Iraniin tehdyissä iskuissa käytettiin ensimmäistä kertaa LUCAS-drooneja, joiden teknologia on peräisin iranilaisista Shahed-drooneista.
Yhdysvaltojen asevoimat käytti miehittämättömiä, yksisuuntaisia LUCAS-drooneja ensimmäistä kertaa taistelutilanteessa, kertoi Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämaja (United States Central Command, USCENTCOM) lauantaina.
Lennokkeja käytettiin osana lauantain operaatiota, jossa Yhdysvallat ja Israel käynnistivät laajat iskut Irania vastaan.
Teknologia varastettu Iranilta
LUCAS eli englanniksi Low-cost Uncrewed Combat Attack System on yhdysvaltalainen versio iranilaisista Shahed-136-lennokeista, joita Iran on välittänyt muun muassa Venäjän käyttöön Ukrainassa.
Yhdysvaltojen puolustusviranomaiset ovat kertoneet, että droonit kehitettiin jäljittelemällä iranilaista droonia, jonka asevoimat otti haltuunsa muutamia vuosia sitten.
Lue myös: Israel kertoo, miten kaksi iskua minuutissa tappoivat Khamenein ja kaikkiaan 40 Iranin johtajaa
Kertakäyttöiset droonit ovat kohtuuhintaisia moniin muihin aseisiin verrattuna. CENTCOM kommentoi joulukuussa The War Zone -medialle, että ne on suunniteltu halvoiksi ja nopeiksi valmistaa.
– LUCAS on edullinen, skaalautuva järjestelmä, jonka hinta on noin 35 000 dollaria alustaa kohti. Se tarjoaa huippuluokan ominaisuuksia vain murto-osalla perinteisten, vastaavia vaikutuksia tuottavien yhdysvaltalaisten pitkän kantaman järjestelmien hinnasta, kertoi CENTCOMin tiedottaja, komentaja Tim Hawkins lehdelle.
Esimerkiksi ohjusten valmistaminen ja käyttö maksaa pääsääntöisesti miljoonia, eli huomattavasti enemmän.
Julkisuuteen Yhdysvallat esitteli LUCAS-droonit ensimmäisen kerran vasta vuosi sitten. Droonien laukaisusta vastaavat Scorpion Strike -erikoisjoukot, jotka muodostettiin marraskuussa.
0:32Video: Näin Israel tuhosi Iranin hallinnon rakennuksia Teheranissa.
