Kevät ja kesä ovat siitepölyallergikoille rankkaa aikaa. Jopa noin viidesosa suomalaisista kärsii eriasteisista siitepölyallergioista.
Kaunis kevätpäivä voi olla monelle tukala. Nenä ja kurkku kutisevat ja silmät vuotavat niin, ettei meinaa eteensä nähdä. Siitepölyallergian oireet voivat vaihdella vuodesta riippuen, ja välillä oireet muistuttava aivan tavallista nuhaa.
Yliopiston apteekin proviisori ja apteekinhoitaja Elina Lammi kertoo, että allergiaoireet erottaa flunssasta muun muassa kuumeesta ja räästä.
– Flunssassa voi nousta kuumetta ja olla lihaskipuja. Allergia taas ei nostata kuumetta, eikä olo tunnu varsinaisesti sairaalta, vaikka väsymystä toki saattaa ilmetä, Lammi kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
– Allergiassa nenäerite, eli räkä, on usein juoksevaa ja kirkasta, kun taas flunssassa monesti sitkeämpää ja ehkä vähän kellertävää, Lammi jatkaa.
Allergialle tyypillistä on myös silmien, nenän ja nielun kutina. Lammi muistuttaa, että allergia voi puhjeta missä iässä tahansa, vaikka siitepölyallergia alkaa tyypillisesti jo kouluiässä.
Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan lepän kukinta jatkuu koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Suurin osa pähkinäpensaista on puolestaan saanut kukintansa päätökseen, mutta kukinta jatkuu vielä heikkona maan lounais- ja eteläosissa.
Koivun siitepölyä voi kulkeutua viikonloppuna Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle.
