Arkkiatri Risto Pelkonen: Näin lääkärin työ on muuttunut | MTV Uutiset
Arkkiatri Risto Pelkonen: Näin lääkärin työ on muuttunut
Risto Pelkosen mielestä lääkärin työn pahin uhka on kiire.Niklas Meltio/Str/Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2012 15:00(Päivitetty 12.11.2012 15:33)
Naistenklinikalla kasvanut arkkiatri Risto Pelkonen on nähnyt lääkärin työn muuttumisen 1950-luvulta nykypäivään. Tietoa on nykyisin enemmän kuin ennen – aikaa vähemmän. Pelkonen toivoo, että lähimmäisenrakkaus ei ruhjoutuisi kiireen ja talouden madonlukujen alle.
Arkkiatri Risto Pelkonen, lääkärin ja sairaanhoitajan lapsi, asui pienenä poikana 1940-luvulla muutaman vuoden Naistenklinikalla.
– Isäni toimi siellä ylilääkärinä, ja päivystäjän oli hyvä asua lähellä työpaikkaa. Tapa oli sairaaloissa yleinen noihin aikoihin, Pelkonen sanoo.
Koska oli sota-aika, Naistenklinikka ei toiminut vain synnytys- vaan myös sotasairaalana.
– Isä antoi meille tietysti tarkat ukaasit siitä, mitä sairaala-alueella saa tehdä ja mitä ei. Siellä oli mukavaa asua.
– Sairaala-ajan, vanhempien, koulussa vallinneen humanistisen asenteen sekä innostavan biologian opettajan ansiosta taisi syntyä minunkin päätökseni ryhtyä lääkäriksi, Pelkonen miettii.
Risto Pelkonen Hyksissä vuonna 1982.Ilkka Ranta/Lehtikuva
Aloitti "kesäorjana"
Ensimmäisen kerran Pelkonen teki lääkärin töitä opiskelijana Muurolan keuhkotautiparantolassa kesällä 1953.
– Olin "kesäorjana", kuten siihen aikaan sanottiin: sain palkaksi ruoan ja asunnon.
Niin ikään opiskeluaikana Pelkonen työskenteli kunnanlääkärin viransijaisena Lievestuoreen kylässä Laukaalla.
– Tietoa ja hoitokeinoja oli hurjan paljon vähemmän kuin nykyään. Minunkin osaamiseni oli aika hatara aloittaessani. Hyvin yksinään sitä oli, kun koko kunnassa oli vain yksi lääkäri.
Pelkonen kertoo kohdanneensa kaikkien lääkärien tapaan tiukkoja paikkoja.
– Kukaan ei voi välttyä virheiltä. Niistä pitää vain yrittää oppia. Päätöksiä on pakko tehdä epävarmanakin. En pitänyt itseäni minään mestarina vaan nöyrästi hyväksyin ammattini suuret vaatimukset.
– Ja vaikka tietoa oli entisaikaan vähemmän, niin yhtä asiaa oli sentään enemmän kuin nykyään – nimittäin aikaa.
Taksinkuljettajalta taustatietoja
Pelkosen tärkeimpiä neuvonantajia kunnanlääkärin työssä olivat terveydenhoitajat ja kätilöt.
Taksikuskeista oli entisaikaan apua kunnanlääkärin työssä. Kuvituskuva.Ensio Ilmonen/Lehtikuva
– He olivat ystävällisiä, taitavia ammatissaan ja tunsivat kylän asukkaat.
Apua sai myös toiselta yllättävältä taholta: kylän taksikuskilta.
– Kotikäynnit olivat siihen aikaan hyvin tavallisia. Kun menin sairaiden luokse, tuttu taksimies kertoi samalla perheistä arvokkaita taustatietoja.
Potilaat imuroivat tietoja netistä
Potilaan ja lääkärin suhde ei ollut samanlainen kuin nykyään.
– Potilaat eivät tienneet läheskään yhtä paljon omista sairauksistaan ja lääkkeistä. Nyt internetin aikana kuka tahansa voi imuroida tietokoneelta samat tiedot, jotka lääkärillä on.
Hoitosuhteetkin olivat pidempiaikaisia.
– Vakituinen kunnanlääkäri oppi tuntemaan kunnan ihmiset ja kulttuurin ja integroitui osaksi yhteisöä. Nykyään keikkailukulttuurin vallitessa moni lääkäri loikkii paikasta toiseen, Pelkonen sanoo.
Itsenäisenä ammatinharjoittajana kunnanlääkäri joutui ottamaan maksun potilailtaan.
– Palkkio määriteltiin hieman talon varallisuudesta riippuen. Vauraat maksoivat taksan mukaisesti, vähävaraiset hyvin vähän tai ei mitään.
Kuvituskuva.Colourbox.com
Hoiti, tutki ja opetti
Kun Pelkonen valmistui, hän siirtyi pariksi vuodeksi Malmin sairaalaan apulaislääkäriksi.
– Sen jälkeen vietin koko urani yliopistosairaalassa. Erikoistuin sisätautilääkäriksi ja siitä vielä kapeammalle alalle endokrinologiksi eli "hormonilääkäriksi". Lopulta toimin ylilääkärinä.
Paitsi käytännössä potilaiden hoitamiseen, Pelkonen keskittyi opettamiseen ja tutkimiseen.
– On tärkeää, että lääkäreiden opettajat sekä hoitavat potilaita että tekevät tutkimustyötä.
"Pelkoa ei pidä näyttää"
Pelkonen kertoo, ettei erilaisista persoonallisuuksista koostuneen ja kunnianhimoisen lääkärijoukon johtaminen ollut aivan helppoa. Haastavampaa lääkärin työssä oli kuitenkin huoli siitä, onko varmasti ymmärtänyt potilasta oikein.
– Jokainen potilas on erilainen. Yleiset hoitosuositukset eivät välttämättä sovellu kaikille. Viisas lääkäri kysyy neuvoja kollegoilta ja kehottaa myös potilasta hankkimaan toisen mielipiteen.
Pelottiko Pelkosta tiukoissa paikoissa?
– Kyllä. Jos lääkäri ei koskaan pelkää yhtään, on syytä miettiä asioita uudelta kantilta. Nöyryyteen liittyvä epävarmuus kuuluu asiaan, mutta se on vain voitettava.
– Eikä pelkoa pitäisi koskaan näyttää. Jokainen potilas tarvitsee toivon välähdyksiä, vaikka mitään ei saakaan salata, Pelkonen muistuttaa.
Risto Pelkonen.Markku Ulander/Lehtikuva
Auttamisen eetos ytimessä
Pelkonen jäi eläkkeelle lääkärin työstä vuonna 1994, 63-vuotiaana.
– Rakastin työtäni ja olisin mielelläni jatkanut, mutta sitten iski lääkärityöttömyys – kuvittele! Lääkäreitä oli työttömänä kaikkiaan 600–800. Ajattelin, että joudan eläkkeelle nuorempien tieltä.
Vuosi eläkkeelle jäämisen jälkeen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari myönsi Pelkoselle korkeimman Suomessa lääkärille myönnettävän arvonimen: hänestä tuli arkkiatri. Sellaisia voi olla Suomessa vain yksi kerrallaan.
– Mielestäni lääkärin työn ydin on ennallaan. Vaikka tiedot ja taidot ovat siinä välttämättömiä, ne ovat vain välineitä. Hyvän tavoittelu, vahingon välttäminen ja Matteuksen evankeliumin auttamisen eetos – lähimmäisenrakkaus – ovat edelleen olemassa syvällä sydämessä, Pelkonen sanoo.
Kiire vaarantaa työn laadun
Pelkonen myöntää, ettei kaikilla lääkäreillä toki ole työssään samanlaista eetosta.
– Kun lääkäreitä on Suomessa noin 20 000, niin joukkoon mahtuu hyvin erilaisia tallaajia. On nuoria, vanhoja, naisia, miehiä, erikois- ja yleislääkäreitä, suomalaisia ja maahanmuuttajia… Työn ytimenä pidetyt hyveet vaihtelevat ihmisestä toiseen.
– Mielestäni lääkärikunta on silti pärjännyt aika hyvin. Mitään katastrofeja ei ole tapahtunut.
Edistyksenä Pelkonen pitää tiedon lisääntymistä ja teknologian kehittymistä, takapakkina taloudellisen tilanteen huonontumista.
– Kaikkein suurin ongelma lääkärin työssä on nykyisin ajanpuute, jota sanotaan humanistisen lääkintätaidon pahimmaksi uhaksi. Jos joutuu tekemään töitä kiireessä, työn laatu vaarantuu, Pelkonen sanoo.
