikä kerryttää nesteitä kehoon.

Tupakointi

Tupakan sisältämä nikotiini voi vaikeuttaa nukahtamista, mikä saattaa näkyä seuraavana aamuna tummina silmänalusina.

Kun keho ei saa levättyä ja palauduttua kunnolla, silmien alle kertyy helposti myös nestettä. Tupakointi vähentää myös ihon elastisuutta ja luonnollista kollageenin tuotantoa, mikä saattaa saada ihon näyttämään turvonneelta ja roikkuvalta.

Altistuminen auringolle

Ihon palaessa liiasta altistuksesta auringolle, kehomme yrittää suojella ihoa enemmältä vahingolta. Sama tapahtuu silmien kanssa: keho yrittää suojella silmiä auringon vahingoilta ja liialta kuumuudelta ja silmät turpoavat. 

Silmien liiallinen altistuminen auringon UV-säteilylle saa elimistön tuottamaan iholle värin antavaa melaniinia, mikä voi aiheuttaa silmiä ympäröivän ihon tummenemista. Tummahipiäisillä ihmisillä mustat silmänaluset ovat yleisempiä kuin vaaleaihoisilla.

Miten turvonneita ja tummia silmänalusia voi hoitaa?

Koska yleisin syy tummille silmänalusille on huono uni ja stressi, pitäisi keskittyä saamaan yöunet kohdilleen ja vähentämään stressin lähteitä.

Jos silmienturvotuksen aiheuttavat allergeenit, allergialääkkeet auttavat yleensä nopeasti.

Ruokavaliosta kannattaa karsia liikaa suola ja valikoida lautaselleen rautapitoisia ruokia. Rautalisää ei kannata kuitenkaan alkaa syömään ominpäin, vaan konsultoida asiasta ensiksi lääkäriä.

Tummiin silmänalusiin tai silmäpusseihin ei myöskään varsinaisesti auta, jos nukahtaa meikit kasvoilla, eli kasvojen pesu kannattaa muistaa aina ennen nukkumaan menemistä.

Aamulla silmille voi asettaa myös esimerkiksi kylmät viipaleet kurkkua tai silmänaamion, mikä supistaa verisuonia ja vaalentaa tummia silmänalusia.

Avainasemassa on myös hyvä nesteytys, aurinkorasvan käyttö sekä retinolia sisältävien silmänympärysvoiteiden käyttö. Retinoli on yksi A-vitamiinin muoto, joka vähentää tumman melaniinin tuotantoa stimuloivan tyrosinaasi-entsyymin toimintaa.

Ovatko kalliit kangasmaskit ihonhoidossa hintansa väärtejä? Testissä ilmiöksi nousseet sheet maskit 3:45
Testasimme, ovatko kalliit kangasmaskit hintansa väärtejä. Katso tulos videolta!

Lue myös:

    Uusimmat