Hyvä käsihygienia ja oikea pärskimistekniikka estävät flunssavirusten leviämistä. Jos nuhakuumeen oireita alkaa ilmetä, kannattaa huolehtia riittävästä levosta sekä pyrkiä siihen, ettei tartuta muita. Kotikonstein tartunnan saamista ei voi enää kumota.
Nenä vuotaa, kurkku on kipeä ja aivastuttaa. Olo on väsynyt ja vetämätön, päätäkin särkee. Lihaksia ja niveliä kolottaa. Flunssan eli nuhakuumeen oireet ovat valitettavan tuttuja jokaiselle suomalaiselle.
Ilmojen viiletessä ja lomien loputtua flunssaisuus alkaa lisääntymään, kun ihmiset ovat yhä enemmän yhdessä sisätiloissa. Flunssavirukset leviävät käsien kautta limakalvoille mutta myös pisaratartuntana.
Tyypillisimmin nuhakuume tarttuu päiväkodissa, josta se kulkeutuu lapsen mukana kotiin. Työpaikoilla tartunta saadaan usein ovenkahvasta tai hissinnapista, kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Patrik Währn Mehiläisestä. Julkisissa liikennevälineissä tuen ottamiseen tarkoitetut tolpat voivat levittää flunssaa ihmisestä toiseen.
Myös työpaikalla tai bussissa aivastava henkilö saattaa tahattomasti tartuttaa lähellä olevat ihmiset. Niistäminen sisätiloissa aiheuttaa tartuntavaaran kahden metrin säteellä – aivastaminen vielä pidemmälle, Terveyskirjasto kertoo artikkelissaan.
Virus ei säily millään pinnoilla pitkiä aikoja, mutta jos ihminen koskettaa pian saastuneen pinnan jälkeen kasvojaan tai laittaa esimerkiksi leivän suuhunsa, voi muutaman päivän kuluttua olla vuoteen omana.

