Ällöttävä totuus julkisten vessojen käsienkuivaajista – tämän jälkeen siirryt paperiin
Julkisissa vessoissa kannattaa suosia puuvilla- tai paperipyyhkeitä ilmakuivaajien sijaan.
Journal of Microbiology -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen perusteella niin sanotut jet air -kuivaajat, jotka puhaltavat ilmaa alhaalta ylöspäin, levittävät tauteja aiheuttavia pöpöjä ympäri julkisia vessoja. Tavallisiin ylhäältä alas puhaltaviin ilmakuivaajiin verrattuna jet air -kuivaajat levittävät ilmaan yli 50 kertaa enemmän viruksia. Paperipyyhkeillä kuivaamiseen verrattuna ero on yli satakertainen.
Aiemmat tutkimukset tukevat havaintoa jet air -kuivaajien epähygieenisyydestä. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Hjelt-insituutin vuonna 2013 European Textile Services Associationin (ETSA) toimeksiantona tekemässä vertailevassa tutkimuksessa havaittiin, että jet air -puhaltimet ja kuumailmapuhaltimet levittävät bakteereita hengitysilmaan ja pesuhuoneen pinnoille, mikä lisää bakteereiden siirtymistä käsiin. Kuumailmakuivaajaan sekä puuvillapyyhe- ja paperipyyheannostelijaan verrattuna jet air -puhallin oli ainoa, jonka pinta oli melko voimakkaasti saastunut.
Jet air -kuivaajat myös levittävät virukset varsin pitkälle: taudinaiheuttajia on havaittu jopa muutaman metrin päästä kuivaajasta. Havainto ei sinänsä yllätä, sillä kuivaajien puhaltama ilmavirta on todella voimakas ja usein suunnattu suoraan ylöspäin tai sivulle.
Ongelmaa pahentaa se, että suurin osa ihmisistä ei pese käsiään tarpeeksi pitkään ja perusteellisesti ennen kuivaamista. Itse asiassa vain viisi prosenttia meistä pesee kätensä niin huolellisesti, että infektioita aiheuttavat bakteerit kuolevat. Kun kuivaaja sitten lennättää käsiin jääneet bakteerit pintojen päälle ja noihin pintoihin kosketaan, erilaiset taudit jatkavat kulkuaan.
Jokainen voi omalta osaltaan yrittää estää pöpöjen leviämistä. Pese kädet aina kunnolla vessassa käynnin jälkeen ja vältä koskemasta enää sen jälkeen mahdollisesti likaantuneisiin pintoihin. Kun poistut vessasta, tuuppaa ovi auki vaikka olkapäällä, jotten sinun ei tarvitse koskea siihen käsilläsi. Mikäli vessassa on ilmakuivaajien lisäksi tarjolla paperipyyhkeitä, kuivaa kädet mieluummin niihin.
Kun Tallink Siljan Symphony-laivalla jylläsi kesän alussa norovirus, sielläkin vaihdettiin käsikuivaimet kertakäyttöpapereihin.
Lähteet: Menshealth.com, Hjelt-instituutti, ETSA
Miten jätevettä puhdistetaan?
MTV Lifestyle tutustui jäteveden puhdistamiseen Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa. Mihin esimerkiksi viemäriin pudonnut puhelin joutuu?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää